Luonto |

Lentomuurahaisten parvet kuulostavat kuurosateelta

Siivekkäät neitsytkuningattaret ja kuhnurit etsivät kumppania lämpiminä kesäpäivinä kokoontumalla parviin. Valtava, lentävien muurahaisten pilvi voi tuntua inhottavalta, jopa pelottavalta.

Muurahainen metsässä.
Kuva: YLE

Sankoista lentomuurahaisten parvista on viime päivinä tehty paljon havaintoja. Esimerkiksi Kotkan Meripäivillä ihmiset joutuivat paikoin jopa pakenemaan parveilevia siivekkäitä. Parvien kuhina on ajanut väkeä ajoittain sisätiloihinkin.

Lentomuurahaiset ovat ilmiö, joka toistuu tietyssä mittakaavassa aina toukokuulta syyskuulle asti. 

- Lentomuurahainen ei sinänsä ole mikään laji, vaan kyse on eri muurahaislajien koiraiden ja naaraiden parveilusta eli lisääntymiskäyttäytymisestä, kertoo Turun biologisen museon tutkija Pekka Käär.

Lisääntymiskykyiset muurahaiset ovat kesäaikaan parveilu- ja lentovalmiudessa pesissään siipineen. Ne lähtevät lentoon heti, kun on sopivan tyyntä ja lämmintä.

- Nyt on ollut tyyniä ja helteisiä päiviä vähemmän. Sen takia muurahaisten parveilu on tiivistynyt muutamaan päivään, kertoo Käär.

Muurahaiset ovat yleensä huomaamattomia, sillä ne viihtyvät kivien, kasvillisuuden ja talojen kivijalkojen suojassa.

- Parveilu on hyvin lyhytaikainen ilmiö. Joskus parvia riittää useamman päivän tai viikon ajan, mutta silloin on kyse useamman eri lajin parveilusta, kertoo Käär.

Parveilu voi pelottaa ihmisiä

Yleensä muurahaisten parveilu ei herätä kovastikaan huomiota. Tänä kesänä lentomuurahaiset ovat kuitenkin aiheuttaneet hämminkiä lentäessään suurten ihmisjoukkojen sekaan.

Lentomuurahaisilla on parveillessaan kaikkea muuta kuin ihmisten kiusaaminen mielessä.

- Pekka Käär

- Lentäviä muurahaisia ei tarvitse pelätä. Niillä on kaikkea muuta mielessä kuin ihmisen kiusaaminen. Ne etsivät puolisoa, tietää Pekka Käär.

Pariutumisen jälkeen kuningatar alkaa munia työläismuurahaisia, jotka puolestaan ryhtyvät rakentamaan pesää ja hoivaamaan naaraan munimia munia. Yhden yhteiskunnan elämä saattaa olla monivuotinen.

- Kuningatarmuurahainen munii joskus jopa vuosikausia. Pesästä lähtevät liikkeelle vain uudet neitsytkuningattaret ja prinssit perustamaan omaa yhteiskuntaansa, tietää Pekka Käär.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä