New Articles |

Laulun synty: Tarja Ylitalo 20.-24.7.2009

Tarja Ylitalon taiteilija ura on kestänyt jo 40 vuotta. Vuonna 1969 Tarja Ylitalo osallistu Kemissä järjestettyyn Tähtijahti-kilpailu ja sijoittui niin hyvin, että se poiki yhdessä Markku Tranbergin kanssa matkan Helsingin loppukilpailuun.

Ylläs Soikoon tapahtumassa esiintyi myös Tarja Ylitalo 40-vuotisjuhlakonsertissaan. Kuva: KUVA / Raija Wikström

Tarja ei voittanut, mutta Markus Tranberg voitti miesten sarjan.

- Ennen kisaa Toivo Kärki kutsui minut juttusille ja tarjosi levytyssopimusta. "Mene nyt kuitenkin käymään niissä kisoissa, mutta kyllä sinä minun talliin kuulut", kertoo Tarja Toivo Kärjen todenneen ennen kisoja.

Kultaa ja kihloihin

Tuomo Ylitalo on kuulunut Tarjan elämään ammattikouluajoista alkaen. Tarjahan opiskeli Tornion ammattikoulussa suurtalouskeittiölinjalla ja Tuomo sähköasentajalinjalla. Yhdessä he treenasivat tuolloin myös Kemin Tähtijahti-kilpailukappaletta. Vuonna -70 he osallistuivat Ammattikoulujen henkisiin kisoihin ja palasivat sieltä kihlaparina kultamitalit kaulassa.

Musiikkia ja jäänveistoa

"Kerrasta poikki" oli se hittikappale joka nosti Tarja Ylitalon suuren yleisön tietoisuuteen 70-luvun lopulla. Keikat lisääntyivat ja maata kierrettiin ahkerasti Tuomo Ylitalon orkesterin kanssa.

Jäänveisto tuli kuvioihin lehti-ilmoituksen kautta.

- Sitä tulee kaikenlaisia höyrähyksiä elämässä, haluaa muutosta elämään ja kun ei puolisoa halua vaihtaa niin jotakin muuta hauskaa piti keksiä elämään, nauraa Tarja Ylitalo.

- Lehdessä oli ilmoitus jäänveistokoulutuksesta ja päätimme tarttua tilaisuuteen ja katsoa mitä se tuo tullessaan.

Sehän toi jääveiston parikilpailun MM-hopeaa ja nelinkilpailun MM-pronssia Alaskan Fair Banksissa.

Ala -ja ylämäkeä

Vastoinkäymisiä Tarja Ylitalon elämässä on ollut yllin kyllin. 1989 yllätti aivoinfarkti. Vuoden kestäneen kuntoutumisen jälkeen laulu-ura kuitenkin jatkui. Kymmenen vuotta myöhemmin Tarja liukastui jääveiston yhteydessä ja loukkasi selkänsä.

- Sitäpä se sitten on ollut, sanoo Tarja Ylitalo.

Lapin keskussairaalan kipuklinikalta Tarja on saanut paljon apua kivun lievitykseen.

- Kipustimulaattoria on voitu säätää nyt niin, että siitä on suuri helpotus ja apu, sanoo Tarja Ylitalo. Myös puoliso Tuomon apu on ollut erittäin tärkeää.

Iloinen ja positiivinen elämänasenne vie Tarja Ylitaloa eteen päin.

Musiikki kuuluu edelleen elämään ja kymmenen vuoden aikana hän on opetellut soittamaan useita eri soittimia.

- Nimenomaan sen takia, että en kuuntelisi kipua vaan keskittysin soittamiseen. Viimeinen löytö on kaksirivinen hanuri. - Voi vitsi, että on hieno peli, nauraa Tarja Ylitalo.

Keikkailu Tarjan osalta on taakse jäänyttä elämää koska matkustaminen on edelleen tuskallista.

- Musiikki pysyy harrastuksena, mutta pieniä haasteita otetaan kuitenkin edelleen vastaa, toteaa Tarja Ylitalo

Tuoreimmat aiheesta: New Articles

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä