Lampuri ampui kaksi koiraa lammasaitaukseen
Tammelan Teurolla paikallinen mies ampui torstai-iltana kaksi alaskanmalamuuttia, jotka olivat lammasaitauksessa irrallaan. Poliisi tutkii asiaa metsästyslain säännösten rikkomisena ja vahingontekona.
Torstai-illalla kello 19 jälkeen Tammelan Teuron kylässä paikallinen mies havaitsi lammasaitauksessaan kolme irrallaan ollut koiraa.
Mies yritti tuloksetta häätää koiria lampaiden kimpusta. Hän haki ampuma-aseen ja ampui varoituslaukauksia. Lopuksi mies ampui koirista kaksi. Kolmas koira pakeni paikalta ja löytyi tilalta myöhemmin.
Rikosylikonstaapeli Jari Suominen Kanta-Hämeen poliisista kertoo, että koirien omistaja ilmoitti asiasta poliisille. Suomisen mukaan paikalla käyneet poliisit olivat havainneet ainakin yhdessä lampaassa naarmuja.
Kyseiset koirat olivat aiemmin illalla olleet vapaana lenkillä, kun ne olivat karanneet omistajaltaan maastossa noin kahden kilometrin etäisyydellä lammastarhasta.
Koirien omistaja kuuli neljä laukausta
Yle Hämeen tavoittama forssalainen koirien omistaja kertoo, että ammutut koirat olivat nelivuotias uros ja sen puolitoistavuotias poika. Henkiin jäänyt kolmas koira, kolmevuotias narttu, oli nuoremman uroksen emä.
- Alaskanmalamuutit olivat väriltään mustavalkoisia, eivät sudenvärisiä, hän kertoo.
Omistaja kertoo kuulleensa neljä laukausta, minkä jälkeen tilan emäntä soitti hänelle ja kertoi tapahtuneesta. Numero oli saatu koirien kaulapannoista.
Poliisi tutkii tapahtumia metsästyslain säännösten rikkomisena ja vahingontekona.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Ihmepuutarha on keidas Helsingin sydämessä
Helsingin päärautatieasemalla liikkuvat saavat nauttia uudesta Ihmepuutarhasta, jossa kasveja sekä materiaaleja on yhdistelty ennakkoluulottomasti. Kävijät saavat sekä mielenrauhaa että uusia ideoita omaan puutarhaansa.
Asuntomurtoja tehtailleet liettualaiset vuosiksi kiven sisään
Liettualaiset asuntomurtautujat saivat kahden viikon Suomen vierailustaan kuusi vuotta vankeutta. Murtoja tehtailtiin muun muassa Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Poliisi otti neljä rikoksista epäiltyä kiinni elokuussa Satakunnan puolella Eurassa.
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteessä heiluvat sotakirveet
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteen liikennöitsijöiden välillä vallitsee sotatila. Taistelun sai aikaan Hämeenlinnan kaupungin kilpailutus, jossa kaupunkiliikennettä vuosia hallinneet yhtiöt hävisivät lähes kaikki linjat.
Kymmenkunta autoa alleen huijannut mies vangittiin viimein
Helsinkiläismies ennätti huijata tai ottaa muuten käyttöönsä kymmenkunta autoa eri puolilla Suomea. Kanta-Hämeessä käräjäoikeus päätti viimein laittaa tempuille pisteen.
Pohjoismaista puheenporinaa Hämeenlinnan turuilla ja toreilla
Ystävyyskaupunkivieraiden maiden liput liehuvat Hämeenlinnassa Raatihuoneen edessä koko tämän viikon ajan. Pohjoisten ystävyyskaupunkien verkostoon kuuluu Hämeenlinnan lisäksi viisi kaupunkia, jotka ovat Norjan Baerum, Tanskan Frederiksberg, Islannin Hafnarfjördur, Viron Tartto ja Ruotsin Uppsala.
Sodankäynnin ja puolustuksen historia tutuksi Museo Militariassa
Hämeenlinnassa Linnanniemen museotarjonta on vahvistunut entisestään, kun kolmen sotilasmuseon yhteenliittymä Museo Militaria avautui virallisesti viikonvaihteessa. Museon tavoitteena on säilyttää tykistö-, pioneeri- ja viestiaselajien kulttuuriperintö tuleville sukupolville, kertoo museonjohtaja Jaakko Martikainen.
Danske pankista virtaa asiakkaita muihin pankkeihin Forssassa
Danske sulkee Forssan konttorinsa toukokuun lopussa.
Taistelu sitkeitä vieraslajeja vastaan jatkuu
Lupiinit nostavat jo terhakkaasti uusia kasvustojaan ojanpenkoilla. Samoin muutkin maahamme pesiytyneet vieraslajit kuten jättipalsamit nauttivat uudesta kasvukaudesta ja valmistautuvat rehottamaan siellä mihin siemen on sattunut itämään. Hämeessä ELY-keskus toivoo saavansa rahaa, jotta se pääsee etsimään nykyistä tehokkaammin Kanta-Hämeesessä kasvavia vieraslajeja.
Rattijuoppo koukkasi ojan pohjalta ravintolaan poliisit perässä
Nuori mies suistui autonsa kanssa humalapäissään ojaan lauantaina Hauholla, mutta onnistui keplottelemaan ajokkinsa takaisin tielle ja jatkamaan paikalliseen ravintolaan.
Moottoripyöräveteraanit elvyttivät Aulangon ajojen muiston
Vuodesta 1954 alkaneet ja 1960-luvun alussa päättyneet keväiset Aulangon ajot olivat pienen kaupungin suurtapahtuma. Ne vetivät maan parhaiden ajajien lisäksi tuhansia ihmisiä. Ajot olivat jo lähes unohtuneet ja tiedon keruu niistä työlästä, kun veteraanit päättivät elvyttää kisan muiston.
