Keski-Pohjanmaa |

Lapsen toipuminen lyönneistä voi viedä vuosia

Perheväkivallan kuva on parissa vuodessa muuttunut entistä synkemmäksi. Fyysisen väkivallan lisäksi perheenjäsenet joutuvat käsittelemään laajan joukon henkistä väkivaltaa: uhkailua, kiristämistä, painostamista ja vähättelyä.

Barbie-nukkeja.
Lasten kokemukset kotona voivat olla rajuja. Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

Kokkolan ensi- ja turvakodin asiakkaina on vuosittain noin viisikymmentä väkivaltaa kokenutta keskipohjalaisperhettä, joissa haavoittuvimpia ovat lapset. Näissä jokaisessa väkivaltaa kokeneessa perheessä on yhdestä jopa kymmeneen lasta.

- Ongelmat ovat parin viimeisen vuoden aikana moninaistuneet ja syventyneet. Taustalla on isompia kriisejä, ja syvempiä, traagisempia tapahtumia. Se ei ole vain lyömistä, jonka jäljet näkyisivät. Se on hyvin paljon uhkailua, kiristämistä, painostamista, toisen alistamista ja mitätöintiä. Seurauksena on lasten ja aikuisten fyysistä ja psyykkistä pahoinvointia, pelokkuutta ja ahdistusta, kertoo Kokkolan ensi- ja turvakodin toiminnanjohtaja Marita Loukiainen.

- Vaikka vanhemmalla olisi kuinka vaikeata, niin aikuisella on kuitenkin aina helpompaa kuin lapsella. Lapsi on aina riippuvainen vanhemmasta, äidistä ja isästä, ja jos se turvallisuuden tunne rikkoutuu, se on aina iso särö.

Loukiainen kertoo, että turvakoti pitää lasta väkivallan uhrina aina, jos lapsi joutuu joko näkemään tai kohtaamaan itse sitä kotonaan.

Se on hyvin paljon uhkailua, kiristämistä, painostamista, toisen alistamista ja mitätöintiä.

- Toiminnanjohtaja Marita Loukiainen

Turvakodissa lapset ja toinen vanhemmista viipyvät keskimäärin viikosta viiteen viikkoon.

- Sinä aikana turvakoti tekee yksilötyötä lasten ja vanhemman kanssa ja tavataan ainakin kertaalleen sitä perheenjäsentä, isää tai äitiä, joka ei ole turvakodissa mukana.

- Lapsen kanssa leikitään ja puhutaan, ja annetaan hänelle hänen oman ikätasonsa kautta tuoda esille niitä asioita, mitä hän on kokenut ja nähnyt.

Rajuista riidoista rauhaan

Lasten kokemukset kotona voivat olla rajuja.

- Paljon puhuvaa on se, mitä yksi lapsi sanoi oltuaan täällä turvakodissa jonkun aikaa. Hän sanoi, että tämä on rauhan talo, sanoo Loukiainen.

Turvakoti on yksi turvasatama, joka pyrkii vahvistamaan lapsen luottamusta aikuisiin. Samalla pyritään jatkamaan lapsen normaalia rauhallista arkea. Hän voi käydä päivisin jopa päiväkodissa tai koulussa, jos hän on kotoisin lähiseudulta.

Turvakodin jälkeen perheenjäsenet saattavat jatkaa perheneuvolan asiakkaina tai  jatkaa yhteydenpitoa turvakotiin. Miehille on Kokkolassa Miestyö-hanke, jossa he voivat käsitellä omaa väkivaltaisuuttaan. Lapset voivat jatkaa asian käsittelyä omissa ryhmissään, ja naiset omissaan.

- On erittäin tärkeää, että asian käsittely jatkuu. Mikään ongelma ei selviä pelkästään sillä, että tullaan vain turvakotiin.

Osa perhetilanteista on niin hankalaa, että edessä on perheen hajoaminen.

- Hoidamme täältä esimerkiksi asumisjärjestelyitä. Äiti ja isä voivat tehdä lujasti työtä suhteensa  ja turvallisuuden eteen. Aina se ei onnistu, ja sitten on edessä muutto erilleen.

Kommentoi aihetta

(6 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Sitä saa mitä tilaa...

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei se lapsena koettu fyysinen tai henkinen väkivalta koskaan unohdu, ennemmin tai myöhemmin lapset maksavat potut pottuina...esimerkiksi vaikka "unohtamalla" vanhempansa vanhainkotiin...


PEPPI

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Miehille on Kokkolassa Miestyö-hanke, jossa he voivat käsitellä omaa väkivaltaisuuttaan". Hyvä, mutta missä on Naistyö-hanke, jossa he voivat käsitellä omaa väkivaltaisuuttaan?


Sitä saa mitä tilaa...

Ilmoita asiattomasta kommentista

Todellakin...miksi naisten harjoittama väkivalta halutaan vaieta kuoliaaksi? Uhkaako naisten ja äitien väkivaltaisuuden tunnustaminen liiaksi äitimyyttiä?

Miksi naiset haluavat olla aina vain uhrin roolissa?


Huolestunut

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tosiaan naisten väkivaltaisuuden hoidon laiminlyönti on etenkin hätkähdyttävää, koska enemmistö lapsiin kohdistuvasta väkivallasta - myös ne kaikkein vakavimmat muodot - on nimenomaan naisten, eikä miesten tekemää.


ö

Ilmoita asiattomasta kommentista

Äitimyytti??????? Olen joutunut seuraamaan eläinemojen suhtautumista ja sanompa: kyllä se myytti vahvana sieltäkin löytyy. Hoivaaminen, huoltaminen, opettaminenkin. Ylekin tarjoili kettupesuetta Helsinginpuistoalueelta kotivideona, pitäs kai katsella muutakin kuin toisen ja omaa napaa? On se kumma, mitä ihminen vähättelyillään ja "asemaan" asettamalla on saanut aikaan oman lajinsa kohdalla? ??

Suomalaisetkin huippudarwinisteja? Että survival of the fittes ihan omin keinoin?


Sivuutettu isä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Lapseni äiti meni turvakotiin minua seuraavasta suhteesta. Olin ihmetellyt miksi lapsemme narskuttelee tapaamisillaan hampaita yms. eikä koskaan puhu mitään äidin luona tapahtuneista, vaikka kuinka varovasti tai rohkaisten kysyin.

No äitiä oli kehoitettu turvakotiin menemään jo yli vuosi sitten. Sain vahingossa kuulla asiasta lapselta että olivat olleet "hotellissa". Lastensuojelu, tai äiti, eivät minulle, yhteishuoltajaisälle vaivautuneet kertomaan...Jälkikäteen kun vaadin sain raportin jossa lapsi puhuu MOLEMMINPUOLISESTA väkivallasta äidin luona. No mies tuomittiin kovasti. Ainoa todiste äidin kädessä joku pikku mustelma. Minua, sivullista, turvakoti ja lastensuojelu kyykytti. En saanut lasta yhtään ylimääräistä myöskään tapaamisiin vaan hänen oli "parempi olla turvakodissa". Jälkikäteen turvakodin ja lastensuojelun selitykset toiminnalleen olivat lievästi sanottuna puppua. Pääasia että kunnon isästä ei vahingossa tule lähivanhempi!

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä