Kotimaa |

Lämmitysöljyyn lisätään nyt bio-osuus

Vuoden vaihteesta omakotitalojen lämmitysöljyyn on alettu lisätä bio-osuus.

Säiliörekka moottoritiellä
Kuva: YLE / Juha Silander

Ensi alkuun bio-lisän sekoitussuhde on vain kaksi prosenttia, mutta tavoitteena on päästä kymmeneen prosenttiin muutamassa vuodessa.

Öljykattilaan liitetty aurinkolämpöjärjestelmä puolestaan vähentää öljynkulutusta noin viidenneksen.

Öljylämmitys on ilmastonmuutoskeskustelussa leimattu yhdeksi pahimmista lämmitysmuodoista. Huono eko-maine lisättynä viime kesän huippukalliilla öljyn hinnalla onkin nopeasti tehnyt lämmitysmuodosta marginaalisen uudisrakentamisessa. Öljykattila löytyy kuitenkin vielä noin 250 000 vanhasta omakotitalosta.

Osana yleisiä ilmastotalkoita Suomessa toimivat öljy-yhtiöt ovat sopineet, että lämmitysöljyyn lisätään kaksi prosenttia bio-pohjaista polttoöljyä vuoden vaihteesta lähtien. Noinkin pieni osuus riittäisi siis noin 5000 omakotitalon lämmitykseen puhtaalla bio-öljyllä.

Kahden prosentin osuus on tarkoitus nostaa muutassa vuodessa kymmeneen prosenttiin.

- Tavoite on on, että se nousee tasaisesti prosentin verran vuodessa. Vuonna 2016 ollaan kymmenessä prosentissa, sanoo Öljy- ja kaasualan keskusliiton varatoimitusjohtaja Pekka Huttula.

Litrahintaan muutaman prosentin nousu

Suurimmat öljy-yhtiöt lisäävät lämmitysöljyynsä Nesteen jalostamon NExBTL bio-öljyä. NExBTL:n pääasiallinen raaka-aine on palmyöljy, mitä ympäristöjärjestöistä erityisesi Greenpeace ei pidä kovinkaan ympäristöyhstävällisenä. Jotkut öljy-yhtiöt lisäävät bio-etuliitteen myös öljyn markkinointinimeen. Fossiililsta öljyä kalliimpana bio-komponentti nostaa väistämättä myös lämmitysöljyn hintaa.

- Kustannusvaikutus on noin kaksi senttiä ilman arvonlisäveroa. Sen verran se nostaa hintatasoa, kertoo Teboilin suoramyynnin johtaja Martti Suikkanen.

Tämän hetken hintatasossa kahden sentin lisäys merkitsee veroineen 4 - 5 prosentin hinnanousua loppulaskussa. Lämmitysöljyn vähittäismyyntihinta on ollut viime aikoina 50 sentin tienoilla litralta. Kalleimmillaan lämmitysöljystä sai maksaa viime kesänä yli euron litralta.

Auringosta lisäsäästöjä

Bio-komponentin lisäksi öljylämmittäjällä on toki muitakin keinoja vähentää fossiilisen öljyn kulutustaan. Tärkein on talon hyvä lämmöneristys, mutta mukaan merkittäviin säästöihin päästään myös auringon avulla.

- Aurinkolämpö on myös Suomen oloissa varteenotettava teknologia, joka on kehittynyt hyvin tässä viime vuosien aikana. Sieltä saadaan todella merkittävästi säästöä, sanoo varatoimitusjohtaja Pekka Huttula Öljy- ja kaasualan keskusliitosta.

Aurinkolämpöjärjestelmän arvioidaan vähentävän talon öljynkulutusta noin viidenneksen. Jos järjestelmä olisi käytössä joka toisessa öljylämmitystalossa, Suomen vuotuiset hiilidioksidipäästöt pienenisivät noin 100 000 tonnia.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Kotimaa

Palomestari: Turmakoneesta jäi jäljelle romukasa, ei mitään tunnistettavaa

Sunnuntain tiedotustilaisuus onnettomuudesta.

Tapahtumat hetki hetkeltä

8.00

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkija pitää koneen hylyn tutkimista erittäin haastavana, koska kone on tuhoutunut niin pahasti.

7.58

Tutkinnassa on nyt kolme keskeistä linjaa. Käydä hylky läpi, kuulla silminnäkijöitä ja onnettomuudesta selvinneitä ja käydä läpi kaikki mahdolliset kuva- ja muut tallenteet, kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Ismo Aaltonen.

7.27

Onnettomuuden varsinainen tutkinta alkaa tänään. Tarkoituksena on etsiä koneesta mahdollisesti lennon aikana irronneita osia. Lisäksi tutkijat käyvät lennosta mahdollisesti olevat tallenteet läpi.

Lue lisää

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä