Lentävä sokeriorava on vilkas lemmikki
Nimikin jo kertoo, että tälle makeannälkäiselle asukkaalle kelpaavat niin hedelmät, hunaja, kuin mehukkaat jauhomadotkin. Mieluiten se viihtyy hämärässä, mutta on hyvin utelias. Vaikka eläin on pikkuriikkinen ja hellyttävän pörröinen, tarvitsee se sitäkin enemmän huomiota omistajaltaan.
Pussiliito-orava eli sokeriorava vetää mieluusti lonkkaa piilossa kevätauringon paisteelta. Hiljainen rapina kuitenkin paljastaa sokerioravaperheen kätkeytyneen häkin pohjalla olevien sanomalehtien alle turvaan.
Kun lehtiä raottaa vain muutaman sentin, kuuluu ennalta arvaamatta äänekäs, liki kissamainen sähinä, mitä on pakko säpsähtää.
- Ne ei nyt oikein tykkää häirinnästä ja valosta. Ne torkuskelee päivällä ja villiintyy iltasella. Näillä on muutamia erikoisia äännähdyksiä, joista tämä on erikoisin. Toinen ääni kuulostaa aivan pienen koiran haukunnalta, omistaja Eila Lampi opastaa.
Pian häkissä alkaa vipinä. Pienten vikkelien jalkojen perässä on hankala pysytellä. Varsinkin kun samalla täytyy varoa etteivät ne karkaa häkin avoimesta raosta ulos. Pariin otteeseen niin Eilalle on käynyt.
- Toinen pääsi yön aikana häkistä ulos. En ymmärrä vieläkään miten se tapahtui. Aamulla menin hakemaan kaapista jotakin ja kun avasin oven, tuijottivat suuret silmät suoraan minua. Säikähdin ja pamautin oven paniikissa kiinni. Kohta ymmärsin että se on sokeriorava. Meni kyllä tovi ennen kuin sain sen kiinni, Eila kertoo nauraen tapahtunutta.
Pussieläimen metkut
Pieni, noin hiiren kokoinen sokeriorava on ongelmallinen kalastettava, sillä sille on suotu lentämisen jalo taito, aivan kuten liito-oraville. Sukupuolten välillä on eroa; esimerkiksi naaras ei välitä ihmisestä niin paljon, mutta uros on utelias ja haluaisi tehdä koko ajan tuttavuutta.
Lisäksi sokerioravat lisääntyvät aivan kuten kengurut.
- Poikanen tulee hyvin kehittymättömänä mahasta pihalle. Silloin se on riisijyvän kokoinen. Emo nuolee reitin vatsakarvoihinsa mitä myöten poikanen kiipeää pussiin ja kehittyy siellä 75 vuorokautta. Nämä ovat pussieläimiä, eivät jyrsijöitä, Eila täsmentää.
Oravat etsivät uutta kotia
Kangasniemeläisen Eila Lammen kotiin sokerioravapariskunta päätyi sattumusten kautta. Muutama vuosi sitten Hämeenlinnalaisessa eläinkaupassa esillä oli muutama sokeriorava, joihin Eilan sydän suli välittömästi. Myös rakkaus muihin eläimiin on huomattavissa esimerkiksi taustalla sirkuttavista linnuista ja ympärillä poukkoilevista viidestä chihuahuasta.
- Mikäli meillä ei ole ollut jotakin eläintä, niitä ei ole edes olemassa, Lampi hymyilee.
Nyt eläin- ja etenkin oravaharrastus on kuitenkin käynyt liian raskaaksi, koska sokerioravat vaativat paljon huomiota.
- Tuntuu, että sokerioravat jäävät koko ajan liian vähälle huomiolle, joten on parempi etsiä uusi harrastaja heille. Aika ei enää riitä, Eila tuumaa harmissaan.
Eila suosittelee sokerioravia pitkäjänteisille ihmisille. Suuritöinen ja hitaasti kesyyntyvä lemmikki on kuitenkin kaikessa ihanuudessaan palkitseva. Parhaimmillaan sokerioravista saattaa saada taskussa kuljetettavan lemmikin.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Senaatilla raju sähkönsäästötavoite
Senaatti-kiinteistöt käynnistää Mikkelissä valtion virastotalokorttelin energiansäästöprojektin. Tavoitteena on sähkönkulutuksen alentaminen toimistorakennuksissa kansainvälisten sopimusten mukaisesti 9 prosentilla vuoteen 2016 mennessä.
Mikkelin uusi ulkosählykenttä houkuttaa pelaajia
Mikkelin Rantakylään on rakennettu uusi ulkosählykenttä entisen kentän päälle. Vanhat vanerilaidat purettiin ja pinnoite uusittiin.
Joroisissa pääsee näkösyvyyskoulutukseen
Näkösyvyydestä kiinnostuneet pääsevät tänään koulutukseen Joroisissa. Seurakuntamajalla käydään illalla läpi näkösyvyyden mittauksen perusasiat ja sitä harjoitellaan käytännössä.
Nyt kilpailutetaan jo arkeologiset kaivauksetkin
Museoviraston toiminnassa puhaltavat kokonaan uudet tuulet. Esimerkiksi arkeologisia kenttätöitä ei enää hoideta pelkästään viraston sisällä.
Mäyräkoira pelastettiin kalliohalkeamasta kameran avulla
Pelastuslaitos käytti kameraa apuna koiran pelastamiseksi. Operaatio kesti useita tunteja.
Tulevaisuusselonteko etsii ideoita kestävään kasvuun ja hyvinvointiin - Mikkeli edelläkävijäksi?
Satamalahden suunnittelussa voitaisiin toteuttaa kestävän yhdyskuntasuunnittelun ja kaupunkisuunnittelun ideaa.
Ärhäkkä allergiakausi näkyy myös päivystyspolilla
Pahoista allergiaoireista kärsiviä on tänä keväänä todella paljon. Sairaalahoitoon potilaita ei ole vielä tarvinnut ottaa Mikkelissä.
Veijo Baltzar: Miranda antaa kasvot romanien holokaustille
Näyttely tuo esille rasismin, vainon ja etnisten suhteiden ongelmallisuutta. Suomesta näyttely lähtee kierrokselle muualle Eurooppaan.
Saimaan kielletyt kalaverkot poliisille
Saimaalta on jo poimittu talteen verkkoja kielletyiltä kuuttien elinalueilta.
Palopommi poltettiin pois päiviltä
Mikkelin Kiiskinmäestä toissapäivänä löytyneen sodanaikaisen lentopommin jäänteitä tutkitaan tarkemmin ensi viikolla. Pommi tuhottiin Karkialammen varuskunta-alueella keskiviikkoiltana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.