Lapissa eläköidytään muuta Suomea aikaisemmin
Lapissa keskimääräinen eläkeikä on muuta Suomea alhaisempi. Viime vuonna Lapissa jäätiin eläkkeelle keskimäärin 57,6 -vuotiaana, muualla Suomessa reilun vuoden vanhempana.
Lapin naiset tekevät työtä keskimäärin vuoden miehiä pidempään, lähelle valtakunnan keski-ikää. Eläköitymisikä on hieman noussut viiden vuoden takaisesta.
Pisimpään työtä tehdään Pelkosenniemellä, jossa keskimääräinen eläkeikä on 61,1 vuotta. Varhaisimmin eläköidytään Kemissä, keskimäärin 56,3 vuoden iässä.
Työ pitää kiinni elämässä
Rovaniemeläinen yrittäjä, 82-vuotias Arvo Laitinen jatkaa edelleen työelämässä, koska hänellä on mahdollisuus siihen.
- Kyllä työpaikka aina kotiolot voittaa, Laitinen vitsailee.
Laitinen haluaa käydä töissä, koska työ tuo sisältöä elämään.
- Aika kuluu mukavammin kun on töissä, on jotenkin elämässä kiinni.
Eläkkeelle jääminen ei ole oikeastaan käynyt Laitisen mielessä.
- 75-vuotiaana ajattelin, että olen työssä 80 asti. Nyt jatkan vuosi kerrallaan.
Lapin keskimääräistä eläkeikää Laitinen pitää alhaisena.
- Tietysti jos on hyvät harrastukset, voi niitä harrastaa, mutta kyllä moni eläkkeelle jäänyt on sanonut, että olisi halunnut vielä jatkaa töissä.
Julkinen sektori on tiukempi
Lapissa keskimääräiseen eläköitymisikään vaikuttavat lukuista valtion virat, kuten puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen työpaikat. Myös kuntasektorilta on lähdettävä, kun vuodet tulevat täyteen.
Laitisen omassa firmassa työtä saa jatkaa niin kauan kuin haluaa tai kunnes työkaverit antavat ymmärtää, että olisi aika lähteä.
- Kyllä kanssatyöntekijätkin vielä suvaitsevat minua. Sitten kun he alkavat sanoa, että lähde äijä kotia täältä, niin silloin se on parasta häipyä, Laitinen nauraa.
Eläkkeellä Arvo Laitinen aikoo lukea entistä enemmän, pelata tennistä sekä mahdollisesti ehtiä myös golfaamaan.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Lapin TE-toimiston johtajaksi Marja Perälä
Lapin työ- ja elinkeinotoimiston johtajaksi on nimitetty YM Marja Perälä. Perälä on aikaisemmin toiminut johtajana mm. Ranuan ja Rovaniemen TE-toimistoissa sekä Lapin TE-keskuksessa.
Nainen rimpuili poliisia vastaan
Rovaniemellä nainen sai tuomion virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä. Nainen yritti vastustaa väkivalloin, kun poliisi laittoi häntä putkaan.
Jope Ruonansuu tähdittää Taivaan tulia - katso kuvat
Taivaan tulien kolmannen tuotantokauden kuvaukset ovat käynnissä Kemijärvellä. TV2:den suosikkisarja Taivaan Tulia kuvataan koko kesä. Uusi kolmas tuotantokausi alkaa televisiossa lokakuussa 2013.
Raportti: Ylikalastus uhkaa Tenon lohta
Tuoreen tutkimuksen mukaan ylikalastus uhkaa Tenon lohikantoja. Suomalais-norjalaisen kalantutkimusryhmän mukaan Tenojoen lohikantojen pyyntiaste yhdessä merikalastuksen kanssa on joillakin jokiosuuksilla hyvin korkea, jopa 90 prosenttia.
Rovaniemi syrji nuoria kesätyöhaussa
Apulaisoikeuskansleri on huomauttanut Rovaniemen kaupunkia ulkopaikkakuntalaisten nuorten syrjimisestä kesätyöhaussa. Sittemmin Rovaniemi on muuttanut käytäntöään.
Kittilän tulvahuippu viikonloppuna
Ounasjoen vesi nousee huippuunsa näillä näkymin viikonloppuna. Suomen ympäristökeskus arvioi, että tänä vuonna virtaama jää yli 100 kuutiometriä sekunnissa vahinkorajasta.
KHO hylkäsi kaksi kaavavalitusta
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt kaksi valitusta, jotka tehtiin maakuntakaavapäätöksistä Lapissa. Yksi hylätty valitus koski Tunturi-Lapin ja toinen Itä-Lapin aluetta.
Lapsipornosta sakkoja
Rovaniemeläinen mies levitti lapsipornoa internetissä. Mies sai käräjäoikeudessa 60 päiväsakkoa ja menetti tietokoneensa.
LK: Arina luopumassa kylpylähotellihankkeesta
Osuuskauppa Arina on luopumassa Rovaniemen Valionrantaan suunnitellusta kylpylähotellihankkeesta, kertoo sanomalehti Lapin Kansa.
Rovaniemi nosti opiskelijoiden asumistukea
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies huomautti Rovaniemen kaupunkia siitä, että se piti opiskelijoita muita huonommassa asemassa asumistuen myöntämisperusteissa. Kaupunki ratkaisi ongelman siten, että se nosti opiskelijoiden hyväksyttävät asumismenot muiden tasolle.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.