Leena Reikko dokumentoi Lähi-idän 20 vuoden kuperkeikan
Asiat ovat kääntyneet päälaelleen siitä, kun toimittaja Leena Reikko edellisen kerran kävi Lähi-idässä parikymmentä vuotta sitten. Reikko valottaa tulevassa dokumenttissaan elämää Irakissa silloin ja nyt tapaamiensa ihmisten tarinoiden kautta.
Leena Reikko sai ensikosketuksen Lähi-Itään 90-luvun alkupuolella, jolloin hän muutti Tukholmasta Istanbuliin. Muun muassa pohjoinen Irak tuli silloin tutuksi toimittajan työn puitteissa. Reikko palasi tuttuihin maisemiin muutama viikko sitten ja huomasi, etteivät asiat olleet enää entisellään.
- Asiat ovat kääntyneet päälaelleen tällä välillä. 20 vuotta on toisaalta todella pitkä ja toisalta todella lyhyt aika varsinkin kun lähi-itä on kyseessä. Siellä asiat muuttuvat yleensä hyvin hitaasti. Kurdistan jossa kävi parikymmentä vuotta sitten paljon oli takapajula ja turvaton sodan runtelema alue. Baghdad ja muu Irak oli hyvinvoivaa keskiluokkaista aluetta, jossa ihmiset elivät turvassa, jos pitivät suunsa kiinni eivätkä vehkeillee Saddamia vastaan, Leena Reikko muistelee.
Nykyään Kurdistan on autonominen itsehallintoalue, missä tilanne on normalisoitunut jo useita vuosia sitten. Baghdad puolestaan on kaupunki, jossa ihmiset ovat vapaita sanomaan mielipiteensä mutta eivät uskalla lähteä kodeistaan levottomuuksien vuoksi.
Sissipäällikön vieraasta presidentin vieraaksi
Viimeisimmän matkansa aikana Leena Reikko liikkui Bagdadissa turvasaattueessa.
- Olimme Irakin presidentin vieraina, joten kulkemisemme oli turvattu aseistetulla autosaattueella, mutta tavallisilla ihmisillä ei ole mitään mahdollisuutta tällaiseen. Jokaisen on turvattava oma elämänsä itse, sanoo Leena Reikko.
Irakin nykyinen presidentti Jalal Talaban toimi legendaarisena sissipäällikkönä vuonna 1991 persianlahden sodan jälkimainingeissa, jolloin Reikko päätyi monien mutkien kautta tapaamaan hänet ensimmäisen kerran.
- Tutustuin Talabaniin rikki ammuttussa koulussa pidetyssä sissien päämajassa, jossa myös majoittauduin. Nukuimme saman huoneen lattialla kahden viltin välissä. On hurjaa ajatella, että nyt tuo sama mies on ollut presidenttinä yhden kauden ajan eikä taatusti enää majaile raunioissa, Leena Reikko toteaa.
Ihmiskohtalot talteen dokumenttiin
Toimittaja tapasi viimeisimmällä Irakin -matkallaan myös muita vanhoja tuttuja tekeillä olevan dokumentin puitteissa. Dokumentissaan Leena Reikko tutkailee 20 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia ihmiskohtaloiden kautta.
- 90-luvulla tutustuin 13-vuotiaaseen Arram-nimiseen poikaan, joka oli muuttanut Ruotsista poliittisesti aktiivisten vanhempiensa mukana Kurdistaniin. Muistellessaan noita aikoja Arram kertoi kulkeneensa kouluun auton takakontissa kidnappauksen pelossa. Näinä päivinä nuorimies on suuren nettifirman toimitusjohtaja, Reikko sanoo.
Paikallisen sinfoniaorketerin elämä sen sijaan on kulkenut eri suuntaan.
- Orkesterin soittajat kertoivat kaipaamansa vanhaa aikaa, ei Saddamin osalta, mutta rauhallisen elämän osalta. Nykyään esimerkiksi konserttien pitäminen on lähes mahdotonta, sillä klassista musiikkia pidetään vallitsevassa uskonnossa syntinä. Sinfoniaorkesteri ei näin ollen uskalla myöskään mainostaa konserttejaan, Leena Reikko kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Krista Kiurusta SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja
Porilaisministeri Krista Kiuru nousi odotetusti SDP:n puheenjohtajistoon. Kiuru valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Helsinkiin kokoontuneessa puoluekokouksessa perjantaina iltapäivällä.
Törkeästä ryöstöstä epäilty vangittiin
Porin kuudennessa kaupupunginosassa tehtiin viime tiistaina törkeä ryöstö, jossa ryöstön uhri sai vaikeita vammoja. Poliisi on vanginnut teosta epäiltynä porilaismiehen.
Kankaanpään taideväki: Älkää ajako museota alas!
Kankaanpäässä yritetään tasapainottaa kaupungin kehnoa taloustilannetta. Kankaanpään kaupunginmuseolle säästösuunnitelmien toteutuminen merkitsisi melkoista kuoliniskua.
Osa Porin palvelulinjoista maksuttomia kesäkuussa
Ilmaiskampanjan aikana seurataan matkustajamäärien kehittymistä ja niiden perusteella kaupunki päättää palvelulinjojen jatkosta. Kuljettajalle voi myös jättää palautetta palvelulinjasta.
Kuntaremontti: Rauman kaupunginjohtaja kutsuttiin apuun
Arno Miettinen ryhtyy valtionosuusuudistuksen selvitysmieheksi kuntaministerin pyynnöstä. Miettisen mukaan nykyinen järjestelmä on niin sekava, etteivät kunnat pysty arvioimaan valtionosuuksien vaikutusta talouteensa.
Porin teatterilla ennätyskausi
Porin teatterin esityksissä kävi ennätysmäärä väkeä. Yhteensä yleisöä oli 59 049 katsojaa.
Kankaanpään juhlavaltuusto ulkona
Valtuuston 100-vuotiskokous pidetään Kankaanpään kauppatorilla. Kokouksessa käsitellään mm. tilinpäätöstä.
Ulvilassa tulossa tiukka kaupunginjohtajaäänestys
Valtuustossa istuvat puolueet eivät ole tehneet kaupunginjohtajavaalista ryhmäpäätöksiä, vaan valtuutetut saavat vapaat kädet. Valinnan odotetaan menevän toiselle kierrokselle.
Rauman seudulla asuntomurtosarja
Poliisin tietoon on tullut jo viisi vastaavantyyppistä rikosta. Päivällä tehdyissä murroissa on viety muun muassa koruja ja rahaa. Poliisi kaipaa yleisövinkkejä.
Ruosniemessä uhkaava tulipalo
Palokunta sai Ylikyläntiellä syttyneen omakotitalon ulkoseinän sammutettua eivätkä vahingot kasvaneet suuriksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.