New Articles |

Laulun synty: Kaija Koo 17.1.-21.1.2011

Kaija Koon yhdestoista pitkäsoitto Irti on nimensä mukaisesti irtiotto vanhasta levy-yhtiöstä ja muitakin uusia kuvioita on laulajan elämään levyn myötä tullut.

Kaija Koo
Kuva: Jouni Harala / Päijät-Hämeen Sorto&Riisto

Syksyllä 2010 ilmestynyt Irti-albumi julkaistiin Katja Ståhlin ja Apulanta-yhtyeen perustamassa Päijät-Hämeen sorto ja riisto-yhtiössä. Kaija kiittelee levy-yhtiön innovatiivista porukkaa, jotka eivät kulje samoja vanhoja latuja kuin isommissa ylikansallisissa yhtiöissä.

Tuorein levy on tuonut Kaijalle myös uusia kuuntelijoita, jotka ovat löytäneet Irti-levyn myötä myös artistin vanhemman tuotannon.

Kaija Koon ensimmäinen omalla nimellä tehty studioalbumi on "Kun savukkeet on loppuneet". Tuolta vuonna 1986 tehdyltä levyltä Kaija voisi aivan hyvin poimia jotain ohjelmistoon myös tänä päivänä.

- Vanhat filmit ja monta muuta Risto Asikaisen säveltämää hienoa kappaletta tuolta levyltä voisi harkita, miettii Kaija Koo.

Lähteet:
YLE Perämeri

Tuoreimmat aiheesta: New Articles

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä