Lauri Korpikosken paita Nenämyyjäisissä
Turkulainen NHL-pelaaja Lauri Korpikoski on mukana Nenäpäivä-keräyksessä. Korpikoski lahjoittaa joukkueensa Phoenix Coyotesin paidan.
Korpikoski on lisännyt peliaikaansa tasaisesti kauden kuluessa. Turkulainen on pelannut noin kymmenen ottelua ja onnistunut myös maalinteossa yhdessä ottelussa ja vielä rangaistuslaukauksesta. Kesällä Korpikoski harjoitteli tutun TPS-valmentajan Hannu Rautalan johdolla. Harjoittelu tuntuu nyt tuovan tulosta.
Lauri Korpikoski vaihtoi seuraa kesällä New York Rangersista Phoenix Coyotesiin. Nuoren pelaajan on vaikeaa lunastaa peliaikaa uudessa joukkueessa, mutta pelaaminen varmasti maistuu, sillä joukkue on menestynyt hyvin.
Korpikoskella kova peliviikko edessä
YLEn Turun toimitus tavoitti Korpikosken keskiviikkoaamuna 4.11.2009 Suomen aikaa. Korpikoski oli parhaillaan valmistautumassa vierasotteluun Coloradossa. Tällä viikolla otteluita on neljä. vastustajat ovat Coloradon lisäksi Los Angeles, Chicagoa ja Saku Koivun ja Teemu Selänteen Anaheim. Korpikoski myöntää, että peliajan lisääminen on rassannut syksyn aikana.
- Alku oli tuskainen, kun ei tullut peliaikaa. Pelasin jotain 6-7 minuuttia ottelua kohti. Kahdessa viime pelissä minuutteja on tullut enemmän ja olen päässyt peliin paremmin mukaan. Toivottavasti peliaikaa tulee, sillä tavalla saa tehojakin. On vaikea onnistua, kun peliaikaa on vähän, pohtii Korpikoski.
Peliaikaa hankitaan NHL:ssä vain otteluissa, sillä harjoitukset ovat palauttavia otteluiden välillä.
- Kauden alussa olisi tärkeää päästä pelaamaan. Se vaikuttaa jo itseluottamukseenkin, jos ei saa näyttää mitä osaa.
Kauden ensimmäinen maali rankkarista
Lauri Korpikoski on onnistunut hankalasta alkukaudesta huolimatta maalinteossa. Hän laukoi rangaistuslaukauksen verkon perukoille lokakuun puolivälissä San Jose Sharksia vastaan.
- Oltiin harjoituksissa vedetty rankkarikisoja ja tein muutaman maalin. Valmentaja oli nähnyt sen ja kutsui minut ratkaisijaksi. Se, mitä tein oli harjoiteltu juttu eikä tuulesta temmattu, kertailee Korpikoski.
Phoenixilla kulkee pelillisesti hyvin
Phoenixin kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Joukkue on viidentenä läntisessä konferenssissa. Korpikoski kuitenkin toppuuttelee toivomasta liikaa eikä hän vielä puhu pudotuspeleistä.
- Joukkueelle on tärkeää, että saatiin hyvä alku kaudelle. Ei tässä silti auta henkseleitä paukutella, 70 peliä on vielä jäljellä.
Helteiset sääolosuhteet
Korpikoski pelasi viime kaudella New York Rangersissa, joten siirtyminen lämpimälle paikkakunnalle kiehtoi. Alku olikin helteinen säänpuolesta.
- Kun tulin tänne elokuun lopussa, ulkona oli jotain 45 astetta. Ei voinut liikkua missään. Nyt on vähän viileämpää, säiden suhteen olen tykännyt paikkakunnasta tosi paljon. Vuokrasin talon täältä ja se on mukava kämppä, kertoo Korpikoski.
Phoenixin talousvaikeudet eivät vaikuta pelaamiseen
Phoenixissa pelaa myös toinen suomalainen, puolustaja Sami Lepistö. Suomalaispelaajat viettävät aikaa yhdessä ja jakavat myös huoneen pelimatkoilla. Juttuseuraa on varmaan tarvittukin, sillä seurassa on ollut melko tuulista kesän ja syksyn aikana. Legendaarinen valmentaja Wayne Gretsky lähti pois syksyllä ja seura on ollut talousvaikeuksissa. Sitä ollaan jopa oltu siirtämässä pois Phoenixista. Korpikoski myöntää, että vaikeuksia on ollut.
- Seuran on ollut vaikeaa myydä kausikortteja ja saada yleisöä, kun kaikki oli epävarmaa. Meidän homma on pelata jääkiekkoa ja jättää bisnespuoli muille. Ongelmat eivät ole meidän keskittymiseen kuitenkaan vaikuttaneet.
YLE Turku / Minna Rosvall
MYYJÄISET OVAT SULKEUTUNEET!
Korkeimman tarjouksen teki Uotila & Laine Oy / Jussi Uotila, summa 210 euroa. Kiitos!
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.
