Lapsiperhe lomailee pienelläkin budjetilla
Lapsiperheen yhteisen loman järjestäminen ei ole helppoa. Stressiä aiheuttavat esimerkiksi vanhempien työpaineet ja niukka lomabudjetti. Perheenjäsenten voi olla vaikea päästä yhteisymmärrykseen siitä, missä loma vietetään ja miten.
Pahimmillaan loma menee pieleen riitojen vuoksi. Kiireisessä arjessa tunteet on saatettu lakaista maton alle ja ne purkautuvat lomalla työkiireiden hellittäessä.
- Monille jää asioita keskeneräisiksi ja riitoja riitelemättä siellä tavallisessa arjessa ja sitten ne kasautuvat loman alkuun, sanoo Väestöliiton perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa. - Ja myös väsymys on sellainen asia, että ensin kannattaa nukkua ne univelat pois, hän muistuttaa.
Väestöliitosta kysellään etenkin keväisin neuvoja onnistuneeseen lomanviettoon. Oulasmaa suosittelee hidasta laskeutumista lomalle. Viimeinen työviikko kannattaisi ottaa kevyemmin, jos mahdollista. Näin mieli pääsee pikkuhiljaa siirtymään lomatunnelmiin.
Eniten hankaluuksia lomajärjestelyissä on perheillä, joissa on pieniä lapsia ja vanhemmat ovat kumpikin työelämässä. Lomia joudutaan pitämään peräkkäin kun päivähoitopaikat sulkeutuvat kesäksi ja pienet koululaiset jäävät lomalle. Näin vanhempien yhteinen lomanvietto voi jäädä haaveeksi.
Jos koko perheen yhteinen lomailuaika ei ole kortilla, kaikkea ei välttämättä tarvitse tehdä koko perheen voimin. Kummankin vanhemman olisi hyvä saada lomallaan myös omaa aikaa. Erityisesti äidit ottavat usein liikaa vastuuta ja väsyvät. Päivä omaa lomaa tekee hyvää. Koko perhettä ei myöskään kannata raahata mukaan joka paikkaan, vaan suunnitella menot sen mukaan mikä ketäkin kiinnostaa.
Lapsi ei kaipaa kalliita matkoja
Monissa perheissä pettymyksiä aiheuttaa myös se, jos rahat eivät riitäkään lomamatkaan. Minna Oulasmaa kuitenkin muistuttaa, että ainakaan pieni lapsi ei välttämättä kaipaa ulkomaanmatkoja tai huvipuistoreissuja viihtyäkseen.
-Aikuisten ja lasten toiveet menevät tässä ristiin. Aikuiset ajattelevat, että lapset kaipaisivat ja tarvitsisivat jotakin ulkuopuolelta tulevaa aktiviteettia. Kun taas lapsia on haastateltu, he tuovat esiin, että heille kaikista parasta on kun rakkaat vanhemmat ovat läsnä ja heillä on aikaa, sanoo Oulasmaa.
Onnistuneen loman salaisuus on suunnittelussa ja neuvottelussa. Perheen kanssa kannattaa istua yhdessä pöydän ympärille ja käydä läpi kaikkien toiveet. Osa lomasta on hyvä viettää myös ilman suunniteltua ohjelmaa, tekemättä mitään.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Taiteilijoille haetaan töitä
Kuvataiteilijoille etsitään työllisyysmahdollisuuksia muun muassa opettamisesta ja konsultoinnista. Yhteistyötä on tehty kuntien ja yritysten kanssa.
Sormukset ja rannekorut sopivat lahjaksi myös pojalle
Lahjatavaraliikkeissä eletään yhtä kauden sesonkiaikaa, ja myös koruliikkeissä toukokuun loppu tietää melkoista vilskettä. Kotimaiset korut ovat vahvoilla nuorten suosikkeina, ja lahjaostoksilla koruliikkeessä ei pihistellä.
Lapuan patruunatehtaan varjossa salamurha ja tuhoisa räjähdys
Lapualla on valmistettu patruunoita 90 vuoden ajan, sillä vuonna 1923 eduskunnan päätöksellä paikkakunnalle perustettiin Valtion patruunatehdas. Historia on pitkä ja monessa mielessä mustasävyinen. Vuoden -76 tuhoisa räjähdys on hyvin muistissa, mutta vähemmän on puhuttu tehtaanjohtajan myrkyttämisestä.
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
S-ryhmä: Asiakkaiden ostotietoja säilytetään järjestelmässä kuukausia - Pakastekasviksista ei uusia sairastumisia
SOK:n suunnittelujohtajan mukaan tietoja käytetään vain äärimmäisissä tapauksissa, jos pitää pystyä ottamaan yhteyttä asiakkaisiin.
Päiväkodin leiriviikolla nokosetkin nukutaan ulkona
Moni lapsi viettäisi mielellään varsinkin kesäisin kaiken aikansa ulkona. Luontopainotteisessa Pitkäniemen päiväkodissa Nokialla vietetään parhallaan leiriviikkoja, jolloin ruoka tehdään nuotiolla ja päiväunetkin nukutaan teltassa.
Ilmastopaneeli: Päästökauppaan uutta potkua, uusiutuvan energian tuet käyvät kalliiksi
Eturivin ilmasto- ja energiatutkijat vaativat EU:lta ripeitä päätöksiä päästökaupan pelastamiseksi. Suomen ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan päästöoikeuden alhainen hinta ei enää ohjaa teollisuutta lainkaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Päästöjä leikataan nyt EU:ssa uusiutuvan energian tuilla, mikä on kallista veronmaksajille.
Vanhuus ei tule yksin eläintarhan eläimillekään
Eläinten elinikä pidentyy huomattavasti tarhaoloissa. Korkeasaaresta löytyy maailman vanhin laiskiainen. Vanhuus ei tule kuitenkaan yksin; eläintarhan eläimiä vaivaavat myös vanhuuden mukaanaan tuomat sairaudet.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.

Kommentoi aihetta
(3 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
ydinjulle lohja
Ilmoita asiattomasta kommentistatämän takiahan ruotsin ja tallinnanlaivat on olemassa Lapset pallomereen ja Isät pullomereen sen jälkeen Äitee kattoo kummankin perään.
J
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo hyvä että lapsille piisaa se että vanhemmat ovat paikalla, koska ei näillä palkoilla just paljoa muuta ole tarjota :) Suomi on kallis maa! Ei ihme että mökötetään ja murjotetaan vaikka ois lapsiakin, koska elämä on yhtä taistelua että pääsee edes viikonlopuksi johonkin.. rahallisesti ja suomessa nyt muutenkin. Täällä pärjää pummit ja pääomasijoittajat yms. muut kroisokset.
käpylehmä
Ilmoita asiattomasta kommentistatuli mieleen ystävän kertomaa talvilomastressistä. Lapsi lopulta huokaisi: "Kun pääsis tekemään lumiukkoja" Ja kun se lumiukko lopulta saatiin koko perheen voimin kotipihalla valmiiksi, lapsi oli puhunut siitä kaikille tutuille toista viikkoa!
Kyllä yhteinen tekeminen on se tärkein asia :) Metsässä samoaminen, omalla pihalla tai puistossa ötököiden tutkiminen, rannalla hiekkalinnojen rakentelu, isin kanssa ongella...