Etelä-Karjala |

Lappeenrantalaisten B. Helmiinan ja B. Turoliin taistelu ravinkuningatar-tittelistä epäonnistui

Rejio Borgström pettyi omiensa suoritukseen. B. Turoliin tavoite oli kolmen joukkoon, mutta sijoitukseksi jäi kuudes. B. Helmiina hylättiin toisessa kilpailussa.

B. Turolii Kuninkuusravien juoksu-urakan jälkeen tallialueella.
B. Turolii Kuninkuusravien juoksu-urakan jälkeen tallialueella. Kuva: YLE Etelä-Karjala

Kuninkuusravit päättyivät Lappeenrannassa sunnuntaina Patrikin muiston ja I.P. Vipotiinan voitonjuhliin. Eteläkarjalaisista hevosista parhaiten menestyi joutsenolaisen Matti Ruotsalaisen osittain omistama Huiman Pyste, joka tuli kuningaskilpailussa kolmanneksi.

Lappeenrantalaisella Talli Ranchilla oli Kuninkuusraveissa kaksi hevosta. Vuoden 2007 ravikuningatar B. Helmiina sortui sunnuntain ensimmäisessä lähdössä liikaan yrittämiseen, laukkasi ja joutui hylätyksi. B. Helmiinan kaksi vuotta nuorempi pikkusisko B. Turolii sen sijaan nousi kokonaiskilpailussa kuudenneksi.

Hevosten valmentaja Reijo Borgström ei ole tyytyväinen hevostensa kokonaissuorituksiin. Viimeisessä kilpailussa B. Helmiinalla oli nappisuoritus ja hyvä aika, mutta toisessa kilpailussa hevonen meni laukalle ja hylättiin.

- Se oli väsylaukka. vauhti oli kovaa, eikä B. Helmiina jaksanut, sanoi Reijo Borgsröm.

- B. Turolii oli pettymys. Sijoitukset eivät anna oikeaa kuvaa B. Turoliin kunnosta, arvioi Borgström

B. Helmiinaa ei oiota astuttaa lähiaikoina. Hevosella ajetaan syksyllä kovasti kisaa ja astutuksen aika on joskus myöhemmin, sanoo Reijo Borgström.

Reijo Borgström sai Kuninkuusraveissa tunnustusta, kun Suomenhovosliitto nimesi hänet vuoden suomenhevoskasvattajaksi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä