Pohjois-Karjala |

Lentoaseman päälliköllä paljon vastuuta ja vähän kollegoita

Joensuun lentoaseman pitkäaikainen päällikkö Teuvo Kettunen jää eläkkeelle yli 20 vuoden päällikkyyden jälkeen. Hän tuli töihin Joensuun lentoasemalle Onttolaan rakennusmestariksi ja on sen jälkeen johtanut lentokenttänsä kilpailukykyiseksi maakuntakentäksi.

Joensuun lentoaseman päällikkö Teuvo Kettunen.
Joensuun lentoaseman päällikkö Teuvo Kettunen jää eläkkeelle. Kuva: Anu Rummukainen / Yle

Finavian palveluksessa vielä loppukesään saakka oleva Joensuun lentoaseman päällikkö Teuvo Kettunen ei varmaan yli 20 vuotta sitten uskonut, että jäisi eläkkeelle lentoaseman johtajana tehtävistä. Hän tuli lentokentälle alun perin hommiin rakennusmestarina rakentamaan:

- Tulin alun perin kenttämestariksi vuonna 1992 ja tehtäviini kuului tuolloin kiitotien jatkaminen. Sen jälkeen edessä oli terminaalin laajentaminen ja vielä lennonjohtotornikin rakennettiin terminaalin viereen.

Tulin alun perin kenttämestariksi vuonna 1992 ja tehtäviini kuului tuolloin kiitotien jatkaminen

– Teuvo Kettunen

Suuri osa rakennushankkeista toteutettiin Kettusen ollessa lentoaseman päällikkönä.

Lentoaseman päällikön tehtäviin Joensuun lentoasemalla on kuulunut koko käytännön toiminnan pyörittäminen ja ohjaaminen. Työhön on kuulunut paljon myös hallinnollisia tehtäviä ja yhteistyö eri toimijoiden ja liike-elämän ja viranomaisten kanssa Pohjois-Karjalassa.

Teuvo Kettusella ei ole vuosien saatossa ollut moniakaan kollegoita. Lentoaseman päälliköitä on yhtä monta kuin Finavian lentokenttiäkin, eli 25 kappaletta.

Matkustajamäärät vaihdelleet suhdanteiden ja tilauslentojen mukaan

Joensuun lentoaseman kautta kulki Teuvo Kettusen ottaessa päällikkyyden runsaat 20 vuotta sitten hieman yli 100 000 matkustajaa vuodessa. Huippuvuosina 1990 – luvun lopulla päästiin jo noin 180 000 matkustajaan. Tänä vuonna matkustajamäärät asettuvat 140 000 ja 150 000 matkustajan tuntumaan.

Lentoaseman päällikkö Teuvo Kettusen mukaan Joensuun lentoasemalla oli vuosituhannen vaihteen tienoolla hyvä noste johtuen mm. kentän varustetasosta ja charter – liikenteen kasvusta.

- Kun lentokentällä on hyvä maine, niin se aina lisää myös kentän matkustajamääriä.

Kun lentokentällä on hyvä maine, niin se aina lisää myös kentän matkustajamääriä

– Teuvo Kettunen

Lentoyhteys Petroskoihin toi piristystä lentoliikenteeseen

1990 – luvun loppupuolella saatiin Joensuun ja Petroskoin välille matkustajalentoliikennettä.

- Ensin piti saada koko lentoväylä avattua. Sen jälkeen reitti oli lentoyhtiöiden asia.  Me huolehdimme väylän avaamisesta ja molempien maiden kansalliset lentoyhtiöt avasivat reitin yhteistyönä, kertoo Kettunen.

Joensuun ja Petroskoin väliä lennettiin runsas vuosi, kunnes reitti lopetettiin ehkä useammastakin eri syystä:

- Jotkut arvioivat, että matkustajamäärät olivat heikot, toiset taas arvostelivat turvallisuuskysymyksiä. Ihan tarkkaa syytä en osaa kertoa, muistelee Kettunen.

Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Pentti Hyttinen toi esille lentoreitin uudelleen avaamisen Joensuun ja Petroskoin välille ja jopa lentoyhteyden avaamista myös Joensuusta Pietariin. Torstaina puolestaan lennettiin tällä erää viimeinen lento Joensuun ja Tallinnan välillä.

Teuvo Kettunen jää virallisesti eläkkeelle kesällä, mutta pitää parhaillaan työuralla rästiin jääneitä vapaitaan.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä