Lappeenranta myy kolme isoa kiinteistöä
Lappeenrannan kaupunki laittaa myyntiin Siparin entisen koulun, Ylämaan teknisen varikon ja entisen Joutsenon emäntäkoulun Tapiola-rakennuksen.
Lappeenrannan tekninen lautakunta päätti rakenusten myyntiin laittamisesta kokouksessaan keskiviikkoiltana.
Lappeenrannan Siparin entisellä koulukiinteistöllä on koulurakennuksen lisäksi sauna-, autotalli-, kellari- ja talousrakennus. Tilan pinta-ala on 11 570 m2.
Joutsenon Hinkanrannan lähellä sijaitseva Joutsenon entinen emäntäkoulun Tapiolan Vanhala-rakennus on myös myyntilistalla. Tapiolan alueella sijaitseville päärakennukselle, asuntolalle, Kutomolle, Männistölle, puutyöpajalle, vanhalle navetalle, kasvihuoneelle ja ladolle on tekninen lautakunta myöntänyt myyntiluvan jo viime elokuussa.
Tapiolan vanhimmat rakennukset on yleiskaavassa vahvistettu suojeltaviksi rakennuksiksi. Myytävien rakennusten lisäksi maa-aluetta tulee myyntiin n. 4,9 ha:n suuruinen määräala. Emäntäkoulun toiminta loppui Tapiolassa vuonna 1993. Sen jälkeen rakennuksissa on ollut mm. pitopalvelutoimintaa.
Ylämaan tekninen varikko sijaitsee osoitteessa Varikkotie 1 / Koskentie 7. Rakennuksessa olevat kiinteistöhuolto ja vapaa-aikatoimi sijoitetaan muihin Ylämaalla oleviin kaupungin kiinteistöihin. Samassa korttelissa ja pihapiirissä sijaitsevat jo myynnissä olevat, mutta vielä myymättömät Ylämaan entinen tekninen toimisto ja Ylämaan entinen nuorisotila. Tontin pinta-ala on 1 882 neliömetriä.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Uimavedet jo tavanomaista lämpimämpiä
Aurinkoinen sää on lämmittänyt uimavesiä jo niin paljon, että ensimmäiset uskalikot ovat päässeet heittämään talviturkkinsa. Lappeenrannan edustalla Saimaan lämpötila on jo +13 astetta.
Parkkikiista aiheutti joukkotappelun Lappeenrannassa
Lappeenrannan keskustassa sunnuntaina tapahtunut joukkotappelu johtui poliisin mukaan parkkipaikkakiistasta. Etelä-Karjalan poliisin mukaan kaksi turkkilaista miestä oli hyökännyt venäläisten turistien kimppuun.
Keskustele: Mitä kaipaat Lappeenrannan kaupunginteatteriin?
Lappeenrannan kaupunginteatterin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä. Suuren näyttämön 50 esityksestä oli keskimäärin vain noin sata katsojaa per esitys.
Suomenniemeltä vaaditaan korvauksia sikainfluenssarokotuksesta
Kuntalaisen mukaan kunnan työntekijän antama rokote johti kuntoutustarpeeseen. Kunnanjohtajan näkemyksen mukaan kunta ei ole korvausvelvollinen.
Loma-asunnot ehtivät valmiiksi
Lappeenrannan Rauhassa järjestettävillä loma-asuntomessuilla on alkanut loppukiri. Kaikkien asuntojen uskotaan valmistuvan ajoissa. Juhannuksen jälkeen avattaville messuille rakentuu parikymmentä loma-asuntoa.
Tirilän VPK:lle suomenmestaruuspronssia
Lappeenrantalainen Tirilän VPK ei onnistunut uusimaan viime vuoden mestaruuttaan viikonloppuna järjestetyssä palokuntien SM-kisassa. Voiton vei Ylöjärven VPK.
Torniainen: Kevyempää ohjelmaa teatteriin
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen toivoo kaupunginteatteriin kevyempää ohjelmaa ja vierailevia tähtiä. Niillä voitaisiin saada katsojaluvut nousuun.
Nuoret ylittivät rajan luvatta
Kaksi alaikäistä suomalaisnuorta käveli Venäjän puolella viisi metriä ja palasi takaisin. Luvaton ylitys tapahtui Nuijamaan vanhalla rajanylityspaikalla.
Joukkotappelu Lappeenrannassa - poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Todennäköisesti turkkilais- ja venäläissyntyiset henkilöt ottivat yhteen sunnuntaina puoliltapäivin kaupungin keskustassa. Aseina käytettiin mailoja ja pamppuja.
Suomi puuttui venäläisen demokratia-aktivistin kiinniottoon
Suomen Moskovan-suurlähetystö kysyi Jevgenia Tshirikovan kiinniotosta Venäjän sisäministeriöltä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.