Lehdet: Nova Groupilta kymmeniä tuhansia Niinistön kampanjaan
Iltapäivälehtien mukaan Nova Group tuki Sauli Niinistöä (kok.) kymmenillä tuhansilla euroilla presidentinvaalikampanjan aikana vuonna 2006.
Iltalehden ja Ilta-Sanomien tietojen mukaan Nova Group tuki Niinistön kampanjaa yhteensä 40 000 eurolla.
Nova Group maksoi Niinistön vaali-ilmoituksia lehdissä lähes 30 000 eurolla. Lisäksi yhtiö lahjoitti Niinistön kampanjaan suoraan 10 000 euroa.
Myös Tokmanni-konsernin Kyösti Kakkonen, Maskun Toivo Sukari ja Motonetin entinen omistaja Lauri Juntunen lahjoittivat kukin 10 000 euroa Niinistön kampanjaan.
Nova Groupin Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki sekä Kakkonen, Sukari ja Juntunen muodostivat myöhemmin Kehittyvien maakuntien Suomen, joka on rahoittanut eri ehdokkaiden vaalikampanjoita.
Lahjoitukset eivät löydy Niinistön jättämästä vaalirahailmoituksesta ilmeisesti siksi, että ne on osoitettu puolueelle. Kokoomus on ilmoituksen mukaan tukenut Niinistön kampanjaa yhteensä 1,2 miljoonalla eurolla.
Niinistön presidentinvaalien keskeinen varainkerääjä, kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) kertoo Iltalehdelle, että hän oli tietoinen sekä liikemiesten rahalahjoituksista että Nova Groupin maksamasta lehti-ilmoittelusta.
Nelonen kertoi keskiviikkona, että Niinistö sekä keskustan Matti Vanhanen saivat presidentivaaleissa suurtukia sijoittaja Ahti Vilppulalta.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys rahoitti Niinistön kampanjaa 10 000 eurolla. Keskiviikkona Niinistö palautti Nova Groupin konkurssipesään 3 700 euroa, jonka hän arvioi Nova Groupin osuudeksi KSM:n tuesta.
Kokoomus ilmoitti keskiviikkona palauttavansa kaiken Nova Groupin ja muun KMS:n kautta saadun vaalirahan. Myös SDP ilmoitti palauttavansa Nova Groupilta saamiaan vaalirahoja. Keskusta käsittelee asiaa osaltaan tänään torstaina.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Bittiraha viranomaisten syynissä - huolenaiheena veronkierto, musta pörssi ja järjestäytynyt rikollisuus
Musta pörssi, heilahteleva kurssi ja epäluotettavat vaihtopörssit tekevät bittirahasta riskialttiin valuutan, joka aiheuttaa päänvaivaa finanssialaa valvoville viranomaisille. Isossa-Britanniassa joukko veroviranomaisia, poliiseja ja tiedustelupalvelun agentteja kokoontui maanantaina Lontooseen puhumaan digitaalisen valuutan tulevaisuudesta.
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Professori syyttää työeläkeyhtiöitä kähminnästä
"Asiakkaista kilpaillaan joka tapauksessa. Sitä ei saa nyt tehdä avoimesti vaan se täytyy tehdä vähän kuin kähmien."
Englannin keskuspankin pääjohtaja: Ihailen Risto Rytiä
Englannin keskuspankki puolusti toisen maailmansodan jälkeen Risto Rytiä maan ulkoministeriölle lähetetyssä kirjeessä. Nykyinen pankin pääjohtaja toi kirjeen Suomeen näytille.
Moskovan junat uudemmiksi parin vuoden sisällä
Venäjän rautatieyhtiö RZD:n varapääjohtaja lupailee uudempaa kalustoa Helsingin ja Moskovan väliseen henkilöliikenteeseen.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Oikeus hyväksyi muoviputkikaupat - Kilpailuvirasto yritti estää
Kilpailuvirasto vaati helmikuussa Uponorin ja KWH:n yrityskaupalle kieltoa. Markkinaoikeus hyväksyy kaupan, jos tuotantolinjoja myydään kilpailijoille.
Matti Lievosesta vuorineuvos
Tuore vuorineuvos Matti Lievonen on toiminut Neste Oilin toimitusjohtajana vuodesta 2008. Presidentti Sauli Niinistö on perjantaina myöntänyt 68 arvonimeä.
Tarjolla 250 työpaikkaa verovapaana – Finnair auttaa rekrytoinnissa
Finnair arvioi, että lähitulevaisuudessa irtisanomistarvetta ei ole yhtiön tekniikasta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.