New Articles |

Laulun synty: Eero Ainesmaa 9.8-13.8.2010

Eero Ainesmaa on siviiliammatiltaan arkkitehti, mutta myös lauluntekijä ja riimittelijä. Hän on tehnyt lauluja myös kotimaamme eturivin artisteille. Uusi albumi on nimeltään Toisinpäin.

Eero Ainesmaa Kuva: Ainesmaa Oy

Viime syksynä minulla aktivoitui taas geeni, joka ajoi minut kellariin soittamaan -66 vuoden Stratocasteriani elävän bändin kanssa, kertoo Eero Ainesmaa. Myös muutto toiselle paikkakunnalle ja samanhenkisten kavereiden löytyminen lähempää mahdollisti levyn tekemisen. Tuloksena syntyi levy Toisinpäin.

Arkkitehdin työlle musiikin tekeminen on hyvä vastapaino.

- Laulun tekeminen on hetkien hakemista ja löytämistä sanoiksi ja säveliksi. Se on pakokeino arkisista asioista. Olen enempi tekstintekijä, mutta sävellyksiäkin syntyy, sanoo Ainesmaa.

Toisinpäin-levyn sävelet ja tekstit ovat Eero Ainesmaan itsensä käsialaa. Edellinen albumi nimeltä Punaisessa talossa ilmestyi neljätoista vuotta sitten, vuonna 1996.

Tuoreimmat aiheesta: New Articles

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä