Laskutus normalisoitumassa Helsingissä
Pahimmillaan oli lähettämättä lähes 300 000 laskua.
Vuoden alusta käyttöön otetun Helsingin kaupungin taloushallinnon tietojärjestelmän ongelmat alkavat olla ohi.
- Aika lähellä normaalitilannetta ollaan, kertoo projektipäällikkö Sami Rantanen talous-ja suunnittelukeskuksesta.
Tällä hetkellä on lähettämättä noin 20 000 laskua eli asiakaskäynneistä kertyvä normaali määrä.
Kaupungilta kerrotaan, että e-laskut ovat käytössä, jos uudet sopimukset on tehty. Suoraveloitus ei kuitenkaan vielä toimi moitteettomasti. Ennakkoilmoituksesta huolimatta kaikkia laskuja ei ole vielä peritty.
- Suoraveloitus kuitenkin tapahtuu heti, kun järjestelmän toiminta normalisoituu, Sami Rantanen kertoo.
Tarvittaessa lisäaikaa maksuille
Asiakkaat voivat hakea lisäaikaa maksuilleen.
- Arvioiden mukaan alkuvuoden aikana on tehty asiakkaiden pyynnöstä erilaisia maksujärjestelyjä 2 000 - 3 000. Määrä ei ole mitenkään merkittävästi noussut normaalista, kertoo projektipäällikkö Sami Rantanen Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksesta.
Pääsääntöisesti kaupungin lähettämissä laskuissa on aina 14 vuorokauden maksuaika.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Helsingin taidemuseon johtajan paikka kiinnosti 21:tä hakijaa
Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan paikkaa haki peräti 21 henkilöä. Mukana on tuttuja nimiä museo- ja taidekentältä.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Helsinki City Runin reitti oli alimittainen - "Asia on aiheuttanut mielipahaa"
Helsinki City Runin reitti on todettu Suomen Urheiluliiton (SUL) toteuttamassa selvityksessä alimittaiseksi. Valtaosa juoksijoista on juossut reittiä, joka on ollut 446 metriä alle puolimaratonin pituuden.
Taskuvarkaat "rahastavat" ratikoissa Helsingissä
Alkuvuoden aikana rahapusseja on viety jo satoja. Lompakko häviää liukkaasti raitiovaunussa.
Helsingin poliisille miljoonalasku pelkistä kuljetuksista
Erilaiset kuljetustehtävät ovat Helsingin poliisin suurin yksittäinen rahareikä. Pelkkiin kuljetuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Summa selittyy suurilla oikeudenkäynneillä.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ennätyksellinen lottopotti yhdelle perheelle Porvooseen
Kaikkien aikojen ennätyspotti, 12,7 miljoonaa euroa, jakaantui isovanhempien ja lapsenlapsen perheen kesken.
Espoon räjäytysonnettomuudesta pitkä liuta syytteitä
Espoon Matinkylässä kesällä 2012 tapahtuneesta räjäytysonnettomuudesta on nostettu tukku syytteitä useille henkilöille. Syytenimikkeinä ovat muun muassa törkeä yleisvaaran tuottamus ja törkeä ruumiinvamman tuottamus.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Siltatyöt hankaloittavat liikennettä Lauttasaaressa
Lauttasaaressa peruskorjataan tänä kesänä kolme siltaa: Katajaharjuntien silta, Maamonlahdentien silta ja Telkänkujan silta. Korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen juhannuksen jälkeen.
