Lapin maatiloilla liian vähän sukupolvenvaihdoksia
Lapin maatalouden jatkuvuuden turvaamiseksi pitäisi sukupolvenvaihdosten vuotuinen määrä kaksinkertaistaa, eli nostaa kahteenkymmeneen. Lapin Ely-keskus pitää viime vuotta erittäin huonona.
Maatalouden aloitustukihakemuksia rahoitettiin vain viisi. Lapissa sukupolvenvaihdoshanketta vetävä Tauno Lauri sanoo, että häilyvä maatalouspolittiikka lykkää tai estää vaihdoksia. Huoli alan tulevaisuudesta näkyy jatkajapulana.
Viime vuonna Lapin Ely-keskus myönsi uusille jatkajille aloitustukea 175 000 euroa ja korkotukilainaa 566 934 euroa.
Lauri sanoo, että maataloudessa sukupolvenvaihdoksia tapahtuu merkittävissä määrin myös ilman valtion tukea. Näin siksi, että tilat eivät täytä Euroopan unionin tiukkoja vaatimuksia esimerkiksi monialaisuuden ja yrittäjän osa-aikaisuuden vuoksi. Lapissa muun muassa matkailu on lisännyt maatilojen monialaisuutta.
Nuoria luopujia
Sukupolvenvaihdosta suunnittelevia maatilayrityksiä on neuvottu Lappian koulutuskuntayhtymän hallinnoiman sukopolvenvaihdoshankkeen kautta jo vuodesta 2008 lähtien. Hankkeeseen on sitoutunut 45 yritystä, myös porotiloja.
Viime vuoden loppuun mennessä 20 tilalle on löydetty uusi jatkaja, ensi vuonna tehdään 15 vaihdosta ja loput myöhemmin. Laurin mukaan vain neljä vaihdosta ei näillä näkymin toteudu.
- Yritysmäärä on ihan hyvä ja uskon, että saavutamme nuo tavoitteet. Erityistä on, että monilla tiloilla luovuttajat ovat liian nuoria, eli alle 56-vuotiaita.
Vain havoin tilalla jatkaa ulkopuolinen henkilö. Pääosa vaihdoista tapahtuu perhepiirissä.
Nummi-Pusulasta Rovaniemellle
Helsingissä kasvanut, mutta viimeksi Nummi-Pusulassa asunut Marina Manninen teki rohkean, mutta unelmansa teon. Hän osti karjatilan Rovaniemeltä Haukitaipaleen kylästä.
Suomessa erittäin harvoin sukupolvenvaihdoksessa maatila päätyy perheen ulkopuoliselle henkilölle. Manniset viihtyvät pohjoisessa.
Toimistotöitä tehneelle Marinalle lehmäkin oli aikaisemmin lähes outo eläin.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Juhliva kokoomus: monitoimiallas rakennettava
Kokoomuksen lappilainen kansanedustaja Heikki Autto, puolueen varapuheenjohtaja Janne Sankelo ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Arto Satonen esittävät Kemijoen pääuoman monitoimialtaan rakentamista ja vaativat että rakentamisesta tehdään päätös viimeistään seuraavan hallitusohjelman yhteydessä
Sairaanhoitajaopiskelijat muuttavat Rovaniemellä
Terveysalan ammattikorkeakouluopetus eli sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijat muuttavat Rovaniemellä. Terveydenhuoltoala muuttaa syksyllä Ounasvaaran Porokadulta, läheltä keskussairaalaa Rantavitikalle Jokiväylään, jossa on muutakin Rovaniemen ammattikorkeakoulun opetusta.
Rovaniemi haluaa rakentaa Ounasvaaran laen
Rovaniemen kaupunki haluaa Ounasvaaran kaavoituksen valmiiksi. Muun muassa mökkikylää ja hotellin laajennusta koskeva kaavamuutos otettiin esille kaupunginhallituksen iltakoulussa maanantaina. Valtuuston käsittelyyn uudelleen valmisteltu ehdotus tulee aikaisintaan syksyllä.
Kemijärveläiset tutustuvat Louen tuulimyllyihin
Kemijärvellä halutaan vielä lisää tietoa rakennetuista tuulivoimalaitoksista. Kaupunginvaltuusto tekee kesäkuun alussa tutustumiskäynnin Tervolan Louelle rakennettuun tuulivoimapuistoon. Kemijärven kaupunginvaltuuston on määrä elo-syyskuussa päättää kaupungin alueelle suunniteltujen tuulivoimalaitosten kohtalosta.
Saksalaisten viimeinen leposija täyttää 50 vuotta
Rovaniemen Norvajärvellä sijaitseva saksalaisten sotilaiden hautausmaa täyttää 50 vuotta. Mausoleumiin Norvajärven rannalle on haudattu 2 683 toisessa maailmansodassa kaatunutta saksalaista.
Kesä koittaa kullankaivajalle
Kesä on pikkuhiljaa tullut koko Lappiin. Kullankaivaja Topi Jokiniemi tuli kultamailleen Lemmenjoelle jo kuukausi sitten. Valtaus on talven jäljiltä kunnostettu pihat siivottu ja tositoimiin aletaan aivan näillä hetkillä. Hommia paiskitaan kultamailla syyskuun loppuun ja maalikylissä käydään vain ruuanostossa.
Kesäkukkakauppa käy hallanvaarasta huolimatta
Lapissa on ennusteiden mukaan vielä öisin alavilla ja muillakin mailla hallanvaara, mutta puutarhaliikkeissä on jo vilkasta. Yksi koristaa parvekkeensa kukalla jokaista kuukautta kohden, toisen urakkana on myllertää uusiksi koko omakotitalon piha.
Lapin liiton kehittämisjohtajaksi 18 hakijaa
Lapin liiton kehittämisjohtajaksi hakee 18 henkilöä. Mukana on kaksi edellisellä hakukierroksella valituksen tehnyttä hakijaa. Valinta johti tuolloin vuosien oikeusprosessiin.
Suojellut tunturialueet pääsemässä valtion korvausten piiriin
Kunnat ovat saamassa valtiolta korvauksia kaikista suojelluista erämaa-alueista, esimerkiksi tuntureista. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on kertonut, että muutkin kuin metsäalueet aiotaan laskea korvausjärjestelmän piirin vuonna 2014, jos eduskunta hyväksyy korvausten laajennuksen. Näin kertoo ministerin kanssa neuvotellut Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä.
Vahva kruunu ei sekoita rajakauppaa
Pitkään vahvana pysynyt kruunu ei kauppiaiden mukaan ole vaikuttanut suuresti rajakauppaan Suomen ja Ruotsin rajalla. Noin kolmasosa kassavirrasta kertyy toisen maan valuutassa riippumatta siitä, kummalla puolen rajaa ollaan. Hinta on vain yksi tekijä raja-alueen tiukassa kaupan kilpailussa.

Kommentoi aihetta
(7 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Sairas-vääns
Ilmoita asiattomasta kommentistaEnään ei riitä pelkkä sukupolven vaihdos mihinkään, pitää tehdä myös sukupuolen vaihto, että pärjää edes jotenkuten tässä hullussa mailmassa.
Ja jos menaa saada eeuun ja vihreiden hyväksynnän viljelijänä.
Kuka hullu sitoutuu vuorokauden ympäri!
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuunta on ollut sama jo pitkään. Kun viiden vuoden kuluessa suuri osa nykyisistä tuottajista täyttää eläkeiän (63v.?) tapahtuu varsinainen romahdus. Maatalouden ulkopuolisena sen näkee tietysti normaalina rakennekehityksenä. Miksi rakennekehitys ei olisi hyväksi? Paluutta menneeseen ei ole.
Oka
Ilmoita asiattomasta kommentista"Erityistä on, että monilla tiloilla luovuttajat ovat liian nuoria, eli alle 56-vuotiaita."
Siis eläkkeelle 56 vuotiaana. Koskeeko se työurien pidennys ainoastaan duunareita? Tasapuolisuutta!!!!!!
onko järkeä
Ilmoita asiattomasta kommentistaHAH! mikään ihme jos kukaan ei halua jatkaa tuhoon tuomittua alaa! harvalla lapissa on se 300lehmää ja iso navetta kaikilla mausteilla että edes kannattaa harkita tilan jatkamista!
kristiina
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnpa mukava kuva!
(Jos nyt yhden pienen parannuksen kuitenkin saa ehdottaa, niin henkilön molemmat kädet näkyviin).
olli
Ilmoita asiattomasta kommentistaei kulo pellot porolle kelpaa...oisko maanviljelijät väsyneet tappelemaan omista pelloista.
jee
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuu, on se harmi ettei me muut saada tukea napapiirillä harjotettavaa maataloutta! Harmi ettei Grönlanti kuulu Suomeen. Sillonhan me voitaisiin tukea jäätiköllä harjotettavaa maatalouttakin. Mikä voisikaan olla fiksumpaa?