Leppiniemi: "Hyvä Nokia on vielä odotuksissa"
Sijoitusasiantuntija pitää Nokian osaketta spekulanttien osakkeena.
Professori Jarmo Leppiniemi pitää hyvänä merkkinä sitä, että Nokian nettokassa on kuluvan vuoden toisen neljänneksen jälkeen hieman suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
- Se on myönteinen merkki, koska silläkin on spekuloitu, riittääkö Nokian likviditeetti, Leppiniemi kommentoi Yle Uutisille.
Nokian tappio, noin 830 miljoonaa euroa, on edelleen suuri, sanoi Leppiniemi.
- Toisaalta se oli odotettavissakin. Nokia-laiva kääntyy hyvin hitaasti, eikä vielä ole paljon näyttöä siitä, että se kääntyy, Leppiniemi pohti.
Likviditeetin riittävyys kertoo Leppiniemen sanoin siitä, että Nokia pystyy ostamaan itselleen osotusaikaa.
- Hyvä Nokia on vielä odotuksissa, Leppiniemi sanoi.
Nokian osake on nyt spekulanttien osake, Leppiniemi arvioi.
- Se mahdollinen hyvä, jota odotetaan, on vielä tulevaisuudessa, eikä siitä ole vielä näyttöä, vaan enintään lupauksia, Leppiniemi toisti.
Hyvä voi toteutua myös sijoittajille edullisen yritysjärjestelyn kautta. Nokian liikkeet ylöspäin voivat siis vielä olla suuria, totesi Leppiniemi muistuttaen kuitenkin, että osakkeen arvo voi vielä pienentyäkin, jos mitään odotetuista hyvistä ei toteudu.
Tuotekehitys tarpeen
Jarmo Leppiniemi sanoo, että vuosineljännesraporttien kohdalla on vaikea päätellä mitään yksittäisistä tunnusluvuista. Hän itse tarkastelee ensimmäiseksi muutosta.
- Muutos edelliseen tilikauteen on merkittävä, koska kvartaalit ovat keskenään erilaisia.
Koska Nokian lasku on ollut niin mahtavaa, Leppiniemeä kiinnostavat myös johdon puheet eli se, millaista ohjeistusta ja millaisia tulevaisuuden odotuksia johto antaa.
Nokian liikevaihdon alenema edellisvuoteen verrattuna kertoo Leppiniemen mukaan siitä, että Nokialla ei ole tarpeeksi haluttuja tuotteita.
- Tekniikan jälkeenjääneisyyttä pitää pystyä kuromaan, jos yhtiö mielii vielä nousuun, Leppiniemi summasi.
Kassatilanne antaa mahdollisuuden uskoa siihen, että yhtiö pystyy jatkamaan tuotekehitystään, mikä on Leppiniemestä myönteinen seikka.
