Lappi |

Lappilaisten velkataakka liki tuplaantui

Lappilaisten velat ovat lähes kaksinkertaistuneet vajaassa kymmenessä vuodessa. Tilastokeskuksen mukaan lappilaisilla kotitalouksilla oli viime vuonna yhteensä lähes 2,6 miljardia euroa velkaa. Vielä vuonna 2002 lappilaisten yhteenlasketut velat olivat runsaat 1,3 miljardia euroa.

Suurin osa velkataakasta oli asuntolainaa. Lappilaisten asuntolainat ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 2002 vuoteen 2010. Lappilaisilla oli viime vuonna asuntovelkoja yhteensä reilut 0,8 miljardia euroa, kun vuonna 2010 asuntovelat olivat paisuneet runsaaseen 1,7 miljardiin euroon.

Lapissa oli viime vuonna 50 360 velallista asuntokuntaa. Heillä oli keskimäärin 51 265 euroa velkaa. Vuonna 2002 velkaa oli yhteensä 46 715:llä lappilaisella asuntokunnalla. Silloin heillä oli velkaa keskimäärin 28 432 euroa per asuntokunta.

Eniten torniolaisilla, vähiten kemijärveläisillä

Suurin velkataakka Lapissa oli torniolaisilla, jossa velkaa oli viime vuonna jokaista velallista asuntokuntaa kohti keskimäärin 64 168 euroa. Toiseksi eniten velkaa oli keminmaalaisilla, keskimäärin 60 185 euroa.

Pienimmät velat olivat kemijärveläisillä. Heillä velkaa oli keskimäärin 28 229 euroa. Seuraavaksi kevein velkataakka oli pelkosenniemeläisillä asuntokunnilla, keskimäärin 29 797 euroa.

Rovaniemeläisten yhteenlasketut velat olivat yhteensä runsaat miljardi euroa. Lainoja oli yhteensä 56 790 euroa per rovaniemeläinen velallinen asuntokunta.

Yli 50 000 euroa velkaa oli myös tervolalaisilla, kittiläläisillä ja simolaisilla.

Tilastokeskuksen mukaan lappilaisilla on kainuulaisten ohella vähiten lainoja. Eniten velkaa oli Itä-Uudenmaan ja Ahvenanmaan väellä, lähes 86 000 euroa per velallinen asuntokunta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä