Perämeri |

Laulun synty: Yläsiirtola Ramblers 27.6 - 1.7.2011

Yläsiirtola Ramblers on oululainen perheyhtye, jolla on suuri halu levittää kelttimusiikin riemua Oulun seudulle ja laajemmallekin. Oma saundi on löytynyt ja siitä pidetään kiinni.

Kaiho on levy, jolla soi kelttimusiikki Yläsiirtolan tyyliin. Kuva: Yläsiirtola Ramblers

Oululainen Yläsiirtola Ramblers on perustettu 1993 ja vaalinut kelttimusiikin perinteitä perustamisesta asti.

Innostus kelttimusiikkiin virisi Haapaveden folk-kurssien kautta.

- Loistavaa opetusta, kansainvälisiä opettajia ja erityisesti Suomen kelttimusiikin huiput Korkkijalka-yhtyeestä tekivät suuren vaikutuksen meihin, sanoo yhtyeen "Isä", Tero Karinen.

Ajan kuluessa on aikuistuttu, menty naimisiin, erottu, saatu lapsia ja asuttu eri puolilla maailmaa. Siitä huolimatta yhtye elää, kerrotaan Kaiho-levyn sisäsivulla.

Yläsiirtola Ramblerssin levyllä kuullaan yhtyeen jäsenten sävellyksiä, mutta mukana on myös lainasävelmiä sovitettuna Yläsiirtolan tyyliin.

Virallisesti levyn julkistamiskeikka pidetään lauantaina 9.7.2011 Oulussa ravintola Tervasoihdun patiolla.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä