Lasi leikkaantuu uniikkitaiteeksi
Lasitaide vei aikoinaan Jari Hangassalon välittömästi mennessään. Pelkällä taiteella ei kuitenkaan elä, vaan välillä on tehtävä restaurointitöitä. Suomen lasitaiteilijoiden näyttelyssä Helsingin tuomiokirkon kryptassa teoksia tuodaan esiin myös valotaiteen keinoin.
Pietarsaarelaisen Jari Hangassalo sukelsi lasitaiteen maailmaan sattumoisin erään lehtiartikkelin kautta. Kokemus oli niin vaikuttava, että se vei hänet Liminkaan lasitaiteen oppiin. Siinä vaiheessa mestarit eivät enää kätkeneet taitojaan. Hangassalo pääsi legendaarisen Mary-Jane Gregoryn oppilaaksi.
Nyt Hangassalo on yksi kolmestatoista Suomen lasitaiteilijoiden näyttelyn taiteilijoista. Hän on myös yhdistyksen perustajia, ja hän on ollut kokoamassa Helsingin tuomiokirkon kryptan näyttelyä. Lasitaiteilijoiden ja valotaiteilija Marko Knuuttilan taikasauva on muuttanut kryptan tilateokseksi. Pohjanmaalta näyttelyssä on mukana myös kruunupyyläinen Aila Järvelä, muut taiteilijat ovat eri puolilta Suomea.
Haimme poikkitaiteellista kokemusta ja elämyksellisyyttä
- Haimme poikkitaiteellista kokemusta ja elämyksellisyyttä. Lasitaidehan on nimenomaan valotaidetta, Hangassalo kiteyttää.
Uniikkitaidetta
Näyttelyssä ei ole esillä taideteollisuuden muotoilun valioita vaan uniikkeja taideteoksia. Tekniikat vaihtelevat.
-Yksi tekee lyijylasia, toinen kuparifolio- eli tiffanylasia. Itse käytän UV-liimatekniikkaa.
Suomen lasitaiteilijoilla, ammattilaisten järjestöllä on ollut jo toistakymmentä näyttelyä. Viime vuonna lasiin yhdistettiin ääni ja valo, nyt taas valo.
Ensi vuonna kymmenvuotisnäyttely rakennetaan Tampereelle, yhdistyksen perustamispaikkakunnalle Lennart Segerstrålen runouden siivittämänä.
Taiteilija ja restauroija
-Yksin lasitaiteella on Suomessa vielä vaikea elää, mutta jos on joku muu ammatti siinä rinnalla, se on hyvä. Minä opetan kansalais- ja työväenopistoissa, Hangassalo selventää. Hänen teoksiaan on muun muassa yksityiskodeissa, kouluissa ja kappeleissa.
Jos lasitaiteilija ei luo uutta, hän restauroi. Vanhoja lasimaalauksia on sairaaloissa, kirjastoissa ja kappeleissa. Edes vanhat mestarit eivät ole tehneet sellaista taidetta, joka ei välillä kaipaisi korjaavaa kättä.
Restauroija on välillä varsinainen salapoliisi, kun tykötarpeita on pakko etsiä jopa ulkomailta.
Hangassalo rakentaa parhaillaan itselleen autotallista uutta ateljeeta Pietarsaareen. Siellä seinää vasten nojaa helsinkiläisen kirjaston lasimaalausikkuna. Talonmies horjahti ikkunaa vasten, ja se oli pakko lähettää paketissa Pietarsaareen.
Pietarsaaressa hän on restauroinut Malmin sairaalan jugendikkunoita. Keskeltä pulleat häränsilmäkoristeet hivelevät katonrajassa silmää. Helsingissä Hangassaloa tarvittiin taannoin Pyhän Sydämen kappelin uudistustöissä.
- Restauroija on välillä varsinainen salapoliisi, kun tykötarpeita on pakko etsiä jopa ulkomailta. Hain kappelin ikkunoihin vanhaa lasia Tukholmasta saakka, Hangassalo paljastaa.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Kotikaupunkia voi kantaa korunakin
Sata vuotta vanha omenapuu ja lapsuusmuistoista nouseva rannan tuoksu innoittivat taidegraafikko Mirka Johanssonia, kun hän suunnitteli kotipaikkakunnalleen Kokkolalle oman korusarjan. Hän halusi tehdä korun, joka viestii niin idealtaan, materiaaliltaan kuin tekijöiltään paikallisuutta.
Rakkaus rautaan yhdistää
Jos ennen kuntosalilla kulkivat totiset bodarit, löytyy asiakkaita nykyään joka lähtöön. Ikähaitari on laaja, raja-aidat ovat madaltuneet ja yhä useammat pariskunnat löytäneet yhdessä treenaamisen ilon. Jotkut myös löytävät toisensa levypainojen ääressä.
Helleraja paukkui rikki Keski-Pohjanmaalla
Lämmin ja aurinkoinen keli on hellinyt keskipohjalaisia perjantaina. Helleraja ylittyi monella paikkakunnalla.
Pyöräkeräilijän tapaus muistuttaa: löytäjä ei saa pitää
Lähes 30 polkupyörän kertasaalis on saanut puhelimet soimaan poliisin löytötavaratoimistossa Kokkolassa. Lukitsemattomia polkupyöriä pensaikoista ja muista paikoista kerännyttä vanhempaa naista epäillään kavalluksesta, sillä sanonnasta huolimatta löytäjä ei saa pitää.
Liikkujien letka valtaa taas Kokkolan
Kokkola City Run kokoaa jälleen tuhansia liikkujia Kokkolaan. Perjantai-iltaiseen tapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon 3300 henkeä. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan torilla vielä 16.30 saakka. Tapahtuma vaikuttaa myös liikenteeseen.
Kokkolan kaupunginteatteri käynnistää yt-neuvottelut
Kokkolan kaupunginteatteri on ajautunut yhteistoimintaneuvotteluihin. Lippuja ei ole mennyt kaupaksi tarpeeksi, ja samaan aikaan tuotantokustannukset ovat kasvaneet.
Lehdistön lakon uhka peruuntui
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
Lakko uhkaa sanomalehtiä
Lehdistön työtaistelu-uhka ratkennee perjantaina. Lakon aikana Pietarsaaren Sanomia aiotaan tehdä lakon ulkopuolella olevien esimiesten voimin. Kaikki toimittajat ovat lakossa ja lehti julkaistaisiin vain kerran viikossa. Keskipohjanmaa-lehdestä ei torstaina haluttu kertoa suunnitelmia.
Tässä ovat Keski-Pohjanmaan kevään ylioppilaat!
Julkaisemme näillä sivuilla Keski-Pohjanmaan, Kalajokilaakson ja Pietarsaaren seudun uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu. Nimitiedot perustuvat koulujen antamiin tietoihin.
Nuoret ja rohkeat karhut käyvät pihoilla
Viime viikkoina on sekä Pohjanmaan että Etelä-Pohjanmaan maakunnissa tehty havaintoja karhuista. Moni on arvellut karhumäärän kovastikin alueella kasvaneen, mutta näin ei ole. Ruoan hankinta saa varsinkin nuoret karhut uskaltamaan pihapiiriinkin.
