Lapsikuolema huolestuttaa rovaniemeläisvanhempia
Rovaniemeläiset vanhemmat ovat huolestuneita torniolaistytön kuolemasta. Paniikkia tapauksen vuoksi ei ole, paljastaa Rovaniemen Korkalonkadun neuvolassa tehty pikagallup. Yksi viidestä haastatellusta kertoi, että Tornion tapaus vaikutti perheen ainokaisen rokotuspäätökseen.
Korkalonkadun neuvolan odotushuone oli täynnä puoli yhden aikaan torstai-iltapäivänä. Parikymmentä perhekuntaa oli tuonut alle 3-vuotiaansa rokotettavaksi sikainfluenssaa vastaan.
Myös Tommi Kantolan ja Johanna Kallion yksivuotias Sofia-tytär sai sikainfluenssarokotteen.
- Päätimme yhdessä vaimon kanssa ottaa Sofialle rokotteen. Torniossa sattunut kuolemantapaus vaikutti asiaan. Lisäksi rokotus on ilmainen, Kantola sanoo.
Myös Kantolan veljellä on kolmevuotias tyttö. Hänellekin aiotaan nyt ottaa rokotus.
"Huolestuin"
Kantolan ja Kallion tytär sai käynnillä sekä sikainfluenssa- että kausi-influenssarokotuksen. Niin myös Reilun vuoden ikäinen Nelli Juopperi.
Nelli-tytön äiti, Marika Ylijääskö sanoo, että hän on kuullut 8-vuotiaan tytön menehtymisestä. Ylijääskö myöntää, että tapaus on herättänyt huolta oman pienokaisen puolesta.
- Valitettava tapaus, mutta se ei ole vaikuttanut rokotuspäätökseen. Olen tiennyt, että otamme rokotukset joka tapauksessa.
Torniolaistytön kuolema saattaa nyt herättää pelkoja monissa vanhemmissa. Sikainfluenssa eroaa normaalista kausi-influenssasta siten, että siihen saattaa sairastua vakavasti lapsi tai nuori aikuinen.
Pelon jakaminen auttaa vanhempia
Rovaniemen perheneuvolan psykologi Inka Ruokokoski näkee, että keskustelu auttaa pelkoihin.
- Asian jakaminen muiden vanhempien kanssa. Että jotenkin keskustelee ja käsittelee asiaa, Ruokokoski ohjeistaa.
- Ihmisten kannattaisi auttaa toisiaan pärjäämään pelon kanssa, jatkamaan elämää.
Ruokokoski rohkaisee myös ottamaan yhteyttä ammattiauttajiin, jos pelko äityy niin suureksi, ettei siitä yksin selviä.
Paitsi aikuinen myös lapsi voi huolestua mahdollisesta sairastumisesta ja pelätä kuolemaa. Vanhempien ei kannata tuoda pelottavia asioita aktiivisesti esille.
Lasta lohduttaa läheisyys
Jos lapsi on kuitenkin kuullut tai lukenut ikätoverin kuolemasta, kannattaa asiaan tarttua.
- Jos lapset ovat selvästi hätääntyneitä ja pelkäävät omaa kuolemaa, olisi tärkeää antaa lapselle aikaa. Lasta voi pitää lähellä, vaikka sylissä, ja ottaa lapset nukkumaan yöksi viereen. Lapsia yleensäkin rauhoittaa vanhempien läsnäolo, Ruokokoski sanoo.
- Sitten voi keskustella kuolemasta, mitä se tarkoittaa. Voi kertoa, että kuolema pelottaa kaikkia ihmisiä jossain vaiheessa. Kannattaa kertoa lapsille, että kuolema on elämään kuuluva asia.
Pelolle voi myös antaa muodon, esimerkiksi sytyttämällä yhdessä kynttilä kuolleelle pikkutytölle.
- Voi surra tätä lasta, joka kuoli, mutta silti rauhoittaa omia lapsia, että siihen hyvin harva kuolee, Inka Ruokokoski kiteyttää.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Valion vanhanajan täysmaitoa ei vielä tunneta
Valion Hilja-vanhanajan täysmaito on vielä suurelle osalle ostajia tuntematon tuote. Valion brändipäällikön Paula Viikarin mukaan Valio on toukokuun alussa tuonut mahdollisimman vähän käsitellyn maitotuotteen markkinoille kuluttajien toiveesta.
Mies huitoi puukolla Sodankylässä
Sodankyläläinen mies sai pahoinpitelystä ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mies oli aiheuttanut puukolla toiselle miehelle runsaasti verta vuotaneet haavat sormiin.
Oudompaa Särestöniemeä esillä Rovaniemellä
Kattava läpileikkaus Reidar Särestöniemen taiteesta esillä Rovaniemen taidemuseoon. Perjantaina avattava näyttely on koottu Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön lähes kahden sadan taulun kokoelmasta. Kokoelma on annettu säilytettäväksi Rovaniemen taidemuseolle. Näyttelyssä on esillä on 120 Särestöniemen teosta alkuajoista viimeisiin maalauksiin.
Poika varasti humalassa auton
Humalainen poika varasti auton ja lähti sillä liikenteeseen Ivalossa. Poliisi sai pojan kiinni ennen kuin hän ehti edes saada autoa käyntiin.
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi sodanaikainen ammus
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi toisen maailmansodan aikainen ammus omakotitalon takapihalta. Löytäjä Antti Musikka kaivoi ammuksen kaivinkoneella entisestä perunapellosta. Musikka kiittelee onneaan, sillä vanhat ammukset voivat olla räjähdysherkkiä.
Tulva hellittää Lapissa edelleen
Ounasjoella veden korkeus ja virtaamat laskevat Kittilän kirkonkylällä. Kemijoen vesi jäi Rovaniemellä puoli metriä vuoden 1993 suurtulvasta.
Yara jatkaa Soklin kaivosradan suunnittelua kesäkuussa
Lannoiteyhtiö Yara päivittää suunnitelmiaan Savukosken ja Sallan alueella.
Rovaniemeläismiehelle vankeutta
Rovaniemeläinen mies on saanut kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion Lapin käräjäoikeudessa. Mies on syyllistynyt oikeuden mukaan useisiin rikoksiin, muun muassa törkeään varkauteen ja maksuvälinepetokseen.
Lapin teillä loukkaantui aiempaa enemmän
Lapin tieliikenteessä kuoli kolme ja loukkaantui 90 ihmistä alkuvuonna. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan edellisvuoden tammi-huhtikuuhun verrattuna kuolleiden määrä laski, mutta loukkaantuneiden määrä kasvoi.
Lappilainen toripottu painuu maan alle
Rovaniemeläinen perunanviljelijä Timo Raitio on päässyt istuttamaan perunaa pelloilleen puolitoista viikkoa toiveitaan myöhemmin. Torimyyntiin hän uskoo perunasatonsa silti ehtivän tavanomaiseen aikaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.