Lapin jätteet nousevat rekkoihin
Lapissa valmistaudutaan parin vuoden päästä alkavaan jäterekkaralliin. Kaikki kierrättämätön jäte viedään vuoteen 2016 mennessä jätteenpolttolaitoksiin, Lapista näillä näkymin Pohjois-Ruotsiin tai Ouluun.
Jätelain tavoite on, että vuoteen 2016 mennessä jätteistä hyötykäytettäisiin ja kierrätettäisiin puolet. Tällaista jätettä ovat muun muassa lasi, metalli ja pahvi. Jäljelle jäävää, palavaa yhdyskuntajätettä ei enää saa kuormata kaatopaikoille, vaan se pitää kuljettaa jätteenpolttolaitoksiin.
Poltettavaa jätettä kertyy Lapissa arviolta 60 000 tonnia vuodessa ja sen kuljettaminen vaatii vuodessa liki 2 000 rekkakuormallista. Jäteyhtiöille muutos tarkoittaa kuljetusten kilpailuttamista ja jätteiden kuormakeskusten rakentamista.
Jäteyhtiö Napapiirin Residuumin aikoo siirtyä jätteiden massapolttoon syksyllä 2015.
- Kilpailut käydään hyvissä ajoin ennen siirtymistä. Kuormauspaikat ovat vielä avoinna. Niiden suunnittelu ja rakentaminen ovat vielä edessä ennen sitä, toimitusjohtaja Juha Torvinen sanoo.
Rovaniemellä kuormauskeskus rakennetaan joko Kuusiselän kaatopaikalle tai Alakorkalon jäteasemalle. Molemmat sijaitsevat liikenteellisesti hyvin Ouluun johtavien valtateiden varrella.
Ei nosta kustannuksia?
Napapiirin Residuumin jätehuolto kattaa Rovaniemen, Pellon ja Ranuan. Torvinen arvioi, että yhteensä kunnat tuottaisivat polttoon menevää jätettä vuosittain 18 000 - 20 000 tonnia.
- Kun se jaetaan arkipäiville niin täältä lähtisi 2,5 rekka-autollista jokainen arkipäivä jätettä polttoon, Torvinen sanoo.
Juha Torvisen mukaan jätteiden kuljettaminen polttolaitoksiin ei nosta kuluttajien jätemaksuja. Vaikka kuljetuskustannukset kasvavat, on jätteiden vastaanotto polttolaitoksissa kaatopaikkoja halvempaa.
Oulun jätteenpolttolaitos pystyy polttamaan vuodessa noin 120 000 tonnia jätettä. Tällä hetkellä laitoksessa poltetaan Suomen ulkopuolelta tuotua jätettä kapasiteetin täyttämiseksi.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
UK-puiston kehittämisestä verkkokeskustelu
Urho Kekkosen kansallispuiston kehittämisestä voi kertoa mielipiteensä internetissä viiden päivän ajan, maanantaista 20. toukokuuta lähtien.
Auton kuljettajaa etsittiin helikopterilla
Tieltä suistunut, tyhjänä löytynyt auto johti suuriin etsintöihin Rovaniemellä maanantaina aamuyöllä.
Tulvauhka siirtyi Tornioon
Tornionjoen vesi jatkaa nousuaan, kerrotaan Lapin Ely-keskuksesta. Ely-keskuksen suunnittelupäällikkö Timo Alaraudanjoki sanoo, että Tornionjoen tulva on huipussaan ennusteen mukaan noin viikon kuluttua.
Ammattiin valmistuneet Lapissa
Yle Lappi julkaisee sivuillaan keväällä 2103 ammattiin valmistuneiden nimet sitä mukaa, kun tietoja kouluilta saadaan. Listoja täydennetään koko ajan.
"Tulvasta selvittiin säikähdyksellä"
Ounasjoen tulva näyttää jäävän pelättyä pienemmäksi Kittilässä. Kittilän palopäällikkö Jorma Ojala sanoo, että tulvavesi oli maanantaina aamulla noin 80 sentin päässä vahinkorajasta.
Ilmaisissa rokotuksissa punnitaan hyöty ja kustannukset
THL:n työryhmä suosittaa puutiasaivokuumerokotusten sisällyttämistä kansalliseen rokotusohjelmaan aiempaa laajemmin. Tällä hetkellä ilmaisen rokotuksen saa vain Ahvenamaalla. Tartuntatilastojen perusteella rokotuksia kannattaisi antaa myös Simossa, Kemissä ja Paraisilla.
Mopoilija pakeni poliisilta - taas
Mopoilija pakeni poliisia Rovaniemellä lauantaina aamuyöllä. Vaikka mopoilija pääsi poliisilta pakoon, hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Edellisen kerran mopoilija pääsi poliisilta karkuun Rovaniemellä tiistaina.
Mies yritti vohkia siidereitä
Mies yritti varastaa siideriä Rovaniemen keskustassa sijaitsevassa myymällä lauantai-iltana. Mies oli piilottanut kaksi siideriä taskuunsa ja yrittänyt lähteä kaupasta maksamatta.
Ely-keskus auki normaalisti vesivahingosta huolimatta
Lapin Ely-keskus on avoinna ja palvelee virka-aikana normaalisti Rovaniemen virastotalolla sattuneesta vesivahingosta huolimatta.
Sotaharjoitukset vaikuttavat liikenteeseen
Armeijan tykistö ampuu Rovajärvellä kantatie 82:n läheisyydessä tällä viikolla. Armeija ampuu tykeillä, panssarihaupitseilla ja kranaatinheittimillä eri puolilla sotaharjoitusaluetta maanantaista perjantaihin.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
kanto
Ilmoita asiattomasta kommentistakyllä on pöhköä touhua, viekää samalla brysseliin saakka ,
RoiMatti
Ilmoita asiattomasta kommentistaLopultakin hiven järkeä. Rovaniemelle kanssa jätteiden poltto ja hittoon kompostit ja muu näpertely.
MItä vielä?
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuka mahtaa maksaa tämänkin hulluuden, kumpa ei jäteveron maksaja
Meillä olisi ollut kairaa haudata pienet tunkiot mihin vain riitävän kaus pois asutuksesta.
Kuusiselän tapaiset suurkaatopaikat osoitti jo että pääjillä ei ole kaikki järki tallella.
Ihmettelijä
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksei jonnekin keskeiseen Lappiin voisi rakentaa jätteitä ja muutakin polttavaa voimalaa. Kolariin ei sellainen kuulemma sopinut koska matkailuimago voisi kärsiä.
Kaukolämpöä ja sähköä jauhava voimala ei liene mahdoton ratkaisu.
aatu
Ilmoita asiattomasta kommentistaPitäskö ne paskat sitten tunkea omalle takapihalle
tai teitten varsiin niinku täällä lapissa näyttää olevan tapana.
tosi on
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä se on niin että Roihin kannattaa tehdä jätteille poltto samaan yhteyteen missä risut poltetaan.Jos joku ei tätä ymmärrä niin pitäiskö vääntää rautalangasta !!!