Laulun synty: Juha Alvari 27.9 - 1.10.
Keminmaalainen Juha Alvari lauloi itsensä monen sydämeen ensimmäisellä Tähtihetki -singlellään. Nyt mieheltä on ilmestynyt odotettu pitkäsoitto. Karaokekunkusta on kasvanut vakavasti otettava tunteiden tulkki.
Juha Alvarin ura sai vauhtia karaokesta, mutta varsinaisesti laulajan uransa mies aloitti jo 13-vuotiaana vetäisemällä kotikylän tanssilavalla Unto Monosen Satumaan.
Lapin Karaokekunkku -tittelinkin itselleen matkan varrella napannut Juha Alvari on opiskellut musiikkia ja laulua ihan tosissaan. Lisäksi työ on opettanut ahkeraa keikkaijaa. Keikoilla kyselyitä pitkäsoiton perään alkoikin kuulua.
Syksyllä 2010 unelma on tosi. Pitkäsoitolla on mukana lauluja ensimmäisestä Tähtihetki-singlestä alkaen, mutta myös kolme ihan uutta kappaletta. Uudet laulut toivat Juha Alvarille myös uusia yhteistyökumppaneita, kuten esimerkiksi saman kylän tekstitaituri Liisa Anttilan.
Soittajille työtä tarjolla
Debyytin myötä Juha Alvarin keikkatahti tihenee ja lavoilta ravintoloihin ohjelmistoa sovittava Alvari lupaa musiikkia moneen makuun. Tanssihaluiset pääsevät pyörähtelemään vauhdikkaasti, mutta mukana on tarvittaessa Juhan äänelle sopiva Olavi Virta -osastokin.
-Vanhemmat ihmiset lakkasivat tanssimasta ja alkoivat kuunnella, kun esitin Olavi Virran kappaleita, kertoo Juha Alvari keikkakokemuksistaan.
Pitkäsoiton julkaisun jälkeen keikoille on tarkoitus koota orkesteri, jolle soittaminen on päätyö ja kokoonpanolla mentäisiin myös isommille areenoille.
-Kvartetti olisi haussa, vinkkaa debyytistään silmin nähden onnellinen artisti.
Tuoreimmat aiheesta: New Articles
Nokian osakkeen puoliintumisnopeus kiihtyy
Nokian osakkeen arvosta on kadonnut 50 prosenttia kolmessa kuukaudessa. Yhtiö kertoo lähiaikoina uusista säästötoimistaan, joista eivät vielä tiedä edes pääluottamusmiehet.
Iran: Painostus on turhaa
Iranin ydinohjelmaa koskevat neuvottelut ovat alkaneet Bagdadissa, Irakissa. Mukana on YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää maata sekä Saksa.
Keskustele: Antaisitko teiden rapistua?
Yllättävän moni valittaa teiden kunnosta. Onko tämä vain arjen pientä jupinaa vai ovatko Suomen tiet oikeasti vaarallisessa kunnossa? Siirrymmekö juniin kuten päättäjät haluaisivat?
Keskustele: Miten käy SDP:n puheenjohtajuuskisassa?
Rakkautta ja jäätelöpuikkoja! Niistä on pienet demarit tehty. Vai onko sittenkään? kysyy Sanna Ukkola Yle Uutisten blogissa. Onko haastajista puute?
Ollila: Steve Jobs rakensi taitavasti itsestään myytin
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ryhtyi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, koska energia-ala on tulevaisuudessa teknologiaan keskittyvää liiketoimintaa.
Satojen opinto-oikeus katkolla
Lähes 600 opiskelijaa joutuu anomaan lisää aikaa opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa. Perustutkinto pitäisi suorittaa seitsemässä vuodessa.
Sähkökatkot on korjattu
Torstain ukkosmyräkän aiheuttamat sähköviat on korjattu. Keski-Suomessa oli sähköttä enimmillään yli tuhat taloutta.
Keskustele: Mikä Suomessa on muuttunut nousukauden jälkeen?
Onko suomalaisista tullut kateellisia vai kohtuullisia? Mitä haluat kysyä Jorma Ollilalta?
TS: Paananen piirijohtajien suosikki SDP:n puoluesihteeriksi
SDP:n puoluesihteerin paikasta kilpailee kahdeksan ehdokasta. Perinteen mukaan puolueen puheenjohtaja ilmoittaa jossain vaiheessa kenet hän haluaa työparikseen.
Keskustele: Humppaa henkesi kaupalla, pitäisikö Euroviisuja boikotoida?
Euroviisuhuuman ylle on tänä keväänä laskautunut synkkä varjo. Kisat järjestetään Bakussa, Azerbaidzhanin pääkaupungissa. Voiko Euroviisut mielestäsi erottaa politiikasta? A-studio: Stream käsittelee aihetta perjantain (25.5.) lähetyksessä TV1 klo 21.00.
