Laulun synty: Kari Tapio 27.-31.07.2009
"Olipa kerran ääni, joka kiiri tanssilavojen puisissa rakenteissa ja sekottui muihin ääniin. Vähitellen se alkoi erottua. Vuodet kuluivat, ääni kiersi maata ja syveni. Siihen tarttui eletyn elämän nukka ja kuljetun tien hiekka. Alettiin pikkuhiljaa puhua siitä erityisestä äänestä. Tähän päivään mennessä tuo ääni on kiertänyt maan kaikki majatalot, kuppilat, tanssilavat, hotellit ja konserttisalit. Jos on vielä joku paikka missä se ei ole käynyt, se tulee sinne huomenna. Nyt äänen tietävät kaikki. "
Näin osuvasti kuvailee Kari Tapion uusimman Viimeiseen Pisaraan -lyvn kansilehdessä kirjailija Kari Hotakainen tätä kansan suosikkia.
J. Karjalainen, Timo Kiiskinen ja Tuure Kilpeläinen sävelsivät Viimeiseen Pisaraan -levylle kappaleita, joista olisi voinut tulla hittejä heidän itsensäkin laulamina. Tekijät halusivat laulujaan tulkitsemaan tuon karhean ja tutun äänen.
Laulut ovat kantrihenkisiä, mutta tavallaan myös hengellisiä. Symboliikkaa löytyy jo laulujen nimistä, sillä levyltä löytyy niin Langenneet kuin Suuri Voima. Kirjailija Hotakaisen sanoin: On vaikea laulaa taivaasta, jos ei ole hajuakaan helvetistä.
Kari Tapion äänen lisäksi levyllä kuullaan Jani Jalkasen, Mika Kuokkasen ja Ninni Poijärven taustalaulua. Poijärvi soittaa levyllä myös viulua ja Kuokkanen akustista kitaraa. Toisessa akustisessa kitarassa on Petri Hakala ja hän soittaa myös mandoliinia. Olli Haaviston osaamisalueeseen kuuluvat dobro, pedal steel, weissenborn ja kitarat. Tommi Vikstenin kitarointia levyllä kuullan myös. Bassoja soittavat Eeva Koivusalo ja Tom Nyman. Rummuissa on Janne Haavisto.
Tuoreimmat aiheesta: New Articles
Nokian osakkeen puoliintumisnopeus kiihtyy
Nokian osakkeen arvosta on kadonnut 50 prosenttia kolmessa kuukaudessa. Yhtiö kertoo lähiaikoina uusista säästötoimistaan, joista eivät vielä tiedä edes pääluottamusmiehet.
Iran: Painostus on turhaa
Iranin ydinohjelmaa koskevat neuvottelut ovat alkaneet Bagdadissa, Irakissa. Mukana on YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää maata sekä Saksa.
Keskustele: Antaisitko teiden rapistua?
Yllättävän moni valittaa teiden kunnosta. Onko tämä vain arjen pientä jupinaa vai ovatko Suomen tiet oikeasti vaarallisessa kunnossa? Siirrymmekö juniin kuten päättäjät haluaisivat?
Keskustele: Miten käy SDP:n puheenjohtajuuskisassa?
Rakkautta ja jäätelöpuikkoja! Niistä on pienet demarit tehty. Vai onko sittenkään? kysyy Sanna Ukkola Yle Uutisten blogissa. Onko haastajista puute?
Ollila: Steve Jobs rakensi taitavasti itsestään myytin
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ryhtyi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, koska energia-ala on tulevaisuudessa teknologiaan keskittyvää liiketoimintaa.
Satojen opinto-oikeus katkolla
Lähes 600 opiskelijaa joutuu anomaan lisää aikaa opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa. Perustutkinto pitäisi suorittaa seitsemässä vuodessa.
Sähkökatkot on korjattu
Torstain ukkosmyräkän aiheuttamat sähköviat on korjattu. Keski-Suomessa oli sähköttä enimmillään yli tuhat taloutta.
Keskustele: Mikä Suomessa on muuttunut nousukauden jälkeen?
Onko suomalaisista tullut kateellisia vai kohtuullisia? Mitä haluat kysyä Jorma Ollilalta?
TS: Paananen piirijohtajien suosikki SDP:n puoluesihteeriksi
SDP:n puoluesihteerin paikasta kilpailee kahdeksan ehdokasta. Perinteen mukaan puolueen puheenjohtaja ilmoittaa jossain vaiheessa kenet hän haluaa työparikseen.
Keskustele: Humppaa henkesi kaupalla, pitäisikö Euroviisuja boikotoida?
Euroviisuhuuman ylle on tänä keväänä laskautunut synkkä varjo. Kisat järjestetään Bakussa, Azerbaidzhanin pääkaupungissa. Voiko Euroviisut mielestäsi erottaa politiikasta? A-studio: Stream käsittelee aihetta perjantain (25.5.) lähetyksessä TV1 klo 21.00.
