Leikkipaikan ahkera käyttö palkitsee peruskorjaajan
Tammelassa sijaitseva Emil Aaltosen leikkipuisto valmistui alkukesästä. Nyt puisto on ahkerassa käytössä. Leikkipuistojen korjausväli kuitenkin venyy Tampereella tiukan taloustilanteen takia.
Tammelassa Emil Aaltosen puistossa vietettiin avajaisia alkukesästä. Puisto on peruskorjattu ja sinne on saatu myös paljon uutta.
-Tässä puistossa tehtiin täydellinen peruskorjaus. Edellinen suurempi korjaus tehtiin 90-luvun alkupuolella, kertoo rakennuttaja-hortonomi Janne Syrjä.
Puiston suunnitelussa oli mukana suuri osallisryhmä ja asiassa kuultiin myös lähialueen päiväkotia ja päiväkotilapsia. Kuntalaiset pääsivät antamaan palautetta Valma-kyselyn muodossa.
- Meille tuli 38 palautetta ja ne pyritiin huomioimaan suunnittelussa, Syrjä kertoo.
Peruskorjattu Emil Aaltosen leikkipuisto on tavoittanut hyvin käyttäjät ja puisto on usein ahkerassa käytössä.
Tämä onkin meille paras palkinto kun näkee , että paikka on kaupunkilaisten suosiossa.
-Tämä onkin meille paras palkinto kun näkee, että paikka on kaupunkilaisten suosiossa.
Korjattavaa riittää
Tampereella on yhteensä noin 260 leikkipaikkaa. Keskustan leikkipaikkoja pyritään peruskorjaamaan noin kymmenen vuoden välein.
- Puistojen kuntoa seurataan jatkuvasti ja kovimmalla kulutuksella olevissa puistoissa voi tulla korjaustarvetta nopeamminkin, Janne Syrjä sanoo.
Keskustan ulkopuolella sijaisevien leikkipaikkojen peruskorjausväli saattaa venyä jopa 15 vuoteen kustannussyistä.
- Emil Aaltosen puisto kuului kaupungin viherohjelmaan vuosille 2005-2014 osana keskustapuistojen kohentamista.
Turvallisuudesta ei tingitä
Vaikka leikkipuistojen isot peruskorjaukset joutuvat odottamaan vuoroaan vuosia, puistojen leikkivälineiden kuntoa seurataan jatkuvasti.
- Leikkipaikkojen kunto- ja turvallisuustarkastukset on säännelty aika tarkasti ja valvontaohjelmaa noudatetaan huolellisesti, vakuuttaa Syrjä.
Tampereella korjaustöitä riittää jatkuvasti ja myös uusia leikkipaikkoja rakennetaan.
- Tämä aiheuttaa kunnossapidon sekä käyttötalouspuolen väelle haastetta. Miten kaikki saadaan pidettyä kunnossa, kun raha vähenee ja samaan aikaan alueet kasvavat ja kunnossapidetävää tulee lisää?
Pääsääntöisesti kaupungin leikkipaikat ja puistot on kuitenkin onnistuttu pitämään hyvässä kunnossa.
Seuraava suurempi kohde Tampereella on Näsinkallion suuntaan rakennetava Tiitiäisen satupuisto, joka on jo toteutussuunnitteluvaiheessa.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Valio investoi Tampereen meijeriin
Menekin kasvu Venäjällä investoinnin taustalla. Valion erikoismaitojen tuotanto kaksinkertaistuu.
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
Selvitys: Pori-Haapamäki radan hintalappu 250-370M€
Pori-Haapamäki-ratayhteyden uudelleen käyttöönottoa ei kannata ainakaan hylätä, kertoo Porin Sataman tilaama selvitys. Sen mukaan ratayhteydelle on tarve, jos Suomen kehityksessä tapahtuu positiivinen muutos ja raskaita kuljetuksia tarvitseva elinkeinoelämä lisääntyy.
Näkökulma: Pyöräillen olisit jo perillä
Paikasta toiseen pyöräilevää ihmistä pidetään joskus vähän hulluna. Mari Vesanummi yllyttää kolumnissaan pyörän selkään niin pienten lasten vanhempia kuin lapsiakin, eikä autoilijoitakaan unohdeta.
Pysäköintipaikallakin vasemmalta tuleva väistää
Moni autoilija kuvittelee, että marketin parkkipaikalla keskellä kulkevalla leveämmällä väylällä on etuajo-oikeus. Näin ei kuitenkaan ole, vaan oikealta tulevaa väistetään. Kolmioitahan parkkipaikoilla ei juuri ole.
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Rohkea mies valitsee yo-mirrin
Ylioppilaslakin arvostus on monen mielestä kokenut inflaation. Vappuna moni jättää jo lakin kotiin. Ehkä tulevaisuudessa naiset valitsevatkin laketin ja mies vaihtaa mirriin?
Juupajoki aloittaa kuntaliitosselvityksen
Juupajoen kunnanvaltuusto päätti asiasta maanantai-illan kokouksessaan. Yhteistyön suunta on Orivesi. Selvityksen on määrä valmistua ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä.
Kyliä kannustetaan nyt kehittämään liiketoimintaansa
Moni kylä on hiljentynyt, mutta Pälkäneeseen kuuluvalla Rautajärvellä kyläyhdistys on onnistunut herättämään kyläkeskuksen eloon. Se on yhdistänyt monta toimijaa saman katon alle ja perustanut myös itse yritystoimintaa.
