Länsimaisia lähetystöjä ja pikaruokaloita tuleen Muhammedin pilkasta
Profeettaa pilkkaavan videon nostattamat mielenosoitukset leviävät ympäri muslimimaailmaa. Protestit ovat laajentuneet - Sudanissa on tunkeuduttu USA:n, Saksan ja Britannian lähetystöihin, Libanonissa on poltettu länsimaisia ketjuravintoloita.
Yhdysvaltain ja muidenkin länsimaiden lähetystöt ovat perjantaina olleet hyökkäysten kohteena eri puolilla arabimaailmaa. Raivoisat protestit ovat seurausta profeetta Muhammedia pilkanneesta yhdysvaltalaiselokuvasta.
Tilanne on varsin vakava muun muassa Sudanissa, missä Yhdysvaltain lähetystön sisältä Khartoumissa on kuulunut laukaustenvaihtoa. Suuttumusta osoitettiin myös Saksaa ja Britanniaa vastaan hyökkäämällä heidänkin lähetystöihinsä. Saksan lipun tilalle nousi islamistien viiri ja lähetystö on tulessa. Henkilökunta on Saksan mukaan kuitenkin turvassa.
Kuohuttavalla videolla ei tosin tiedetä olevan mitään yhteyttä Britanniaan saati Saksaan.
Ainakin viidestä kuolemasta ja kymmenistä loukkaantuneista on kerrottu Tunisiassa, Sudanissa ja Libanonissa. Libanonin protestoijat polttivat kaksi länsimaista ketjuruokalaa.
Yhdysvallat turvaa tulenarassa Jemenissä lähetystöään kotimaasta lähetetyillä eliittisotilailla. Tunisiassa mielenosoittajat ovat onnistuneet hyppäämään lähetystön muurin yli, rikkoneet ikkunoita ja sytyttäneet tulipaloja pihapuihin. Myös lähetystön viereinen amerikkalainen koulu on sytytetty tuleen.
- Obama, Obama, me olemme kaikki Osamia, mielenosoittajat huusivat viitaten Yhdysvaltain presidenttiin ja edesmenneeseen terroristijohtajaan.
Egyptissä beduiinien kerrotaan rynnäköineen kansainvälisten rauhanturvaajien leiriin Siinaissa. Rauhanturvaajat valvovat rauhansopimuksen noudattamista Israelin kanssa.
Kohun laukaisseessa elokuvassa Muhammed pelehtii naisten kanssa ja puhuu lasten tappamisesta. Pilkkafilmiä vastaan on protestoitu kymmenissä eri kaupungeissa Lähi-idästä Pohjois-Afrikkaan.
On epäselvää, ketkä ovat elokuvan takana.
Yhdysvaltain Libyan-suurlähettiläs ja kolme muuta amerikkalaista saivat aiemmin tällä viikolla surmansa elokuvaan liitetyssä iskussa. Presidentti Barack Obama ja ulkoministeri Hillary Clinton saapuvat vastaanottamaan ruumisarkut perjantai-iltana.
Protestit alkoivat 11. syyskuuta, Yhdysvaltain terrori-iskujen vuosipäivänä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Marokon eteläinen rannikko täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
EU-määräys: Täytettävät oliiviöljykannut kielletään
Onko EU tehnyt palveluksen ravintoloiden asiakkaille vai onko se tuottanut joutavaa byrokratiaa? Riippuu näkökulmasta.
Brysselissä valtava väärennettyjen kolikoiden takavarikko
Brysselin lentokentällä takavarikkoon on muutamissa viikoissa päätynyt enemmän väärennettyjä kolikoita kuin koko euroalueella yhteensä viime vuonna.
Afganistan hylkäsi naisten turvallisuutta parantavan lain - "Kaaos seuraa, jos raiskattuja naisia ei syytetä aviorikoksesta"
Vanhoillista islamia kannattavat parlamenttiedustajat pelkäävät, että Afganistanin valtaa seksuaalinen hillittömyys, jos maassa hyväksytään länsimaalaisia, naisia suojaavia lakeja.
Turistien Egypti jää muiden arabikohteiden jalkoihin
Arabiemiraatteihin virtasi viime vuonna enemmän turisteja, kertoo Gulf News. Egyptin levottomuudet ovat viime vuosina näkyneet matkailijoiden määrässä.
Lentokoneen laskuteline syttyi tuleen Moskovassa - video
Lähes täynnä olleen koneen kyydissä oli muun muassa RTR-yhtiön televisioryhmä sekä venäläinen popyhtye Laskovy Mai.
Muotitalo Abercrombie & Fitch joutui kuluttajaboikottiin
Amerikkalaisen vaatettajan toimitusjohtajaa vainoaa vanha haastattelu, jossa sanoi merkkinsä sopivan vain "viileille ja suosituille". Vaatemerkki ei tee L:ää suurempia kokoja naisille.
Aftonbladet: Kolme loukkaantui kultaryöstössä Ruotsissa
Naamioituneet ryöstäjät ammuskelivat keskellä päivää Etelä-Ruotsin Skoonessa.
Japanin tietoturva sakkaa - Yahoo-tileillä epäily jättimurrosta
Viime kuussa Japanin avaruushallinto joutui myöntämään, että ISS-avaruusasemaa koskevaa tietoa on ehkä varastettu. Pari vuotta sitten Sonylta vietiin mahdollisesti yli 100 miljoonan asiakkaan tiedot.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
