Keski-Suomi |

Latvala pahoitteli: Olisi pitänyt voittaa

Jari-Matti Latvala pahoitteli suomalaiselle ralliyleisölle, ettei hän tänä vuonna pystynyt voittamaan kotikilpailuaan. Latvala sai kuitenkin kakkossijasta rutkasti itseluottamusta – ja hitusen verran oppia.

- Tämä oli varmasti monelle muullekin pettymys, mutta en saanut autoa mieleiseksi vasta kuin tänään iltapäivällä. Harmi, että matka loppui kesken. Tämä olisi totta kai pitänyt voittaa, Latvala pahoitteli.

Muissa soraralleissa toimineet auton perän säädöt eivät istuneet kunnolla Suomen teille. Tästä säätöjen kanssa puljaamisesta Latvala aikoo ottaa oppia.

- Päätös säätöjen muutoksista pitää tehdä jatkossa nopeammin. Nyt en oikein uskaltanut tehdä sitä riittävän nopeasti, Latvala mietti.

Latvalan kausi on ollut pettymys, mutta nyt hän toivoo onnen kääntyvän.

- Toivottavasti tässä vielä pystyisi voiton nappaamaan. Tämähän oli oikeastaan ensimmäinen ralli tänä vuonna, kun ei ollut teknisiä ongelmia ja sain keskittyä vain ajamiseen, Latvala kertoi.

- Citroen on edellä, mutta ei me kaukana olla. Tämä vuosi on aika vaikea, mutta syksyllä toivottavasti saamme autoa kehitettyä, jotta olisimme valmiimpia ensi vuonna.

Lähteet:
Riku Salminen, Jyväskylä

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä