Lappi |

Lappilainen lastenkirja avaa ikkunoita Eurooppaan

Mielikuvituksen puolat pyörivät, kun norja matkaaja jännittää ankaraa nahkahousupainia sipulikupolien maassa. Muutaman valtion päässä luoteessa näet hyvällä tuurilla varsovan visentin. Malta odottaa yllätyksiä äläkä suomi itseäsi, jos reissaat läpi Euroopan ihan kotosalla.

 Iiro Metsälä
07:57
9-vuotiaan Iiro Metsälän lempimaa Eurooppa-kirjassa on Norja. Kuuntele juttu (7min 57s)

Missähän maassa sijaitsee "lentotaidottoman kanan katu"? Se ja monta muuta hauskaa yksityiskohtaa paljastuu rovaniemeläisen Ilkka Metsälän tuoreesta lasten matkakirjasta.

- Suomessa on yksi maailman parhaista koululaitoksista, joten siellä lapset kyllä oppivat maiden pinta-alat, asukasmäärät ja muut viralliset faktat. Halusin tehdä matkakirjan, jossa kerrotaan Euroopan maiden ominaispiirteistä,  elinkeinoista ja kulttuurista vetävästi ja mukaansatempaavasti, Ilkka Metsälä kertoo.

Kirja kuljettaakin lukijaa tekstein ja kuvin mukanaan. Esimerkiksi Hollannista lukijaa kuljetetaan Isoon-Britanniaan laivalla, joka on lähtenyt Euroopan suurimmasta satamasta Rotterdamista.

Ahaa, Euroopan suurin satama on siis Hollannin Rotterdam.

Kirja kertoo myös, että ei vain Euroopan vaan koko maailman pienin valtio on Vatikaani keskellä Roomaa.

Ilkka Metsälä tohtii myös jo nyt mainita Kosovon itsenäiseksi valtioksi. Sen lyijy-sinkki- ja nikkelilöydökset ovat Euroopan suurimpia. Ehkä sinäkin kirjoitat kynällä, jonka lyijy on kotoisin Kosovosta?

Taiteellinen kodinkonemyyjä

Ilkka Metsälä myy päivätyökseen pesukoneita, jääkaappeja, pakastimia, astianpesukoneita ja muita kodinkoneita rovaniemeläisessä liikkeessä.

"Matka Eurooppaan"-kirja on syntynyt omalla ajalla, mutta Ilkka Metsälä on käyttänyt taiteellisia lahjojaan myös työnantajansa eduksi.

- Nyttemmin mainostaminen hoidetaan lähinnä firman pääkallonpaikalta Helsingistä, mutta hauskahan niitä mainosjuttuja on ollut tehdä. Huumoripitoinen mainos saa mukavasti väkeä liikkeelle hiljaisempinakin aikoina, Ilkka naurahtaa.

Piirustuskynä on pysynyt Ilkka Metsälän kädessä hyvin aina. Ilmeikkäästä jäljestä todistavat myös "Matka Eurooppaan"-kirjan kuvitukset, jotka ovat kertomuksia jo itsessään.

Suomesta mahdollisia käännösversioita varten kuva kertoo, että täällä valmistetaan kännyköitä ja että täällä paistaa kesällä keskiyön aurinko paitsi ihmisille, myös poroille ja sääskille.

Ja että Suomi ja sauna ovat erottamattomat.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä