Keski-Pohjanmaa |

Lestijokivarren kaavaluonnos nähtäville

Lestijoki saa valtakunnallisestikin harvinaisen, koko jokialueen kattavan osayleiskaavan. Tavoitteena on osoittaa jokivarresta uusia rakennuspaikkoja ja turvata tilaa maataloudelle. Kaavaluonnokseen saa nyt ottaa kantaa.

Huurteisia puun oksia, sula joki
Kuva: YLE

Osayleiskaava tuo vajaa 230 uutta rakennuspaikkaa: Himangalle 26, Kannukseen 96 ja Toholammille hiukan yli 100. Lisäksi varataan alueita, joiden rakennuspaikat kunta määrittelee tarkemmin.

Kaavaluonnos on ollut 6.2. lähtien nähtävillä kannanottoja varten kunnissa ja netissä. Lisäksi kolmessa kunnassa järjestetään helmikuussa tilaisuuksia, joissa kaavasta saa lisätietoja.

Osayleiskaava on tarkoitus saada hyväksytyksi syksyllä.

Kaavan laatiminen on haasteellista, sanoo suunnittelija Minna Vesisenaho Ramboll Finlandista:

- Se johtuu siitä, että maanomistajia on paljon. Siellä on sekä pysyvää asumista, loma-asuntoja ja maataloutta, joten erilaisia kysymyksia nousee esille.

- Jokivarressa myös tulva-asiat ovat hankalia. Natura ei kovin paljon vaikuta. Sen vaikutukset kyllä arvioidaan, mutta nyt näyttää, ettei sillä ole kovin paljon vaikutusta.

Lähteet:
YLE Keski-Pohjanmaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä