Leipä ei viihdy leipälaatikossa
Leipää ei kannata säilyttää sellaisenaan leipälaatikossa. Silloin se homehtuu hyvinkin pian. Paras tapa on pitää tuore leipä ostopussissa, tai laittaa se pakastimeen.
Leipä on tärkeä osa jokapäiväistä ravintoamme. Näin kosteaan kesäaikaan kuitenkin tuntuu, että leivän säilyvyys kotikeittiössä on melko heikkoa. Ei tarvitse odottaa montaakaan päivää, kun homepilkut jo ilmestyvät leivän pinnalle. Mutta miten leivän saisi säilymään hieman pidempään?
Paljas leipä homehtuu leipälaatikossa
Leipätiedotus ry:n toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen sanoo, että paras paikka leivälle on vatsa, eli leipä on parhaimmillaan tuoreeltaan. Mutta, jos leipää joutuu sitä ennen säilyttämään esimerkiksi keittiössä, niin kannattaa antaa leivän olla myyntipussissaan:
- En suosittele ottamaan leipää pois pussistaan säilytystä varten, vaikka laittaisinkin sen leipälaatikkoon. Leipä ei säily paljaaltaan leipälaatikossa sen paremmin kuin pöydällä. Sen vaikutus on lähinnä esteettinen.
- Jos haluaa käyttää leipälaatikkoa, niin kannattaa se leipä laittaa siihen omassa myyntipussissaan, neuvoo Mensonen.
En suosittele ottamaan leipää pois pussistaan säilytystä varten
Kaisa Mensonen neuvoo edelleen, että jos on ostanut leivän paperisessa leipomopussissa, niin kannattaa se säilyttää siinä ja laittaa paperipussi vielä muovipussiinkin, jos leipää ei syödä samana päivänä.
Pakastin on hyvä säilytyspaikka leivälle. Pakkasessa leipä vanhenee jonkin verran, mutta on käytettävissä muutaman kuukauden ajan. Yhden ihmisen talouksissa leipä kannattaa lohkoa pienempiin osiin ja ottaa pakkasesta käyttöön vain tarvittava määrä leipää esimerkiksi paahtimen tai leivinuuni kautta syötäväksi.
- Jääkaappi ei pelasta leipää. Siellä vanheneminen ei vain ole niin näkyvää kuin huoneen lämmössä, lisää Mensonen.
Home pilaa leivän kokonaan
Toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen neuvoo heittämään vähänkin homehtuneen leivän pois:
- Leivän homehtuminen on sellainen asia, että vaikka siinä leivässä olisi vain yksi pieni homepilkku, niin home rihmastoineen on levinnyt huokoisessa leivässä jo muuallekin.
Tumma leipä homehtuu hitaammin kuin vaalea leipä. Vaalea leipä on rakenteeltaan sellaista, että siinä on ilmaa enemmän ja on siten huonompisäilyväinen kuin tiivis tumma leipä.
Näkkileipä puolestaan säilyy hyvin, koska se on hyvin kuiva leipä.
Kaikilla leivillä on melko lyhyt elinkaari
Vaikka leipä valmistetaan ja pakataan kuinka huolellisesti leipomossa, niin sen säilyvyys huonelämpötilassa on aina rajallinen:
- Vaalea leipä säilyy pussisakin vain muutaman päivän maukkaana. Ruisleipä, joka on valmistettu juureen voi säilyä syömäkelpoisena viikonkin, kertoo Mensonen.
Jos leipäpussiin on kertynyt kosteutta, kannattaa ottaa leipä pois ja kuivata pussin sisäpinta
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Riikinnevan polttolaitoshanke hakee 12 miljoonaa valtiolta
Itäsuomalaiset jäteyhtiöt suunnittelevat täydellä tohinalla yhteistä jätteenpolttolaitosta Leppävirralle. Varsinainen investointipäätös tehdään loppusyksystä. Polttolaitoksen avulla asukkaille luvataan tarjota edullinen ja ympäristöystävällinen jätehuolto.
Kansanedustaja: Operaattorit haluttomia vetämään laajakaistaa syrjäkylille
Tavoitteena on, että lähes kaikki kansalaiset saisivat vuoden 2015 aikana nopean laajakaistan. Vääntö nettiyhteyksistä kuitenkin jatkuu operaattorien kanssa. Osa kilpailutuksista on mennyt penkin alle, koska operaattorit eivät ole tehneet tarjouksia.
Jokipojille lisenssi - joukkueen kokoaminen alkaa
Jokipoikien Mestis-lisenssiin vaaditut lisäselvitykset talouden tilasta on hyväksytty ja seuralle on myönnetty pelilupa ensi kaudelle. Joukkueen kokoaminen alkaa hieman suunniteltua myöhemmin, koossa on vasta puolenkymmentä sopimusta. Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja Pentti Matikaisen mukaan pelaajia on vielä saatavilla ja sovitulla pelaajabudjetilla saadaan kilpailukykyinen joukkue.
Murhaoikeudenkäynnissä ennätystiukat turvatoimet Joensuussa
Joensuussa on alkanut oikeudenkäynti, jossa syytetään entistä joensuulaista skiniä muun muassa murhasta. Koko viikon kestävässä oikeudenkäynnissä on syytettyinä yhteensä 12 ihmistä. Mittavilla turvatoimilla pyritään takaamaan oikeudenkäynnin rauhallinen kulku.
Palvelukseen halutaan: isäntäperheitä kokousvieraille
Toukokuun viimeisellä viikolla Joensuuhun saapuu satoja ulkomaisia vieraita. He kokoontuvat kansainväliseen Act Now -konferenssiin, jota isännöi ENO-verkkokoulu. Vieraille etsitään nyt isäntäperheitä, joiden luona vieraat voisivat yöpyä.
Optiikan seuran pääpaikka Saksasta Joensuuhun
Valo-oppiin erikoistunut tiedeseura järjestää konferensseja ja tekee julkaisuja. Joensuun vahvalle fotoniikan opetukselle ja tutkimukselle Euroopan optiikan seuran saaminen kaupunkiin on ilouutinen.
Hasanniemeen kaavaillaan omakotitaloja - vastustus virisi
Pyhäselän rannalla sijaitseva Hasanniemi Joensuussa on suosittua ulkoilualuetta luontoarvojensa ansiosta. Pientalorakentamiseen tähtäävästä osayleiskaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen.
Suomen ensimmäinen kaivosalan vesikysymysten professuuri Joensuuhun
Itä-Suomen yliopisto etsii Joensuuhun kivenkovaa kaivosalan osaajaa. Kaivospolitiikan viisivuotisen professuurin haltija keskittyy erityisesti vesikysymyksiin.
Metsäretki voittaa jopa joulun
Yhä useampi suomalaislapsi ei ole koskaan käynyt metsäretkellä, päässyt paistamaan makkaraa nuotiolla, tai erota kuusta männystä. Siksi Pohjois-Karjalassa jo esikoululaisia viedään ohjatusti metsäretkelle, ja palaute on palkitsevaa. Metsäpäivää on kiitetty jopa jouluaattoa mukavammaksi.
