Langattoman verkon lainaaminen tulossa lailliseksi
Oikeusministeriö alkaa valmistella suojaamattomien WLAN-verkkojen luvattoman käytön laillistamista. Nykyisen lain mukaan langattomien tietoverkkojen luvatonta käyttöä on pidetty rangaistavana.
Rangaistavuuden poistamista perustellaan muun muassa käytön aiheuttaman haitan vähäisyydellä, valvonnan vaikeudella ja verkon salaamisen helppoudella. Käyttäjän on myös vaikea tietää milloin avoimen verkon käyttö on tarkoitettu luvalliseksi ja milloin ei.
Oikeusministeriön asiasta pyytämissä lausunnoissa muistutetaan, että ilmaisten langattomien verkkoyhteyksien tarjonta on yleistynyt esimerkiksi julkisissa tiloissa, kuten puistoissa ja lentokentillä, eikä niissä välttämättä tiedoteta käytön vapaudesta.
Suomessa on annettu salaamattoman WLAN-verkon luvattomasta käytöstä oikeusministeriön tietojen mukaan vain yksi langettava käräjäoikeuden tuomio. Hovioikeus on pysyttänyt tuomion voimassa eikä siitä ole valitettu korkeimpaan oikeuteen.
Suurin osa oikeusministeriön lausunnonantajista kannatti rangaistavuuden poistamista. Useissa lausunnoissa kuitenkin pidettiin tärkeänä, että verkkoyhteyden omistajan oikeusturva taataan väärinkäyttötapauksissa.
Arvioiden mukaan suuri osa langattomista verkoista on suojaamattomia ja niiden luvaton käyttö on yleistä. Verkon suojaaminen salasanalla onnistuu yleensä helposti tukiaseman käyttöohjeiden avulla.
Verkon luvaton käyttö saattaa hidastaa verkon käyttöä, mutta sitä on vaikea havaita ellei verkossa siirretä isoja tietomääriä suhteessa verkkoyhteyden kaistannopeuteen.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
Evira: Vihannesmyrkytyksiä voi olla enemmänkin
SOK on viikko sitten vetänyt kaupoista Rainbow-merkin Ruokaisat pannukasvikset -pakastevihannessekoituksen siinä olevan datura-rikkakasvin eli hulluruohon takia.
Tami kiistää eurovaaliehdokkuuden
Juhani Tammisen mukaan eurovaaliehdokkuudesta ei voi edes aurinkokuningas päättää yksin.
Rovaniemi haluaa rakentaa Ounasvaaran laen
Rovaniemen kaupunki haluaa Ounasvaaran kaavoituksen valmiiksi. Muun muassa mökkikylää ja hotellin laajennusta koskeva kaavamuutos otettiin esille kaupunginhallituksen iltakoulussa maanantaina. Valtuuston käsittelyyn uudelleen valmisteltu ehdotus tulee aikaisintaan syksyllä.
Lahden työpajatapahtumassa ennätysmäärä osallistujia
Ihanko pihalla? –tapahtuma kokoaa 600 eri puolilla Suomea työpajoissa toimivaa nuorta valmentajineen kahden päivän ajaksi Lahteen. Taide- ja kulttuuritapahtuman ohjelmatarjonta on runsas. Myös pääesiintyjillä on pajakokemusta.
Rajaton pyhiinvaellusreitti kutsuu kulkijoita
Ekumeeninen, maailman rauhallisimman valtakunnanrajan ylittävä pyhiinvaellusreitti avataan Tornio-Haaparannassa lauantaina.
60-luvulla koulukotiin lähdettiin poliisiautossa
Väkivaltaa, eristämistä, matkoja koulukotiin poliisiautossa. Koulukotien arki saattoi 1950- ja 60-luvuilla olla todella karua. Itä Suomen yliopiston lehtori Vesa Puuronen työstää kirjaa koulukotiin sijoitettujen tarinoista.
Joensuun murhaoikeudenkäynti voi venyä ensi viikkoon
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus käsittelee parhaillaan poikkeuksellista rikosvyyhtiä. Oikeus tarvitsee todennäköisesti lisäaikaa jutun käsittelyyn. Syytettynä on 12 henkilöä, ja rikosnimikkeistä vakavin on murha.
Käsintehty ruislimppu maistuu suomalaiselle
Perinteinen käsintehty ruislimppu voi olla hyvä bisnes. Esimerkkinä on nurmeslainen Porokylän leipomo, joka parhaillaan kaksinkertaistaa tilojaan. Leipomo myy noin kolme miljoonaa ruislimppua vuodessa ja uskoo määrän kasvavan edelleen.
"Suomen hyttyset kuin lintuja"
Maahanmuuttajat pääsivät kokeilemaan puiden istuttamista Laukaassa. Kongolainen Rukikiza oli tilaisuudesta innostunut, vaikka hyttyset häntä hieman pelottavatkin.

Kommentoi aihetta
(38 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Larsanjus
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuhapekka: Se on mäkki...
Ja tosiaan juu, asun kerrostalossa ja kaikin mokomin saa avointa verkkoani käyttää. 100M linjasta 10 varattu muille kun omalle koneelle, ja verkon nimikin vielä "Vapaakaista"
Hirmuli
Ilmoita asiattomasta kommentista"Juhapekka, tänään klo 13:40
Minua ei ainakaan haittaa jos joku lainaa minun verkkoyhteyttäni. Anteeksi mutta miten Windows seiskaan saa samanlaisen teeman kuin kuvassa? Näyttää hienolta."
Ihan tiedoksi mutta tuo on Machintos käyttöjärjestelmästä otettu kuva :) joten valitettavasti et ainakaan minun tietojeni mukaan omaa Windows 7 voi sellaisen näköiseksi muuttaa :/
TYhjä
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn suosittele että pidättä langattomia verkkoja avainna sillä niiden avulla voi tehdä rikoksia ja arvatkaas kuka saa syyt niskoilleen? no tietenkin sen suojaaamattoman verkon omistaja. Tietenki jos haluaa käyttää muidenkin verkkoja niinkuin muuvallakin kuin kotona (ja siis ihan laillisesti ja verkon omistajan luvalla) niin sitten kannattaa hommata wippies wlan liittymä tai jokin vastaava. Verkon kapasiteettiähan pystyy rajoittamaan sitä kuinka paljon esim wlan verkko voi käyttää(esim xyzel adsl / wlan purkeissa on tämmöinen mahdollisuus).
Ammattilainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos jätät WLAN verkon suojaamatta ja joku sitä käyttää, on se yhtälaila "varastamista" kuin jos strippaat ikkunan edessä jonka verhot ovat auki ja joku katsoo sinua ulkoa. Seuraavan kerran voit salata WLANin ja vetää verhot ikkunaan ja sinulta ei ole varastettu mitään. Vai onko operaattori varas kun veloittaa sinulta netin käytöstä yöajalta jolloin et käytä nettiä? Samoin ei ole myöskään WLAN verkkoasi käyttävä naapuri varas.
Jos ei osaa WLAN verkkoa salata niin sitten voi pyytää apua tai palkata ammattilaisen. Ammattilainen palkataan tekemään putkitöitä, sähkötöitä, auton korjaukseen yms. joten miksei sitten tietokoneen asentamiseenkin? Avoin WLAN verkko ei ole samaa kuin "varastaminen kun ei kerta kielletä" vaan oletuksena on että vapaat WLAN verkot ovat vapaasti käytettäviä. Ja voi sitä poloista joka on taas joutunut suomen oikeusmurhan kohteeksi kun on tuomion siitä saanut.
Täh
Ilmoita asiattomasta kommentista@BR & käännöksenkorjaaja: Kyllä mokkulayhteyskin on mahdollista jakaa wlanin kautta. Älkää murjoko toisten kommentteja ihan kevyin perustein...
Ja vaikka wlan on salattu, käyttäkää jotain muita verkkonimiä ja admin- salasanoja kuin niitä, joita laitteet tarjoavat automaattisesti.
Niin...
Ilmoita asiattomasta kommentistaKannattaa harkita myös, pitääkö verkkokiintolevyjä avoinna kaikille suojaamattomassa wlanissa. Ei niiden hääkuvien näkyminen niin vakavaa ole, mutta liikenne käy myös toiseen suuntaan.
Tämä
Ilmoita asiattomasta kommentista"Täh" - Se on totta, mitä kirjoitit, mutta ei välitetä näistä tietämättömistä, jotka hyökkäävät toisia vastaan ja osoittavat näin oman tietämättömyytensä monien eri alojen asioista.
Tuossa läppärissäni on sisäänrakennettu wlan-verkko, jossa on WPA suojain, mutta sekin taitaa ainakin Japanin suunnalla olla epävarma suojaus, koska siellä se on ainakin murrettu jopa muutamassa minuutissa.
Positiivisesti yllättynyt
Ilmoita asiattomasta kommentistaLangattomien laitteiden ja verkkojen määrä tulee lisääntymään valtavasti, mutta Suomen lainsäädäntö ei tahdo pysyä kehityksessä mukana. Hyvä, että muutoksia lopulta tulee. Suomessa on toistaiseksi melko vähän julkisia ja ilmaisia langattomia verkkoja, mutta tilanne tulee nopeasti muuttumaan. Esimerkiksi Virossa kaupunkikeskustoissa voi lähes kaikkialla päästä ilmaiseen verkkoon. Tämä on seurausta Viron hallituksen hyvin aktiivisesta politiikasta ilmaisten langattomien verkkojen kehittämiseksi.
onpa amatöörimäinen moka
Ilmoita asiattomasta kommentistaNimimerkki "tämä" on nyt mitä ilmeisemmin amatöörimäisesti sekoittanut WLAN-tukiaseman ja WLAN-sovittimen toisiinsa.
cjbkd
Ilmoita asiattomasta kommentistaEhkä jotakin järkee tossa asiassa, koska hallinnoija voi suojat verkkonsa itse. Pitää osata sen verran lukea ohjeita.