Lautakunta: Kaikki lukiovaihtoehdot mahdollisia
Jyväskylän kaupunki ei aio esittää lukioverkon toteuttamismalliksi yhtä ainoaa ratkaisua. Apulaiskaupunginjohtaja Arto Lepistö esittää sivistyslautakunnalle, että kaikki esitetyt vaihtoehdot ovat toteuttamiskelpoisia.
Lepistö toteaa esittelytekstissä, että kaupungilla ei ole tulevina vuosina mahdollisuuksia osoittaa erillistä kuntarahoitusta lukio- eikä ammatilliseen koulutukseen. Kuitenkaan isot kampusalueet eivät Lepistön mukaan automaattisesti tuota tehokkuutta ja taloudellisuutta.
Sivistyslautakunta antaa lausuntonsa lukioverkosta ensi tiistaina, ja lukiokoulutuksen liikelaitos tekee päätöksen lukioverkosta tämän kuun lopulla.
Neljä lukiomallia:
A1. Harjun (1200 opisk.) ja Viitaniemen kampus (1200 opisk.)
- kahden lukion malli
- yhteiset toisen asteen kampukset
- kampusten uudet liikuntasalit
- Viitaniemi toimii nykyisissä tiloissa, Harjulla keskimmäinen siipi lukiokoulutukselle
- ylläpitokustannukset 2,86 miljoonaa euroa, investointikustannukset 13 miljoonaa euroa
- Lyseon ja Voionmaan myyntitulot 2,6 miljoonaa euroa
- tilatarve 20 200 m2
A2. Lyseon (300 opisk.) ja Harjun yhteinen kampus (900 opisk.) ja Viitaniemen kampus (1200 opisk.)
- kahden lukion malli
- Lyseon ja Harjun kampus muodostavat yhden hallinnollisen yksikön, lukion, joka toimii kahdessa eri toimipisteessä. Lyseon lukion vanha rakennus saneerataan. Harjun kampuksen yhteyteen rakennetaan uusi 600 m2 liikuntasali.
- Ylläpitokustannukset 3,34 miljoonaa euroa, investointikustannukset 16,40 miljoonaa euroa, Lyseon uudemman rakennuksen purkukustannukset ovat 0,5 miljoonaa euroa
- Voionmaan myyntitulot 1,46 miljoonaa euroa
- tilatarve 22 100 m2
C. Voionmaan kampus (1200 opisk.) ja Harjun (600 opisk.) sekä Viitaniemen kampus (600 opisk.)
- kolmen lukion malli
- erillinen lukiokampus ja kaksi nykyisen kokoista lukiota osana toisen asteen kokonaisuutta
- Voionmaalla saneerauksen lisäksi uudisrakentamista liikuntasaleineen
- Viitaniemessä lukio B1-rakennukseen (liiketalous Harjulle), saneerauksia
- ylläpitokustannukset 3,33 miljoonaa euroa, investointikustannukset 18,28 miljoonaa euroa
- Lyseon myyntitulo 1,14 miljoonaa euroa ja Harjun sähköopetuksesta vapautuvan tilan peruskorjaus kuntayhtymän tarpeisiin 4,4 miljoonaa euroa
- tilatarve 22 415 m2
D. Harjun kampus (1200 opisk.) ja Voionmaan kampus (600 opisk.) sekä Viitaniemen kampus (600 opisk.)
- kolmen lukion malli
- iso lukio osana toisen asteen kampusta ja kaksi nykyisen kokoista lukiota toinen omana kampuksenaan ja toinen osana toisen asteen kokonaisuutta
- Viitaniemessä lukio EF:n tiloissa, Voionmaalla peruskorjaus, nykyinen liikuntasali
- Harjulle uusi liikuntasali
- ylläpitokustannukset 3,39 miljoonaa euroa, investointikustannukset 16,48 miljoonaa euroa
- Lyseon myyntitulo 1,14 miljoonaa euroa
- tilatarve 23 200 m2
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Karhut tekevät tuhansien tuhoja hunajatarhoilla
Karhut ovat olleet poikkeuksellisen kovasti hunajan perään tänä keväänä. Vahinkoja voisi estää karhuaidalla, mutta määrärahat ovat jo menneet.
Kuinka luokki taivutetaan
Raviratojen tähti tai virma ratsu oli ennen paras työkaveri ja huippusijoitus.
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.