Lehti-ilmoituksella töitä hakenut Antti on yhä työttömänä
Kaksi ammattitutkintoa suorittaneelle joensuulaiselle Antti Ahoselle on löytynyt kesän aikana ainoastaan kaksi lyhyttä työpätkää. "Ketuttaa", toteaa Antti, joka haki töitä omalla lehti-ilmoituksella toukokuussa.
Joensuulainen Antti Ahonen, 21, on käynyt kolmivuotisen ammattikoulutuksen automaatioasentajaksi. Kun työtä ei löytynyt, kävi Antti vielä vuoden kestävän kaivosalan tutkinnon. Sittenkään ei tärpännyt, ja nuori mies pani työnhakuilmoituksen sanomalehteen. Ilmoituksessa Antti julisti, ettei halua numeroksi kortistoon ja kertoi kaikenlaisten töiden käyvän.
Nyt lehti-ilmoituksesta on kulunut pari kuukautta ja tulokset ovat olleet laihat. Kesän aikana Antti Ahonen on ollut henkilöstövuokrausfirman kautta pätkätyössä sellutehtaalla ja sahalla. Sellutehtaalla työtehtäviin kuului siivousta ja sahalla rimoittamista eli sahatavaran varastointia. Vaikka Antti on näihin parin viikon työpätkiinkin sinällään tyytyväinen, eivät tehtävät ole vastanneet nuoren miehen koulutusta eli automaatioasentajan ja kaivosalan tutkintoja.
Ehkäpä syksymmällä löytyisi vakituisempaa työtä.
- Ketuttaa. Jatkan kuitenkin käyntejä työvoimatoimistossa, selaan aktiivisesti työpaikkailmoituksia netistä ja otan edelleen yhteyttä työnantajiin. Ehkäpä syksymmällä löytyisi vakituisempaa työtä, kun nyt kesällä ovat opiskelijat kesätöissä ja harjoitteluissa paikkoja viemässä, toteaa Antti.
Antti Ahosen unelmissa on päästä koulutustaan vastaaviin tehtäviin äskettäin avautuneelle Kylylahden kaivokselle Polvijärvelle.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Järvipelastajat etsivät vaikka koiran kanssa
Joensuun järvipelastajien kesä on jo täydessä vauhdissa. Uusi, laajempi toiminta-alue tarkoittaa sitä, että pelastajat saavat opetella uusia vesiä. Perinteiseen tapaan ensimmäiset pelastustehtävät on jo tehty, apua tarvitaan heti jäiden lähdettyä. Kadonneita etsitään vesiltä vaikka koiran kanssa.
Metsäkonekuljetuksessa kova ylikuorma - poliisi puuttui
Keskikarjalainen yrittäjä kuljetti kuorma-autollaan metsäkonetta Joensuussa. Poliisin tekemässä punnituksessa paljastui vaarallisen suuri ylikuorma.
Kiukkuiset metsot ja äreät kottaraiset lintujen kauhugalleriassa
Otavalta on ilmestynyt suomeksi kuvakirja, joka on kovakantinen versio Alfred Hitchkockin vuoden 1963 kauhuelokuvasta "Linnut". Alkuteos on Mel Whiten kirjoittama ja National Geographicin julkaisema. Angry Birds: Ärhäkät linnut -kirjan värikäs siivekkäiden kauhugalleria on osa suomalaisen Rovion maailmanvalloitusta.
Mari Laukkanen harjoittelee kohti olympialaisia
Enon Kisapoikia edustava ampumahiihtäjä Mari Laukkanen harjoittelee jo tiukasti uutta kautta varten. Viime kaudella parhaimmillaan ampumahiihdon maailmancupissa 10. sijalle hiihtänyt Laukkanen valmistautuu olympiavuoteen pääosin tutuin menetelmin. Korkealla sijaitseva Sotshi vaatii korkeanpaikan leirien tarkaa suunnittelua.
Vanhalle kaivokselle saatiin ravintolayrittäjä - elämyspuisto vielä ilman
Outokumpulaisen matkailualueen tyhjilleen jääneet neljä ravintolaa ovat saaneet yrittäjän. Sen sijaan koko perheen elämyspuistolle ei ole vielä löytynyt vetäjää.
Kala kuuluu ruokapöytään Pielisen rannalla
Me suomalaiset herkuttelemme lohella ja muikuilla, ranskalaisten herkkua puolestaan on paistettu hauki. Tähän johtopäätökseen ovat tulleet Vuonislahden Herranniemen keittiössä hääräävät naiset. Naisilla on kalaruokien suhteen yksi muistisääntö, kala ei odota pöydässä ruokailijoita vaan ruokailijat odottavat kalaa.
Oma koti kullan kallis on kauhein paikka Pohjois-Karjalassa?
Ylen poliisilta pyytämän selvityksen mukaan Pohjois-Karjalan poliisilaitosta työllistävät kaikkien eniten kotihälytykset. Maakunnan poliisilta kului kotihälytysten hoitoon viime vuonna työtunnit yhteenlaskettuna kaikkiaan 91 vuorokautta. Listalla toisena ovat häiriökäyttäytyminen ja ilkivalta.
Väärennetty Mersu narahti itärajalla - venäläismies epäiltynä
Epäilty väärennysrikos on paljastunut Niiralan rajatarkastusasemalla Tohmajärvellä. Henkilöauton valmistenumero, tyyppikilpi ja rekisterikilvet oli vaihdettu.
Deeren työntekijät jäivät taas kotiin - henkilöstöpolitiikka riepoo
Metsäkonetehdas John Deeren Joensuun tehtaan työntekijät eivät ole saapuneet perjantaina työpaikalle. Pääluottamusmies kritisoi yhtiön henkilöstöpolitiikkaa.
Arvinsalmen öljyntorjuntapaikka häviää tai laajenee
Liperin Arvinsalmen öljyntorjuntapaikka uhkaa hävitä, sillä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos suunnittelee siirtävänsä kalustonsa pois Arvinsalmella sijaitsevasta varastosta, koska varastorakennuksen pihan pitäisi kunnostaa. Ely-keskus ehdottaa, että Liperin kunta maksaisi pihan kunnostamisen.

Kommentoi aihetta
(7 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
ö
Ilmoita asiattomasta kommentistaKumma, kun ei samanikäiset huomioi juttua tai paremminkin nuorisotyöttömyyttä.
Jos on suhteita työelämään vaikka sukulaisuutta, niin mitäs sitten?
Taitaa tuolla alueellakin olla vaikutusta vähän yhteen jos toiseenkin muuhun ilmiöön: tiedoksi päättäjille, jos ei ole tullut mieleen muille kuin Jukka Gustafsonille? :-(((
P. S. miks ei markkinoida bodaamisen sijaan edes mustikan- ja puolukanpoimintaa, kun mansikanpoimita omassa maassakin on älytty?
torikauppias
Ilmoita asiattomasta kommentistaMustikoita saa myydä vertottomana torilla. Niistä saa 5€ litralta.
Suomen metsät täynnä mustikoita jota mätänee siellä. Onneksi on Vietnamilaisia ja Taimaalaisia täällä poimimassa. Muuten "kaikki" marjat mätänisi metsään.
Eiku torille :) kenellä fysiikkaa siihen
vai niin
Ilmoita asiattomasta kommentistaAntti kertoo, että "jatkan kuitenkin käyntejä työvoimatoimistossa ja selaan aktiivisesti työpaikkailmoituksia netistä." VIRHE. Ensinnäkin, työvoimatoimisto ei koskaan mitään työtä edes tarjoa, vaan ainostaan tuputtaa orjatyöpaikkoja ja pilipalikursseja. Netissä ja lehdissä on vain murto-osa avoimista työpaikoista tarjolla, ei muuta kuin rohkeasti soittelemaan firmoihin ja tarjoamaan itseään. Kaikilla firmoilla ei ole resursseja värkätä ilmoituksia avoinna olevista työpaikoista jokaiseen mediaan, joten osa täytyy löytää itse. Jos kerran Antin lehti-ilmoituksen mukaan "kaikki työ käy", niin ei muuta kuin puhelinmyyntifirmoihin yhteydenottoja. Niillehän kelpaa aina.
exxon
Ilmoita asiattomasta kommentistakumallista on ainoastaan se ,ettei kukaan työnantaja ole ymmärtänyt tarttua tilaisuuteen saada ajatusmaailmaltaan erilainen nuori rekrytoitua omaan firmaansa.
tälläisia ihmisiä suomenmaa tarvitsee jatkossa enemmän.
kaikki käy
Ilmoita asiattomasta kommentistaVarmasti ihan hyvä kaveri ei siinä sinänsä mitään, mutta jos mietitään tuota ilmoituksen sisältöä niin on yleensä huono idea kertoa työtoiveeksi "kaikki käy".
Se ei oikein anna työnantajalle mitään tarttumapintaa ja siitä tulee jopa hieman epätoivoinen kuva. Että ihan sama mitä teen...
Tsemppiä työnhakuun.
Työmarkkinarealiteetti
Ilmoita asiattomasta kommentistaTyöelämässä on valitettavasti tapana, että työntekijää ei haeta kotoa töihin, eikä työnantajat käytä aikaansa turhautuneiden ihmisten lehti-ilmoitusten lukemiseen. He haluavat lähinnä tietää, miksi joku ihminen on sopiva nimenomaan heidän työpaikalleen. Mitä tarjottavaa jollakin ihmisellä on heidän työyhteisöönsä? Ne ihmiset valitaan töihin, jotka lähettävät huolellisesti tehdyn työhakemuksen ja liitteenä ansioluettelon, josta selviää, millainen ihminen on kysymyksessä. Silloin puhelin alkaa ehkä pirisemäänkin ja mahdollisuudet avautua. Ei pelkkä "turhautuminen" ja lehti-ilmoituksen tekeminen työllistä. Jäitä hattuun siis.
telemarkkinointityötä tarjolla
Ilmoita asiattomasta kommentistaOmituiseen kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuuteen sitä törmää koko ajan. Henkilöstövälitysfirmat kaipaavat välitettäviä ja tietyillä aloilla on suorastaan krooninen työvoimapula (esim. http://www.lomautus.net/uutiset/ty%C3%B6ntekij%C3%A4-vai-ty%C3%B6paikkapula ).
Jos työnhakijalle käy kaikki, käykö myös kaikkialla? Esimerkiksi osa- ja täysipäiväistä puhelinmyyntityötä on tarjolla ympäri Suomen. Hyvät Lehdet Oy, esimerkiksi, toimii 11 paikkakunnalla. Kokemusta ei vaadita - työhön koulutetaan paikan päällä.
Onko niin, että tietyillä aloilla on huono maine sitkeässä? Kuten huhulla siitä, että nuoret vieroksuisivat töitä?