Juha T. Hakala on itse seitsemän lapsen isä ja jo isoisäkin. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori on kirjoittanut Isän kasvatusopin viime vuonna. Tänä syksynä häneltä julkaistiin teos Pakattu aika - Kiireen imusta hallittuun hidasteluun, joka auttaa rakentamaan rauhallista arkea.

Kiireettömyyttä ja leppoisuutta kannattava Hakala pelkää työelämän kiireiden tarttuneen myös perheen reviirille. Kiire uhkaa erityisesti uraisien isyyttä.

- Toivoisin, että isän tekisi onnelliseksi pienet asiat: yhdessäolo, läsnäolo, ilmeet, eleet, ystävälliset sanat ja sellainen tunne, että kaikki tarpeellinen on tässä läsnä juuri nyt.

Hakala on huolissaan siitä, että erityisesti työelämästä on katoamassa kohtuus.

- Pelkään, että olemme kaltevalla pinnalla, tämä vuosi on työntekijää kohtaan kovempi kuin edellinen ja viime vuosi oli kovempi kuin sitä edeltänyt, ja niin edelleen. Tämä on heijastunut ajankäyttöön ja perheen yhteisen ajan vähenemiseen.

Isä, kulje hitaammin!

Työelämän kiire ja käytännöt hivuttavat itseään salakavalasti perheenkin piiriin.

- Olemme valitettavasti ruvenneet aikatauluttamaan vapaa-aikaa, olemme vieneet sinne jos ei kellokorttia niin ainakin kalenterin. Työelämää leimaava kiire on alkanut leimata myös harrastamista, yhdessäoloa ja niitä vähiä vapaa-ajan tunteja.

Juha T. Hakala uskoo henkilökohtaisiin selviytymisstrategioihin, joita itse kukin voi koettaa rakentaa. Hidas lapsuus on mahdollista, mutta edellyttää pysähtymistä ja tietoista päätöstä olla läsnä.

- Mitään joukkoliikettä tai nipsnaps-temppua tähän ei ole. Riittää, kun pysähdytään elämässä ja kysytään, onko kaikki hyvin, olenko tyytyväinen tähän tilaan. Kun ongelmia löytyy, voisi kirjata niitä ylös ja miettiä, miten niitä saataisiin paremmalle tolalle. Itse olen omaa elämääni koettanut näin rakentaa. Tähän kuuluu esimerkiksi työajan rajoittaminen ja sen välttäminen, että työtä vietäisiin kotiin. Työsähköposteja ei lueta kotona, vaan koetetaan olla läsnä lasten ja perheen elämässä.

Mitäs jos ihan oltaisiin vaan?

Syyllisyydentuntoisia isiä ja äitejäkin helpottanee se tieto, että lopulta juuri ne pienet asiat ovat tärkeitä.

- Kun olen kysellyt lapsilta ja isiltä, jotka tarkastelevat omaa lapsuuttaan, niin kaikki sanovat sen, että arjen pienet hetket, yhdessäolo ja yhdessä tekeminen eivät ole koskaan olleet pahasta. Lapset toivovat juuri sitä.

Esimerkiksi isänpäivä voisi olla vain oleilua, juttelua, rauhallista kotoilua eikä juoksemista kyläpaikasta toiseen, pakollisten kuvioiden suorittamista.

- Lapsuus ei ole suorittamisen vuoristorata ja huvipuistosta huvipuistoon vierailua, vaan lopulta ne mieleen painuvimmat hetket ovat aika mitättömän tuntuisia asioita. Lapsi kaipaa läsnäoloa ja varmuutta siitä, että hänestä välitetään, jopa rakastetaan, tiivistää Juha T. Hakala.