Libyalaiset saivat tarpeekseen islamisteista
Raivostuneet kansanjoukot hyökkäsivät salafistisen Ansar al-Sharian päämajaan ja ainakin kolmen muun ääriliikkeen tukikohtaan Benghazissa.
Kansanjoukkojen hyökkäykset islamistien tukikohtiin Benghazissa Libyassa ovat jatkuneet lauantain puolelle. Mielenosoittajat ovat rynnäköineet ainakin neljään tukikohtaan kaupungin alueella. Yksi tukikohdista kuului Ansar al-Sharia -järjestölle, jonka arvellaan tehneen Yhdysvaltain lähetystöiskun.
Raivostuneet kansanjoukot rynnäköivät Ansar al-Sharian tukikohta-alueelle ja sytyttivät sen tuleen. Sekä poliisi että armeija tukivat kansanjoukon rynnäkköä. Järjestön jäsenet vetäytyivät tukikohdasta ja myöhemmin lauantaina Ansar al-Sharia ilmoitti vetäytyvänsä Benghazista kokonaan "kaupungin turvallisuuden säilyttämiseksi".
Myöhemmin lauantain vastaisena yönä mielenosoittajat rynnäköivät myös ainakin kolmeen muuhun eri puolisotilaallisten ryhmittymien, entisten kapinallisten, tukikohtaan.
Yksi hyökätyistä oli puolisotilaallinen islamistinen yksikkö, joka oli jo Libyan puolustusministeriön valvonnassa. Neljä ihmistä kuoli ja nelisenkymmentä haavoittui, kun yksikön sotilaat avasivat tulen mielenosoittajia vastaan.
Viranomaiset kiirehtivät huomauttamaan, että mielenosoittajien tulisi erottaa "laittomat" yksiköt niistä, jotka ovat jo valtion valvonnassa. Mielenosoittajia kehotettiin poistumaan niistä tukikohdista, jotka tukevat hallitusta, ja palauttamaan niistä ottamansa aseet.
Libyan toistaiseksi heikkoa hallintoa on arvosteltu siitä, että se ei ole onnistunut kitkemään aseistautuneita ääriryhmiä. Monin paikoin Libyaa nämä ryhmät ovat paremmin varustautuneita kuin maan virallinen armeija.
"Libya menetti ystävän"
Mellakat alkoivat sen jälkeen kun noin 30 000 ihmistä oli osoittanut mieltään perjantaina. "Pelastakaa Benghazi" -mielenosoituksen jälkimainingit vaikuttivat silminnäkijöistä harkitulta ja järjestäytyneeltä toiminnalta ääri-islamilaisia vastaan.
- Veri, jonka vuodatimme vapauden vuoksi ei saa mennä hukkaan, teräaseilla aseistautuneet mielenosoittajat huusivat hyökätessään Ansar al-Sharian päämajaan.
Monet banghazilaiset ovat saaneet tarpeekseen islamisteista ja viimeinen silaus oli isku Yhdysvaltain Bengazin-konsulaattiin, jossa suurlähettiläs Chris Stevens ja kolme muuta amerikkalaista kuoli.
Suurlähettiläs Stevens oli pidetty hahmo Libyassa. Mielenosoittajien kyltteihin oli kirjoitettu Stevensiä tukevia kommentteja: "Vaadimme oikeutta Stevensille" ja "Libya menetti ystävän".
Kaikki eivät kuitenkaan halunneet tunnustaa tukevansa amerikkalaista erityisesti Muhammed-pilavideon takia. Video on suututtanut maltillisetkin muslimit. Jotkut sanoivat haluavansa yksinkertaisesti eroon Ansar al-Shariasta kaupungissa.
Järjestö on Benghazista vetäytymisestä huolimatta vahva vaikuttaja Itä-Libyan alueella. Erityisesti Dernan kaupungissa on vahva tukikohta, jonka tiedetään toimivan värväyskeskuksena taistelijoiden lähettämiseksi muun muassa Irakiin, Afganistaniin ja Syyriaan.
Benghazin kaupunki oli Muammar Gaddafin hallinnon syrjäyttämiseen päättyneen kansannousun alkukehto. Gaddafin surman jälkeen monet ääriryhmittymät kieltäytyivät luopumasta aseistaan ja alistumasta hallituksen komentoon.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Buddhalaisvaltainen Myanmar rajoittaa muslimien lapsilukua
Rakhinen osavaltion muslimeilla ei ole Myanmarin kansalaisuutta, vaan virallisesti heitä pidetään Bangladeshista saapuneina laittomina siirtolaisina.
Pakistan odottaa pelolla Afganistanin muutoksia
Pakistanissa vastustetaan ankarasti Yhdysvaltain lennokki-iskuja Pakistanin ja Afganistanin rajalla. Pakistanilaisten mielestä terroristijahtia Afganistanissa ei saa ulottaa Pakistanin puolelle. Naapurimaiden suhteet ovat kansainvälisten joukkojen lähdön edellä jo valmiiksi vaikeassa vaiheessa.
Useita altistui säteilylle tutkimuslaboratoriossa Japanissa
Onnettomuus sattui, kun koetilanteessa syntyi enemmän radioaktiivista ainetta kuin oli tarkoitus.
Syyrian armeija tulittaa rajusti Qusairia
Tykki- ja ohjustulitus alkoi pian päivän koitettua. Mahdollisista uhreista ei ole vielä kerrottu.
Tuhoisa linja-autopalo Pakistanissa - 16 lasta kuoli
Tulen arvellaan saaneen alkunsa kipinästä, kun kuljettaja oli vaihtamassa autoa kaasukäytöstä bensiinikäytöllle.
Toronton kaupunginjohtajan väitetään polttavan videolla crackia
Monien näkemällä videolla kapunginjohtaja Rob Fordin näköisen miehen kerrotaan polttavan crackia. Ford sanoo, ettei käytä crackia.
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat
Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.
Norjan tulvista jo yli 20 miljoonan euron tuhot
Tulvivien järvien vedenpinnan pelätään nousevan vielä jopa metrin.
Chile sakottaa kanadalaista kultakaivosjättiä
Maailman suurin kullantuottaja Barrick Gold joutuu maksamaan runsaan 12 miljoonan euron sakot.
