Lehti: Virallisten välittäjien epäillään myyneen pimeästi olympialaisten lippuja
The Sunday Times -lehden mukaan poliisi haluaa kuulla Kiinan, Serbian ja Liettuan olympiakomiteoita edustavia välittäjiä.
Britannian poliisi on käynnistänyt tutkimuksen epäilyistä, joiden mukaan kolme virallista välittäjää on käynyt mustanpörssin kauppaa olympialaisten pääsylipuilla, The Sunday Times -sanomalehti kertoo.
Lehden mukaan Scotland Yard käynnisti tutkimuksen sen tekemen paljastusten jälkeen. Omissa selvityksissään lehti muun muassa kuvasi salaa olympialaisten toimihenkilöitä ja lippujenvälittäjiä, jotka sen mukaan myivät lippuja on pimeästi ja jopa kymmenkertaiseen hintaan.
Poliisi haluaa kuulla asiassa Kiinan, Serbian ja Liettuan olympiakomiteoita edustavia välittäjiä ja olympiakisojen aikana voidaan tehdä useita pidätyksiä, The Sunday Times kirjoittaa.
Brittimedia uutisoi jo kesäkuussa, että kansainvälinen olympiakomitea IOC aloitti The Sunday Timesin paljastusten jälkeen tutkimuksen epäillystä mustan pörssin lipunmyynnistä. The Sunday Times sanoi havainneensa kaksi kuukautta kestäneissä tutkimuksissaan olympialaisten lipunmyyntiä valvovien toimihenkilöiden ja välittäjien korruptiota 54 maassa.
IOC pyysi kesäkuussa keskeyttämään Sotshin vuoden 2014 talviolympialaisten lipunmyyntiprosessin, koska haluaa tarkastaa olympialaisten lipunmyyntijärjestelmän toimivuuden.
Scotland Yardin edustaja ei vahvista uutistoimisto AFP:lle, että se tutkisi asiaa. Hän kuitenkin kertoo, että poliisi pyrkii estämään mustanpörssin kaupan Lontoon olympialaisissa ja on pidättänyt kahden päivän aikana 16 ihmistä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat
Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.
Norjan tulvista jo yli 20 miljoonan euron tuhot
Tulvivien järvien vedenpinnan pelätään nousevan vielä jopa metrin.
Chile sakottaa kanadalaista kultakaivosjättiä
Maailman suurin kullantuottaja Barrick Gold joutuu maksamaan runsaan 12 miljoonan euron sakot.
Sandyn runtelemat New Yorkin rannat vihdoin valmiita kesään
Rannoilta kärrättiin 285 miljoonan euron arvoisissa korjaustöissä pois 430 000 tonnia rojua
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Tiikeri raateli eläintarhan työntekijän Britanniassa
24-vuotias nainen sai vakavat vammat päähänsä ja niskaansa, ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Eläintarhan asiakkaat eivät olleet vaarassa.
Eri puolilla Ruotsia poltettiin taas autoja - Husbyssa grillattiin makkaraa
Mellakoiden pääpaikkana viitenä yönä toimineessa Husbyssa on rauhallista. Muutamassa muussa Tukholman kaupunginosassa sekä ainakin kahdessa muussa kaupungissa on sytytetty useita autoja tuleen ja heitelty viranomaisia kivillä.
IMF:n johtaja Lagarde vältti syytteet - kuullaan todistajana
Lagarde sanoo toimineensa aina lain mukaan.
Japanin hallitus huhuista: Emme ole tietoisia kummituksista
Joulukuussa virassaan aloittanut pääministeri Shinzo Abe ei ole muuttanut virka-asuntoonsa, mikä on herättänyt ihmetystä.
Kaupunkitutkija: Tukholman mellakat olivat yllätys
Tutkija Katja Vilkama ei halua syyttää Tukholman mellakoista pelkästään lähiöiden tilannetta. Hänen mukaansa olennaista on keskittyä hyvinvoinnin yksilöllisiin ja alueellisiin eroihin.
