Laulun synty: Mika Jefremoff 25.-29.7.2011
Torniolainen Mika Jefremoff toteutti unelmansa levylaulajan urasta. Ensimmäinen pitkäsoitto kantaa nimeä Hetki lyö sydän lyö ja sisältää kuusitoista ihan uutta tai vähän vähemmän soitettua tanssi-iskelmää.
Tangomieheksi tunnustautuva Mika kertoo, että jos hän olisi saanut päättää yksin ei levyllä muita rytmejä kuultaisikaan.
- Onneksi Ruuskasen Pauli ja Määtän Reijo olivat kavereina ja komensivat ottamaan mukaan muitakin tanssirytmejä. Nyt levyllä on kolme varsinaista ja kaksi vähän muunnellen tangolta soinnahtavaa kappaletta, Mika kertoo.
Seitsemän levyn kappaleista on ihan uusia, ennen levyttämättömiä. Niiden takaa löytyy monille menestyneillekin artisteille biisejä tehnyt göteborgiliais-kuusamolainen lauluntekijä Reijo Määttä. Mikan ja Reijon yhteistyö alkoi kolmannen osapuolen välityksellä.
- Hyvä ystäväni Pasi Välitalo Kittilästä soitti Reijolle kyselläkseen levylleni sopivia biisejä. Aluksi Reijo suhtautui tietysti vähän epäillen, kun tuntematon nimi lähestyi, mutta demoja kuultuaan sain heti nipullisen mahtavia kappaleita, Mika hehkuttaa.
Lainabiiseinä levyllä kuullaan muun muassa Olavi Virran tunnetuksi tekemä Viesti mereltä, jolla on Mikalle aivan erityinen merkitys.
- Isäni nauhoitti sen aikanaan radiosta c-kasetille ja haaveili jopa sen levyttämisestä. Isältä se on jäänyt tekemättä, mutta minä sain sen onneksi levylle laulaa - ja tulokseen olen tosi tyytyväinen, Mika kiittelee.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Ylitornio jätti Länsi-Pohjan musiikkiopiston
Ylitornion kunta jää pois Länsi-Pohjan musiikkiopistosta. Kunta on irtisanonut tänä keväänä yhteistyösopimuksen Länsi-Pohjan musiikkiopiston kanssa.
Lapin golfkausi käynnistyy Kemissä
Golfkausi käynnistyy Kemissä sunnuntaina. Kemin Golf Klubista kerrotaan, että kenttä on selvinnyt talvesta kohtuullisen hyvin, joten Kemissä väylät voidaan ottaa käyttöön ensimmäisenä Lapissa.
Meri-Lappiin murunen urheiluseurojen tukipotista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 2 000 euroa seuratoiminnan kehittämistukea Meri-Lapin alueelle. Koko Lappiin tukea myönnettiin 29 000 ja koko maahan runsaat 1,1 miljoonaa euroa.
Nanso Group irtisanoo Torniosta seitsemän
Nanso Group irtisanoo Tornion sukkatehtaalta seitsemän henkilöä. Yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Suomessa opitaan paremmin kuin Ruotsissa
Ruotsin puolella eron arvellaan johtuvan siitä, että Suomessa koulutusta arvostetaan enemmän kuin Ruotsissa ja koulutus on Suomessa vaativampaa kuin Ruotsissa.
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.
