Lappeenrannan porkkanamafia aktivoituu
Paikallinen porkkanamafia osallistuu ensimmäisen valtakunnalliseen tempaukseen. Itsenäistä toimintaa on luvassa ensi syksynä.
Kuluttajien joukkovoimaan perustuvia tempauksia järjestävä Porkkanamafia tempaisee ensimmäistä kertaa koko Suomen laajuudelta. Myös keväällä perustettu Lappeenrannan Porkkanamafia on mukana kansallisessa Ilmastomaajoukkue.fi-tempauksessa. Suomi-Ruotsi -kamppailussa on tavoitteena kiriä kiinni Ruotsin etumatkaa päästötalkoissa ja lisätä tuulivoiman käyttöä Suomessa.
Porkkanamafia kerää kuluttajat yhteen ja kilpailuttaa yrityksiä energiatehokkuudestaan. Kulutus ohjataan parhaan lupauksen tehneeseen yritykseen. Lappeenrannan Porkkanamafia järjestää ensimmäisen paikallisen tempauksensa syksyllä. Lappeenrannassa kohteeksi on valittu kahvilat, joita kilpailutetaan parhaillaan, kertoo Päivi Piispa Lappeenrannan ryhmästä.
Suomen Porkkanamafia järjesti ensimmäisen tempauksensa viime syyskuussa helsinkiläisessä ravintola Juttutuvassa. Sen jälkeen toiminta on levinnyt ympäri Suomea, ja esimerkiksi Tampereella on järjestetty useita tapahtumia.
Maanlaajuisesti Porkkanamafian tempauksiin on osallistunut yhteensä tuhansia ihmisiä, ja tapahtumien tuotoilla on pienennetty useiden yritysten energiankulutusta.
Viimeisin Helsingissä järjestetty tempaus keräsi yli 600 henkeä Tavastialle 9. kesäkuuta. Illan tuotolla parannetaan Tavastian valaistuksen energiatehokkuutta.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Salpalinjan korsut hyvässä kunnossa
Salpalinjan linnoitteiden mittava inventointi on valmistunut. Valtiovarainministeriö tilasi Museovirastolta kartoituksen puolustusketjun rakenteiden sijainnista ja yleiskunnosta. Salpalinjaa koskeva selvitystyö on yksi suurimpia arkeologisia inventointeja Suomessa.
Destialle murskauslupa Merenlahdella
Destia ei kuitenkaan saa aloittaa töitä, koska alue on luonnontilainen ja ympäristöluvasta saattaa tulla valituksia.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Julkaisemme uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu.
Keskustele: Mitä vikaa kännissä?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, flänät, naamat, perseet, seitinohut iltapäiväkänni, humala, hutikka jne.
Ratarahti sai toimiluvan rautatiekuljetuksiin
Imatralainen Ratarahti Oy on saanut toimiluvan rautateiden tavarakuljetuksiin. Ratarahti on ensimmäinen uusi yritys, joka tulee Suomen rautatiemarkkinoille kilpailun avauduttua vuonna 2007.
VR sai kilpailijan tavaraliikenteeseen
Ratarahti saa aloittaa syksyllä tavarakuljetukset. Tavaraliikenteeseen myös haluava Proxion ei ole vielä jättänyt toimilupahakemustaan.
Maakuntahallitus haluaisi karhunkaatolupia laajemmalle alueelle
Etelä-Karjalan maakuntahallitus haluaa vähentää karhujen määrää itärajalla. Maakuntahallitus tekee maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen karhun hoitosuunnitelmassa esitetyn vakiintuneen kannan aluerajauksen muuttamiseksi.
Haapajärven tyhjennys alkaa
Lappeenrannan Vainikkalassa on aloitettu pahasti rehevöityneen Haapajärven tyhjennys. Ensin veden tulo järveen katkaistaan, sen jälkeen järvi pumpataan tyhjäksi. Järven tyhjennys on suurin tällä tavoin toteutettava projekti Suomessa.
Imatran biovoimalaitokselle etsitään uusi paikka
Imatran tekninen lautakunta kumosi eilisessä kokouksessaan asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut Imatran Energian biovoimalaitoksen rakentamisen Korvenkannan kaupunginosaan.
Etelä-Karjalassa Kymenlaaksoa nopeammin sairaanhoitoa
Etelä-Karjalassa päästään melko nopeasti lääkärille verrattuna muuhun maahan. Tilanne on selvästi naapurimaakuntaa parempi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.