Satakunta |

Lavian läskisoosia himoitaan ympäri maata

Lavian läskisoosi on noussut laajamittaiseksi ilmiöksi. Soosia on tarjoiltu Kahvibaarissa torstaisin jo muutaman kymmenen vuoden ajan. Sähkömiehet aloittivat perinteen aikoinaan sovittamalla työtehtävänsä Laviaan aina läskisoosipäivälle. Nykyisin melko harvinaista herkkua tullaan maistelemaan kauempaakin.

läskisoosia
Kuva: YLE / Kati Halinen

- Asiakkaita käy paljon esimerkiksi Seinäjoelta, Porista ja Tampereelta. Enemmän asiakkaat ovatkin ohikulkijoita ja työporukoita kuin näitä kyläläisiä. Läskisoosia on monta vuotta tehty aina torstaisin, jotta asiakkaat tietävät tulla määrättynä päivänä, toteaa Kahvibaarin emäntä Sirkka Selander.

Perinteisesti torstaita on pidetty hernekeittopäivänä, mutta Laviassa keitot syödään muina päivinä. Lavian kunnanjohtaja Pekka Heinosen mukaan torstai on kunnassa eräänlainen juhlapäivä.

- Meillä on täällä torstaisin aina juhlalounas. En voi olla tulematta tänne. Olen melkoinen läskisoosiaddikti. Tämä on aivan uskomatonta tämä Sirkan tekemä läskisoosi. Itse olen syönyt näin hyvää viimeksi silloin kun mummo sitä valmisti.

Heinonen innostuu vertaamaan soosia jopa kunnallistalouteen.

- Lavian kunnalla on aika paljon velkaa. Mutta ei velka tapa, nälkä tappaa. Ja niin kauan kun on Sirkan läskisoosia, niin emme kuole, Heinonen naurahtaa.

Lähteet:
YLE Satakunta
  • Päivi Meritähti Päivi Meritähti Yle Satakunta

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä