Perämeri |

Laulun synty: Joel Hallikainen 21.-25.03.2011

Ratsia, Jakke ja Jokke, Taikuri Telmus, Tuttu Juttu, Kuurankukka ja sitten PAM! Joel Hallikaisesta tuli vuonna 1992 kaikille suomalaisille tuttu juttu. Valtava määrä keikkoja ja myytyjä levyjä, kunnes 2000-luvun alkupuolella hän siirtyi omien sanojensa mukaan "yövuorosta päivävuoroon".

Joel Halikainen
Joel Hallikainen Kuva: joelhallikainen.com

Tanssikeikkakiintiö tuli täyteen ja Joel "Gospel" Hallikainen siirtyi esiintymään kirkkoihin ja hengellisiin tilaisuuksiin. Myös Taikuri Telmus viihdytti edelleen lapsia ympäri Suomea.

Keväällä 2011 ilmestyi Joel Hallikaisen 6. lastenlevy, mutta ensimmäinen lastenlevy omalla nimellä. "Riemuralli" sisältää 18 uutta lastenlaulua ja se on hänen uransa 29 albumi.

Levyn esittelytekstissä Joel toteaa:

"Lapsille konsertoidessa Emmoilla, Venloilla, Telviksillä ja muilla tunnustuksilla ei ole arvoa. Yleisö on valloitettava jokaisessa konsertissa nollasta. Se tekee lapsille esiintymisestä haasteen, jossa jokainen keikka on ensimmäinen ja viimeinen. Lastenlaulu on ensimmäinen sydämen kosketus musiikkiin. Sanojen ja nuottien välissä kulkee sukupolvelta toiselle katkeamaton ketju, jossa jokaisella sukupolvella on oma tunnelma ja värinsä. Lapsuudestani muistan Georg Malmstenin, Tapio Rautavaaran ja M.A Nummisen, jotka ovat jättäneet jälkensä kotimaiseen lastenmusiikkiin. Haluan lauluillani jättää jälkeni tuohon ketjuun."

Lähteet:
YLE Perämeri

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä