Laulun synty: Reetta 30.5 - 3.6.2011
Oululainen Reetta-yhtye perustettiin kesällä 2010 ja sen jälkeen yhtye on keikkaillut ahkerasti muun muassa Pohjois-Suomen alueella. Vuoden 2011 huhtikuussa yhtye julkaisi EP-levyn, joka sisältää raikasta ja monipuolista, suomenkielistä pop-musiikkia.
Keikkailun lisäksi suurin osa yhtyeen jäsenistä opiskelee Torniossa Pop & Jazz Konservatorio Lappiassa. Kesän aikana yhtyeen voi nähdä keikalla muun muassa kotikaupungissaan Oulussa.
Reetta-yhtye:
Nelli Milan – laulu ja koskettimet
Atte Loponen – kitara
Aapo-Matti Puhakka – kitara ja taustalaulu
Jesse väärälä – basso
Jeremia Kangas - rummut
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Ylitornio jätti Länsi-Pohjan musiikkiopiston
Ylitornion kunta jää pois Länsi-Pohjan musiikkiopistosta. Kunta on irtisanonut tänä keväänä yhteistyösopimuksen Länsi-Pohjan musiikkiopiston kanssa.
Lapin golfkausi käynnistyy Kemissä
Golfkausi käynnistyy Kemissä sunnuntaina. Kemin Golf Klubista kerrotaan, että kenttä on selvinnyt talvesta kohtuullisen hyvin, joten Kemissä väylät voidaan ottaa käyttöön ensimmäisenä Lapissa.
Meri-Lappiin murunen urheiluseurojen tukipotista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 2 000 euroa seuratoiminnan kehittämistukea Meri-Lapin alueelle. Koko Lappiin tukea myönnettiin 29 000 ja koko maahan runsaat 1,1 miljoonaa euroa.
Nanso Group irtisanoo Torniosta seitsemän
Nanso Group irtisanoo Tornion sukkatehtaalta seitsemän henkilöä. Yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Suomessa opitaan paremmin kuin Ruotsissa
Ruotsin puolella eron arvellaan johtuvan siitä, että Suomessa koulutusta arvostetaan enemmän kuin Ruotsissa ja koulutus on Suomessa vaativampaa kuin Ruotsissa.
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.
