Lappajärven Itäkylä haluaa päättää suunnastaan itse
Lappajärven Itäkylällä toivotaan avointa keskustelua kuntarakenneuudistuksesta. Kylällä pelätään, että päätöksiä tehdään kysymättä kuntalaisilta. Lappajärvi suuntautuu jo monessa yhteistyössä Kauhavalle, mutta itäkyläläisten luonnollinen asiointisuunta on ihan toinen.
Lappajärven rannalla kauniissa miljöössä seisova kylätalo on yksi näyte Itäkylän yhteishengestä. Kylä on oikea malliesimerkki aktiivisuudesta, oma-aloitteisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Mitä kunta ei ole pystynyt tarjoamaan, on tehty itse. Kylätalon lisäksi on tehty metsästysmaja, hiekkatekonurmi, jääkiekkokaukalo, valokuitu- ja viemäriverkko sekä ylläpidetään liikuntareitistöt kesällä ja talvella. Hankinnan alla on myös kuntosali.
- Sivukylillä ei voi jäädä odottamaan, että kunta tekee. On itse oltava aktiivinen, kertoo kyläyhdistyksen sihteeri Sari Kujala.
Kylällä tiedostetaan, että mennään kuntarakenneuudistuksessa sitten mihin suuntaan tahansa, Itäkylä pysyy sivukylänä. Oma aktiivisuus on jatkossakin tärkeintä.
Itäkyläläisten asiointisuunta on Vimpeli
Kuntauudistuskartalla Lappajärvi on kysymysmerkki, jonka suunta voi hyvin olla joko Kauhava tai Alajärvi. Itäkylällä kunnan itsenäisyyttä kuntarakenneuudistuksen jälkeen pidetään varsin epätodennäköisenä. Itäkyläläisten taakkana on nyt kuitenkin se, että täällä ollaan hieman eri mieltä muun kunnan kanssa mahdollisesta kuntaliitos- tai yhteistyösuunnasta.
- Aika moni on sitä mieltä, että luonnollinen asiointisuunta on Vimpeli ja Alajärvi, toteavat Sari Kujala ja myös toinen kyläaktiivi Esa Vinkanharju. Itäkylän vinkkelistä erimielisyyden voi ymmärtää, sillä Vimpeliin on lyhyempi matka kuin Lappajärven keskustaan, ja lyhyempi on myös Alajärvelle kuin Kauhavalle.
Vinkanharju vie ajatuksen pisimmälle. Hänen mielestään osakuntaliitoskin olisi hyvä vaihtoehto. - Nyt kuntarakenneuudistuksen yhteydessä se olisi mahdollista. Nyt tai ei koskaan.
Kujala puolestaan on maltillisempi. Hänen mukaansa kylällä on muitakin mielipiteitä. - Moni on myös sitä mieltä, että tärkeintä on pitää kunta yhtenäisenä.
Kyläläisten mielipide huomioon
Lappajärven kunta on viime vuosina kääntynyt pois järviseutuyhteistyöstä ja kohti Kauhavaa. Terveyspalvelut hoitaa Kaksineuvoinen ja muun muassa maatalouspalvelut ovat vuoden alusta lähtien Kortesjärvellä. Jo Kaksineuvoiseen siirtyminen tapahtui kyläläisten mielestä vaivihkaa ja aiheutti närää.
Nyt hartain toive on, että suunnitelmia ja päätöksiä ei tehdä salaa, vaan kuntarakenteesta keskustellaan avoimesti.
- Itäkyläläiset toivovat, että kyläläisten mielipidettä kysytään, painottaa Sari Kujala.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Stundarsissa paloi rengintupa
Mustasaaren Stundarsissa on aamulla palanut käsityöläismuseon naapurissa sijaitseva rengintupa. Ensimmäisten tietojen mukaan palava rakennus olisi kuulunut museon rakennuksiin.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Folkhälsan-talon rakentaminen alkaa kesäkuussa
Club25:n tontille Vaasan Raastuvankadulle tulee uudisrakennus, jolle on haussa rakennuslupa. Kortteliin tulee kaksi uutta rakennusta, ja lisäksi Raastuvankatu 23:ssa sijaitseva vanha puutalo saneerataan.
Pohjalaiskouluista valmistuttiin ammatteihin
Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa juhlitaan jälleen ammatteihin valmistumista. Yle Pohjanmaa julkaisee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oppilaitoksista valmistuneiden nimet, kun oppilaitokset toimittavat nimilistat toimitukseen. Onnea kaikille ammattiin valmistuneille!
Vaasa haluaa kouluttaa väkeä jo pienestä pitäen energiateollisuuden tarpeisiin
Tavoitteena on luoda erityisesti Vaasanseudun energiateollisuuden työvoimatarpeita palveleva kasvatus-ja koulutusjärjestelmä. Suunnitelmissa on muun muassa laittaa koululaiset lukemaan kiinaa, venäjää ja espanjaa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
