New Articles |

Laulun synty: Lordi 13.-17.9.2010

Lordin odotettu, viides studioalbumi Babez For Breakfast julkaistaan 15. päivänä syyskuuta, 2010. Levy äänitettiin country-musiikin mekassa Nashvillessä Yhdysvalloissa arvostetun tuottajan Michael Wagenerin johdolla.

Wagener on yksi maailman merkittävimpiä levytuottajia, joka on tuottanut mm. Ozzy Osbournen, Alice Cooperin ja Janet Jacksonin levyjä ja miksannut Metallican Master of Puppets –albumin.

Kolme USA:ssa vietettyä kuukautta selkiyttyvät ja palauttivat Lordin musiikillisen suunnan: Kiss, kossu ja kasari! Mr. Lordi kommentoi uutta levyään rokkaavammaksi.

- Uusi matsku on taas rokkaavampaa ja melodisempaa Lordia, toki unohtamatta kauhuelementtejäkään. Kuten tuottajamme sanoo, joka biisistä löytyy reippaasti energiaa, tunnetta ja entertainmenttia. Tämän levyn myötä on mukava lähteä tien päälle moikkaamaan faneja, uusilla biiseillä, vermeillä ja kujeilla!, Mr Lordi sanoo

Lordi halusi uudesta levystään huolettomamman.

- Edellinen levy oli Lordin vakavin levy, mutta nyt ollaan menossa hyvään suuntaan, huolet pois ja meiniki päälle! ,Tomi Putaansuu ilotsee.

- Nyt levyä tehtiin koko ajan fokuksella, Nashvillessä, jossa ei tarvinnut huolehtia arjen murheista kuten kaupassakäynnistä sun muista jutuista, Putaansuu kertoo.

Vitsistä totta

Michael Wagenerin löytyminen tuottajaksi oli taas oma tarinansa, tyypillinen Lordi- mäihä.

- Sekun vain mietittin kenet nyt saisimme tuottajaksi ja joku heitti ilmaan vitsillä Wagenerin nimen. Mie siihen, että ei se lähde, mutta basisti soitti sille ja mies oli heti valmis, Why Not , Jee!!!, Putaansuu hihkuu. Kun mies sitten aloitti hommat pojat huomasivat tuottajansa olevan lähestulkoon yhtä lapsellisen kuin hekin. Jos se nyt lie yleensä mahdollista.

Levyn teko Amerikassa oli henkisesti erilainen prosessi.

- Tuottajan omalla studiolla Nasvillessä oli helppo toimia ja periaatteessa se on ihan sama teknisesti äänitätkö sinä Suomessa vai USA:ssa, mutta henkisesti se on kuitenkin eri juttu. Kaikki energia suunnattiin levyn tekoon ja se kuuluu fiilispuolella, Putaansuu pohtii. Ensin bändi ajatteli, etta tuottaja Wagener olisi tullut Suomeen, mutta sitten huomattiin, että miksi tuottaa tuottaja tänne ja vuokrata studio kun voi mennä mukaan valmiiseen pakettiin Nashvilleen tehdä levy silellä.

Eroon Euroviisukrapulasta

Edellinen Lordi oli kohtuullisen synkkä. Siihen syynä oli melkoinen Euroviisukrapula. Nyt oli helppo tehdä kunnon kasarilevy ilman mitään hienostelua ja krumeluureja.

- Lihapullat ja muusi ja vähän puolukkaa, siinä kaikki, Tomi toteaa. Lordin on helppo samastua perinteiseen kasarimeininkiin, sillä kaikki sen jäsenet ovat alkaneet kuunnella musiikkia, juuri 80- luvulla. KISS, Mötley Crue ja Twisted Sister olivat poikien elämän sarjakuvaa silloin ja ovat sitä myös nyt.

Tämän vuoden alussa äänitetty albumi julkaistaan samanaikaisesti Euroopassa, Japanissa ja USA:ssa. Levyn ensimmäinen single This Is Heavy Metal julkaistiin 9. päivänä elokuuta, 2010.

Lähteet:
YLE / Jarmo Siivikko

Tuoreimmat aiheesta: New Articles

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä