Lentäjälegendan katoamisesta 75 vuotta - Mysteeri yhä ratkaisematta
Lentäjälegenda Amelia Earhartin katoamisesta tulee maanantaina kuluneeksi 75 vuotta. Earhart ja hänen perämiehensä Fred Noonan katosivat kesken maailmanympäryslennon Tyynellämerellä 2. heinäkuuta 1937.
Yhdysvaltalainen Amelia Earhart oli varhaisimpia naislentäjiä ja ilmailun uranuurtajia maailmassa. Earhart ehti urallaan lentää muun muassa Atlantin yli. Hän lensi ensimmäisenä ihmisenä yksin Havaijilta Kaliforniaan.
Amelia Earhart yritti myös ensimmäisenä naisena lentää maapallon ympäri. 1. kesäkuuta Earhart ja perämies Fred Noonan lähtivät matkaan Lockheed Electra -koneella Miamista Floridasta. Reitti kulki lännestä itään ja parivaljakko ehti tehdä matkaa noin 35 000 kilometriä Etelä-Amerikan, Afrikan, Intian niemimaan ja Kaakkois-Aasian halki.
Earhart koneineen katosi matkalla Papua-Uudesta-Guineasta Howlandsaarille. Hänen löytämisekseen järjestettiin suuretsinnät, mutta mitään ei tuolloin löytynyt. Koneen arveltiin uponneen Tyyneenmereen. Viime aikoina etsinnät on keskitetty Nikumaroron asumattomalle atollille Kiribatissa.
Kadotessaan Earhart oli 39-vuotias. Hänet julistettiin kuolleeksi vuonna 1939.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Suuri maanjäristys - tsunamivaroitus Japanin pohjoispuolella
Ohotanmerellä on tapahtunut 8,2 magnitudin maanjäristys. Tsunamivaroitus on voimassa.
Venäjän "Facebook" viranomaisten mustalle listalle
Sivuston perustaja on joutunut Venäjällä vallanpitäjien silmätikuksi. Viranomainen ei ole toistaiseksi kommentoinut ratkaisuaan.
Tiedustelutieto: Iran yhä enemmän Syyrian sodan johdossa
Yhdysvaltalainen tutkimusjärjestö sanoo Iranin osittain jopa johtavan Syyrian armeijan toimintaa. Syyrian konfliktia on vaikea enää pitää sisällissotana.
Moottoritien silta romahti Seattlen lähellä
Useita autoja on pudonnut romahtaneelta sillalta veteen. Silminnäkijöiden mukaan kukaan ei näytä olevan hengenvaarassa.
Yle Uutiset selvitti: Home ei huoleta ulkomailla
Homeongelmat nostattavat suomalaisissa voimakkaita tunteita. Selvitimme, miten homeeseen suhtaudutaan ulkomailla. Havaintojen mukaan homeeseen ei tunnuta suhtautuvan muualla aivan samanlaisella vakavuudella kuin Suomessa.
Italian media ei homeesta hiisku
Homeongelmat jäävät Italiassa vähälle huomiolle. Suurin syy on yksinkertaisesti se, että homeongelmaa ei ole. Ongelmien vähäisyys johtuu italialaisesta rakennustekniikasta.
Ruotsin homeongelma leimahti muutama vuosi sitten
Ruotsin mediassa home- ja kosteusongelmia käsitellän suhteellisen usein. Vuonna 2007 Ruotsissa nousi valtava kohu uudisrakennusten homeongelmista. Ruotsissa yleistynyt ohutrappaustekniikka oli osoittautunut varsinaiseksi homepommiksi.
Venäjällä homeongelmasta ei juurikaan puhuta
Venäjällä asuntojen homeongelmasta on alettu puhua julkisesti vasta viime vuosina. Syynä on ollut asuntorakentamisen raju kasvu. Taloja rakennetaan nopeasti ja usein myös niin halvoilla materiaaleilla, että kosteusongelmia syntyy jo rakennusvaiheessa.
Homeongelma piinaa Saksassakin - tuuletusohjeita sivukaupalla
Saksassa suhtaudutaan rakennusten homeongelmaan saksalaisella vakavuudella. Kattava tutkimustieto aiheesta kuitenkin puuttuu. Monet vanhat rakennukset on tiivistetty liiallisesti, eikä sisäilma asunnoissa vaihdu riittävästi. Siksi saksalainen vuokranantaja lisää vuokrasopimukseen sivukaupalla ohjeita oikeaoppisesta asunnon tuuletuksesta.
Espanjassa home ei ole tapetilla
Espanjassa homeongelmia ei julkisuudessa esiinny. Niistä tuntuvat kärsivän lähinnä rannikoilla asuvat suomalaiset.
