Oulu |

Lapsen luottamus suojaa hyväksikäyttäjää

Perheen sisällä tapahtunut hyväksikäyttö on suuri riski lapsen psyykkiselle kehitykselle. Asian selvittämistä vaikeuttaa usein lapsen lojaalius vanhempiaan kohtaan.

Perheen sisäistä pedofiliaa on hyvin vaikea saada selville, sanoo lastenpsykiatrian professori Hanna Ebeling. Oulun yliopistollisen sairaalan professorin mukaan häpeä ja lapsen lojaalius vanhempiaan kohtaan hankaloittavat usein asian esilletuontia.

Vanhoillislestadiolainen herätysliike myönsi torstaina, että liikkeessä on viime vuosikymmeninä tapahtunut kymmeniä lasten hyväksikäyttöjä. Suurin osa niistä on ollut perheen sisäisiä.

Hanna Ebelingin mukaan hyväksikäyttö vaarantaa aina lapsen psyykkisen kehityksen. Riski siihen on erityisen suuri silloin, kun kyse on insestistä.

- Se on hyvin ristiriitainen tilanne lapsen kannalta, kun se sama henkilö, johon lapsi luottaa ja myös rakentaa luottamuksellista suhdetta, on yhtä aikaa hyväksikäyttäjä. Sellaista tilannetta on vaikeaa lähteä purkamaan ja selvittämään.

Lapselle hyväksikäytön kohteeksi joutuminen on aina traumaattinen kokemus. Ajan kanssa siitä voi kuitenkin myös selvitä, uskoo Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian professori Hanna Ebeling.

- Tietysti me voimme miettiä sitä, pystyykö elämän traumoista koskaan selviämään aivan täysin. Ainahan ne jäävät osaksi meitä. Toisaalta kyllä uskon myös niin, että traumaattisetkin asiat voivat lopulta kääntyä myös voimavaraksi, vaikka ne haavan ja arven ovatkin jättäneet.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä