Lasten kesäleiriltä irtoaa elämysten lisäksi opintopisteitä
Useat oppilaitokset antavat leiriharjoittelusta opintopisteitä. Lapset ovat leirillä mm. lingonneet kumisikaa ritsalla, pelanneet fresbeegolfia ja ampuneet jousella.
Juvalaislapset ja -nuoret ovat saaneet kesäpuuhaa jo vuosikymmenien ajan Hauskis-leireiltä. Juvan eteläosissa Kaislajärvellä leirikeskus on toiminut leirien tukikohtana jo aiemminkin, mutta reilun neljännesvuosisadan lasten ja nuorten leirit ovat kulkeneet Hauskis-nimellä.
Tällä viikolla leireilemässä mökkimajoituksessa on ollut 6-10 -vuotiaita lapsia ja juhannuksen alla neljän päivän leirin sankareina ovat 11-14 -vuotiaat.
Leirin ohjelma on perinteinen ja hyväksi havaittu: pelejä, leikkejä, kisailuja, kädentaitoja, uimista, saunomista ja säännölliset ruokailut. Leiriaika vierähtää aina siivillä.
- Ku täällä saa puuhata kaikkee kivaa ja tavata kavereita, kerran aiemminkin leirillä vieraillut Elli Riipinen kertoo.
- No että pääsee uimaan ja kalastamaan, luettelee ensimmäistä kertaa hauskistunnelmaan tutustunut Lenni Tikkanen odotuksiaan leirille.
Saa puuhata kaikkee kivaa ja tavata kavereita
Opintopisteitä saaliiksi
Lasten lisäksi leirin ohjaajilla on omat, opinahjoihin liittyvät odotuksensa, sillä luvassa on opintopisteitä. Esimerkiksi ammattikorkeakoulupuolella kahden viikon leiriohjaus tuo neljä opintopistettä.
- Sen teorian, sen pohjan saa sieltä koulusta, mutta kyllä tämä on käytännössä sitä, missä pääsee katsomaan niitä omia taitojaan, että missä vaatii vielä kehitystä, Mikkelin ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagokiikkaa opiskeleva Kaisa Kokkonen pohtii.
- Täällä on niin paljon eri tasoisia lapsia, että joutuu miettimään tosi tarkkaan miten ohjaa. Ja kuitenkin kun olen vasta toista vuotta opiskelemassa tätä alaa, niin on aika haastavaa välillä. Mutta täällä on paljon tuttuja, kokeneita ohjaajia, niin oppii tosi paljon, Suomen Nuoriso-opistossa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi opiskeleva Maria Janhunen sanoo.
Oppilaitosopiskelijoiden lisäksi mukana on pari apuohjaajiksi koulutettavaa yhdeksäsluokkalaista. Heidän leiriopiskelunsa laskettaneen myöhemmin hyväksi lukiossa.
Leirikonkareitakin matkassa
Kaislajärven maisemissa useita leirejä vetänyt konkari tietää, mistä löytyy uuden ohjaajan sudenkuopat.
- Pitää olla valmiina muuttamaan toimintaa, kun sää muuttuu tai jotain muuta yllättävää tapahtuu. Pitää osata toimia tilanteen mukaan, leirin vastaava ohjaaja Lasse Kontra ohjeistaa.
Vajaan neljänkymmenen lapsen leirillä ohjaajia on mukana kymmenkunta. Onnistuneesta leiristä tuleva palaute saadaan välittömästi.
- Silloin kun lapset lähtee iloisena kotimatkalle ja sanoo, että ensi vuonna tulee uudelleen, niin silloin leiri on onnistunut, vastaava ohjaaja Lasse Kontra miettii.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Kokoomuksen ja Keskustan kesäkokoukset samaan aikaan samassa paikassa
Eduskuntaryhmät kokoustavat kumpikin 22.8. Mikkelissä.Yhteistä ohjelmaa on luvassa, vaikka yhteinen paikka ja aika olivatkin sattumaa.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Yhdeksän aitiota ja ravintolatilat uuden jäähallin vetonauloina
Mikkelin Kalevankankaan jäähalli luovutetaan käyttäjille toukokuun lopulla. Jukuriorganisaatio on hallin pääkäyttäjä, mutta käyttömahdollisuudet paranevat muidenkin lajien edustajilla.
Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhdistymiselle asetettiin takaraja
Ammattikorkeakoulut yhdistyvät viimeistään vuoteen 2017 mennessä. Varsinaista yhdistymispäätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Huorittelu ja mukilointi nuorten seurustelun arkipäivää
Jopa joka neljäs nuori kokee väkivaltaa parisuhteessaan.
Maakuntahallitus rukkasi tuulivoimaa
Etelä-Savon maakuntahallitus katsoo kahdeksan alueen sopivan tuulivoimaloille maakunnassa.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.
Valkoinen Porsche ja rekisterikilpi DAD-6 kääntävät ihmisten päät
Kangasniemeläinen Pentti Kettunen haaveili pitkään urheiluauton hankkimisesta. Lopulta unelma toteutui. Menopeliäkin enemmän hämmästystä herättää kylillä auton erikoinen rekisterikilpi.
Rekisterikilvet kelpaavat yrityksille myös mainospaikoiksi
Kekseliäät yrittäjät mainostavat kirjan- ja numeroyhdistelmillä autojensa rekisterikilvissä yrityksensä tuotemerkkiä tai yritystään.
Sota-ajan aineistojen kunnostaminen jatkuu Mikkelissä
Pääesikunta, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto ja Kansallisarkisto ovat sopineet, että vuonna 2008 alkanutta projektia jatketaan vuoden 2015 loppuun asti.
