Lapin kunnille 100 000 euroa H1N1-korvauksia
Valtio korvaa Lapin kunnille reilut 100 000 euroa sikainfluenssasta aiheutuneita kuluja. Rahat jaetaan kuntiin väkiluvun mukaisesti.
Suurimman summan Lapissa saa Rovaniemi, jolle maksettiin noin 33 500 euroa. Kemijärvi ja Sodankylä saavat noin 5 000 euroa. Pienin korvaus tulee Pelkosenniemelle, joka saa korvausta vajaat 600 euroa. Rovaniemen kaupungin palvelupäällikön Tapio Raasakan mukaan on hyvä, että kunnat saavat edes jotain hyvitystä sikainfluenssan aiheuttamista kuluista.
- On hyvä, että meille myönnetään tällainen summa, joka kattaa osan meidän kuluista, joita tämä pandemia on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen ensi vuonna.
Korvaus kattaa noin puolet kuluista
Sikainfluenssa on aiheuttanut kunnille monia erityyppisiä kuluja. Rovaniemellä sikainfluenssaan liittyvistä kustannuksista suurin on ollut vastaanottotyöhön ja rokotuksiiin osallistuvan henkilöstön palkat. Muita kuluja on tullut hoitotarvikkeista, lääkkeistä ja tiedottamisesta.
- Summaan voidaan laskea myös kuusi viikkoa toimineen palvelupuhelimen, viikottaisten lehti-ilmoitusten ja THL:n edellyttämien näytteiden ottamisen kulut.
Raasakka arvioi, että Rovaniemelle maksettava 33 500 euron korvaus kattaa noin puolet kuluista, joita kaupungille kertyy sikainfluenssasta ensi vuoden lokakuuhun mennessä.
Kolmen miljoonan potti
Koko maassa kunnille jaettiin valtion korvausta sikainfluenssa aiheuttamista kuluista noin kolme miljoonaa euroa.
Valtionavustus on tarkoitettu sikainfluenssasta aiheutuneiden ylimääräisten kustannusten korvaamiseen. Kunnat voivat käyttää korvauksen harkintansa mukaan, esimerkiksi rokotushenkilöstön työpanokseen, sijaisten palkkaamiseen tai rokotuspisteiden tilavuokriin.
Kuntien on annettava selvitys rahojen käytöstä ensi vuoden lokakuun loppuun menessä.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Valion vanhanajan täysmaitoa ei vielä tunneta
Valion Hilja-vanhanajan täysmaito on vielä suurelle osalle ostajia tuntematon tuote. Valion brändipäällikön Paula Viikarin mukaan Valio on toukokuun alussa tuonut mahdollisimman vähän käsitellyn maitotuotteen markkinoille kuluttajien toiveesta.
Mies huitoi puukolla Sodankylässä
Sodankyläläinen mies sai pahoinpitelystä ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mies oli aiheuttanut puukolla toiselle miehelle runsaasti verta vuotaneet haavat sormiin.
Oudompaa Särestöniemeä esillä Rovaniemellä
Kattava läpileikkaus Reidar Särestöniemen taiteesta esillä Rovaniemen taidemuseoon. Perjantaina avattava näyttely on koottu Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön lähes kahden sadan taulun kokoelmasta. Kokoelma on annettu säilytettäväksi Rovaniemen taidemuseolle. Näyttelyssä on esillä on 120 Särestöniemen teosta alkuajoista viimeisiin maalauksiin.
Poika varasti humalassa auton
Humalainen poika varasti auton ja lähti sillä liikenteeseen Ivalossa. Poliisi sai pojan kiinni ennen kuin hän ehti edes saada autoa käyntiin.
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi sodanaikainen ammus
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi toisen maailmansodan aikainen ammus omakotitalon takapihalta. Löytäjä Antti Musikka kaivoi ammuksen kaivinkoneella entisestä perunapellosta. Musikka kiittelee onneaan, sillä vanhat ammukset voivat olla räjähdysherkkiä.
Tulva hellittää Lapissa edelleen
Ounasjoella veden korkeus ja virtaamat laskevat Kittilän kirkonkylällä. Kemijoen vesi jäi Rovaniemellä puoli metriä vuoden 1993 suurtulvasta.
Yara jatkaa Soklin kaivosradan suunnittelua kesäkuussa
Lannoiteyhtiö Yara päivittää suunnitelmiaan Savukosken ja Sallan alueella.
Rovaniemeläismiehelle vankeutta
Rovaniemeläinen mies on saanut kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion Lapin käräjäoikeudessa. Mies on syyllistynyt oikeuden mukaan useisiin rikoksiin, muun muassa törkeään varkauteen ja maksuvälinepetokseen.
Lapin teillä loukkaantui aiempaa enemmän
Lapin tieliikenteessä kuoli kolme ja loukkaantui 90 ihmistä alkuvuonna. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan edellisvuoden tammi-huhtikuuhun verrattuna kuolleiden määrä laski, mutta loukkaantuneiden määrä kasvoi.
Lappilainen toripottu painuu maan alle
Rovaniemeläinen perunanviljelijä Timo Raitio on päässyt istuttamaan perunaa pelloilleen puolitoista viikkoa toiveitaan myöhemmin. Torimyyntiin hän uskoo perunasatonsa silti ehtivän tavanomaiseen aikaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.