Lapinlahtikin vastustaa Talvivaaran uraanihanketta
Kunnan ympäristölautakunnan mielestä Talvivaaralle ei pidä antaa lupaa kuljettaa uraaniraaka-ainetta Harjavallasta Sotkamoon. Kuljettaminen on lautakunnan lausunnon mukaan liian riskialtista.
Lapinlahden ympäristölautakunta ei hyväksy Talvivaaran suunnittelemaa uraanin talteenotto- ja jatkokäsittelytoiminnan aloittamista.
Sotkamossa sijaitseva Talvivaaran kaivosyhtiö on hakenut lupaa oman uraanin talteenoton lisäksi myös Norilsk Nickel Harjavallan uraaniraaka-aineen käsittelyyn. Lautakunnan mielestä Harjavallan nestemäisen uraaniraaka-aineen käsittelytoimintaan sisältyy kuljetusriskejä.
Ympäristölautakunta toteaa Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle antamassaan lausunnossaan myös, että vesistöjen nykyistä tarkkailualuetta on laajennettava ja kuormitusvaikutukset pitää olla yksiselitteisesti todennettavissa.
Pohjois-Savon alueen vesistöistä on löydetty muun muassa kohonneita sulfaatti- ja natriumpitoisuuksia, joiden epäillään johtuvan Talvivaaran kaivostoiminnasta.
Lapinlahden ympäristölautakunnan mielestä vesistöjen tarkkailusuunnitelmat Vuoksen vesistön osalta tulee hyväksyttää Pohjois-Savon ELY-keskuksella nykyisen Kainuun ELY-keskuksen sijaan.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Ässät vahvoilla SM-liigan palkintogaalassa - katso kaikki palkitut
Suomen mestarit veivät liki kaikki SM-liigan palkinnot. KalPa-hyökkääjä Artturi Lehkonen valittiin vuoden tulokkaaksi.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Valokuvaajat ikuistivat autiotalojen uudet asukkaat – elämä jatkuu myös ilman ihmisiä
Luontokappaleet ottavat takaisin lainaan otetut autioituneet pihapiirit Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon valokuvanäyttelyssä.
SS: Puijon maailmancup-kilpailu vaarassa
Kaupunginjohtaja Petteri Paronen ei esitä maanantain kokouksessa Puijon Hiihtoseuralle 100 000 euron tukea maailmancup-kisan tappioiden kattamiseksi, kertoo Savon Sanomat.
Kuopion kaupunginteatteri tyytyväinen viime kauden katsojamääriin
Teatteri on ollut evakossa varsinaisesta teatteritalosta jo vuodesta 2012. Nyt takana on ensimmäinen kokonainen vuosi väliaikaisella näyttämöllä ja kaupunkilaiset tuntuvat löytäneen tiensä uusiin tiloihin varsin mukavasti.
Nokkonen on ilmainen herkku - villivihannekset halutaan ruokapöytien iloksi
Villivihannesten käyttöä halutaan lisätä reilusti. Ylä-Savossa uudenlaisesta lähiruuasta leivotaan jo matkailuvalttia.
Kuopio tyrmäämässä lisätuen mäkihypyn maailmancup-kisalle
Puijon Hiihtoseura on saanut Kuopion kaupungilta jo 100 000 euroa tukea viime talvena järjestetyn mäkihyppykisan kuluihin. Myöhemmin keväällä seura haki kaupungilta samansuuruista lisätukea, mutta näitä rahoja ei kaupungin kirstusta ole tulossa.
Harrasteilmailijoiden turma-alttius puhuttaa: "Tilanne on karmea"
Harraste- ja yleisilmailukoneille sattuneet onnettomuudet ovat kaksinkertaistuneet kolmena vuotena peräkkäin. Vika on asenteissa, uskoo lentokouluttaja.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
1 600 entistä varkautelaista saa kirjeen – "Tämä on kuitenkin hyvä paikka asua"
Vanha Warkaus -hanke on päättänyt kertoa kaupungin hyvistä puolista potentiaalisille paluumuuttajille. Tarkoituksena on myös auttaa muutosta kiinnostuneita asunnon, tontin tai työpaikan etsinnässä.
